Torstai 15.9. Työsanastoa
Torstai 7.5.
Käydään sanat läpi yhdessä, ja lopputunnista saatte taas keskustella pikkuryhmissä. Ensin käydään läpi esitelmän ohjeet, koska esitelmät ovat jo ensi viikolla.
Kurssin esitelmän ohjeet
Jokainen pitää puheen tunnilla Meet-kokouksessa niin, että kamera on auki. Näin harjoittelemme esiintymistä. Varmista ennen tuntia, että sinulla on toimiva puhelin tai läppäri (kannettava tietokone), että tämä onnistuu.
Mitä voit kertoa esitelmässä?
Jos valitset työpaikan, kerro esimerkiksi:
- mitä työtehtäviin kuuluu
- voiko työtä tehdä kuka vain vai tarvitseeko sihen opiskella
- mitä työssä tarvitsee osata (onko esimerkiksi kielitaito tärkeä)
- millainen ihminen on hyvä tässä työssä (esimerkiksi jos haluat olla puutarhuri, on hyvä että tykkää olla ulkona)
- mistä tällaisen työpaikan voi löytää
- miksi työpaikka kiinnostaa sinua
- muita tärkeitä asioita tässä työssä
Jos valitset opiskelupaikan, kerro esimerkiksi:
- missä tätä voi opiskella
- kuinka kauan opinnot kestävät
- mitä pitää tehdä ennen kuin aloittaa opiskelemisen
- millaista työtä voi tehdä, kun on valmistunut
- mikä on tärkeää, että voi päästä opiskelemaan tätä alaa
- mikä on tärkeää, että voi menestyä tällä alalla
- miksi tämä opiskelupaikka kiinnostaa sinua
- muita tärkeitä asioita tässä opiskelupaikassa
Voit kertoa myös muita asioita, jotka ovat juuri sinun mielestäsi tärkeitä. Sillä tavalla sinun esitelmä erottuu muista.
Suunnittele esitelmä, ja harjoittele se hyvin! Tämän esitelmän onnistuminen on tosi tärkeä osa kurssia!
Lähetä viimeistään tänään torstaina 7.5. opelle WhatsApp-viestinä sinun aiheesi, niin teen teistä ryhmät (ja päätän myös, kuka antaa arvion toisen opiskelijan esitelmästä.) Jos sinulla on kysymyksiä, lähetä opelle HETI kysymys!
Kaikki esitelmät ovat ensi viikolla, tiistaina 12.5. tai torstaina 14.5. Opettaja jakaa opiskelijat ryhmiin aiheiden perusteella.
Työelämän sanastoa
Palkkatyö
Palkkatyö tarkoittaa työtä, josta työnantaja maksaa työntekijälle palkkaa.
Palkkatyötä tekevä henkilö on työsuhteessa työnantajaan. Hän on tehnyt työnantajan kanssa työsopimuksen.
Työsopimus
Työsopimus on työntekijän ja työnantajan sopimus työehdoista. Työsopimuksessa sovitaan esimerkiksi työntekijän työaika, työtehtävät, palkka ja lomat.
Työsopimuksen voi tehdä kirjallisesti, suullisesti tai sähköisesti. Työsopimus kannattaa aina tehdä kirjallisena.
Määräaikainen työ
Määräaikainen työ on tilapäistä ja väliaikaista työtä. Työ kestää vain sen ajan, joka työsopimuksessa lukee (esimerkiksi 1.3.2019 – 31.8.2020).
Työaika
Työaikaa on se aika, jonka työntekijä käyttää työntekoon. Työaika vaihtelee eri aloilla.
Kokoaikatyö
Työtä voi tehdä kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti. Kokoaikainen työaika on noin 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Kokoaikatyön pituus vaihtelee hieman eri aloilla.
Osa-aikatyö
Osa-aikatyön työaika on lyhempi kuin kokoaikatyössä.
Ylityö
Ylityö on työtä, jota työntekijä tekee varsinaisen työajan lisäksi. Työnantajan pitää maksaa ylityöstä korotettua palkkaa. Työntekijä ja työnantaja voivat myös sopia, että ylityön palkka vaihdetaan vapaa-aikaan. Työntekijä voi kieltäytyä ylityöstä eli sanoa että se ei käy.
Koeaika
Kun työntekijä aloittaa uudessa työssä, hänellä voi olla aluksi koeaika. Koeaikana työnantaja ja työntekijä voivat arvioida, ovatko he tyytyväisiä työhön. Koeaikana työnantaja ja työntekijä voivat purkaa työsopimuksen heti.
Vuosiloma
Vuosiloma tarkoittaa lomaa, joka kertyy työsuhteessa olevalle työntekijälle. Lomaa kertyy yleensä 2 tai 2,5 päivää kuukaudessa. Työntekijä saa vuosiloman ajalta palkkaa. Monilla työpaikoilla työntekijä saa myös lomarahaa, joka on noin puolet vuosiloman ajan palkasta.
Työterveyshuolto (”lääkäri”)
Työterveyshuolto on terveydenhuoltoa, jonka työnantaja järjestää työntekijälle.
Esimies (”pomo”)
Esimies on työnantajan edustaja. Esimies johtaa ja valvoo työntekijän työtä. Esimies myös opastaa ja neuvoo työntekijää. Esimiehelle pitää ilmoittaa sairastumisesta ja muista poissaoloista.
Palkkalaskelma
Työntekijä saa palkkalaskelman aina, kun työnantaja maksaa hänelle palkan. Palkkalaskelma kertoo
- kuinka paljon palkkaa on maksettu
- milloin palkka on maksettu
- miltä ajalta palkka on maksettu
- kuinka paljon palkasta on maksettu veroa
- työnantajan maksamat eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut.
Vero
Työntekijä maksaa palkasta aina veroja. Verot maksetaan valtiolle ja kunnalle.
Verokortti
Verokortin tarvitsevat kaikki, jotka saavat palkkaa. Verovirasto lähettää vuoden alussa verokortin niille, joilla on tuloja. Verokortin voi myös pyytää verotoimistosta.
Työntekijä antaa verokortin työnantajalle. Verokorttiin on merkitty, kuinka paljon työntekijä maksaa veroa palkastaan. Työnantaja vähentää veron suoraan palkasta.
Irtisanominen (sinun työpaikka sanoo, että sinun työ ei jatku)
Jos työnantaja irtisanoo työntekijän, työsuhde loppuu. Irtisanomiseen täytyy aina olla lain mukainen peruste.
Irtisanoutuminen (sinä itse et halua jatkaa työpaikassa)
Kun työntekijä sanoo työsuhteen irti, sitä sanotaan irtisanoutumiseksi.
Työtodistus
Kun työntekijän työsuhde päättyy, hänellä on oikeus saada työnantajalta työtodistus. Työtodistuksessa pitää kertoa
- työntekijän ja työnantajan nimi
- kuinka pitkään työ kesti
- mitä töitä työntekijä teki.
Työntekijä voi myös pyytää, että työtodistuksessa kerrotaan
- miksi työ päättyi
- miten työntekijä menestyi työssään.
Työehtosopimus
Työehtosopimuksessa sovitaan tietyn alan työehdoista. Työehtoja ovat esimerkiksi palkka, työaika ja lomat. Työehtosopimuksen tekevät työnantajien ja työntekijöiden järjestöt. Työehtosopimuksen lyhenne on TES.
Ammattiliitto
Ammattiliitto on työntekijöiden etujen puolustaja. Ammattiliittoon kuuluu saman alan työntekijöitä.
Ammattiliitto tekee työehtosopimukset työnantajaliittojen kanssa. Ammattiliitto neuvottelee työsuhteen ehdoista työnantajan kanssa.
Työharjoittelu
Työharjoittelussa harjoitellaan työelämän taitoja. Työharjoittelu on työntekoa, joka lisää työntekijän ammattitaitoa. Työharjoittelusta voi saada palkkaa, työttömälle tarkoitettua työmarkkinatukea tai se voi olla palkatonta.
Työhakemus
Työnhakija hakee työpaikkaa työhakemuksella. Työhakemus lähetetään yleensä sähköpostilla tai tehdään internetissä lomakkeelle. Työhakemukseen voi liittää ansioluettelon. Joskus työnantaja pyytää työhakemukseen myös todistuksia koulutuksesta tai kielitaidosta.
Ansioluettelo (CV)
Ansioluettelossa työnhakija kertoo, mitä hän on opiskellut, millaista työtä hän on tehnyt ja millaisia työelämään liittyviä taitoja hänellä on. Ansioluettelosta käytetään myös nimeä CV (curriculum vitae).
Työhaastattelu
Työhaastattelu on keskustelu, jossa työnantaja ja työnhakija tutustuvat toisiinsa. Kun työnantaja valitsee uutta työntekijää, hän kutsuu osan työnhakijoista työhaastatteluun. Työhaastattelun perusteella työnantaja valitsee uuden työntekijän.
Perehdytys
Kun työntekijä aloittaa uudessa työpaikassa, työnantaja perehdyttää eli opastaa hänet töihin. Perehdytyksen avulla työntekijä tutustuu työtehtäviinsä sekä työpaikan tapoihin ja ihmisiin.
Lähteet:
Selkokeskus: Työelämäsanoja selkokielellä (www.selkokeskus.fi)
(Alkuperäinen teksti: Jenni Sipilä, sivu https://verneri.net/selko/tyo/tyoelaman-sanat/ Tältä sivulta voit myös kuunnella tekstit luettuna, jos haluat. )
Keskustelut pikkuryhmissä
Muistakaa puhua suomea! Kun olette puhuneet sovitun ajan, voitte lopettaa. JOKAISEN pitää lähettää lopuksi opelle whatsapp-ääniviesti suomeksi, jossa kerrot selvästi, mistä te keskustelitte.
Pienryhmät:
Abdullahi
Aamina Ahmad Fooley
Anab
Mohammed Riyas
Faysal
Habibo Nuh Hassan
Kenneth
Rashid
Sadiyo
Shahad
Hassan
Habibo Ibrahim
Ayaan
Fatah
Sadia Hassan
Hamdi Siyaad
Muna
Miguel
Said
Hswin
Amina Mahamud Farah