3.6 Opiskelu opintojaksoittain ja kursseittain sekä opintotarjotin

Opiskelu opintojaksoittain ja kursseittain sekä opintotarjotin

Koulun lukuvuosi on jaettu syys- ja kevätlukukausiin sekä kuuteen periodiin. Jokainen periodi päättyy koeviikkoon. Lukuvuoden kulusta ja päivämääristä kerrotaan tarkemmin luvussa 2.

Eri oppiaineiden oppimäärät on jaettu lukiossa moduuleihin, jotka muodostavat opintojaksoja, ja perusopetuksessa kursseihin, ks. luku 4. 3. Moduulit/opintojaksot kerryttävät opintopisteitä (ks. luku 4. 3) ja kurssit kurssimäärää. Lukuvuoden aikana järjestettävät ja tarjolla olevat eri oppiaineiden opintojaksot/kurssit aikatauluineen ilmenevät opintotarjottimesta, jonka avulla voi suunnitella itsenäisesti tai opinto-ohjaajan/kanslian väen kanssa oman opiskeluohjelman omien tarpeiden mukaiseksi.

Opintotarjottimiin voi tutustua koulun internetsivuilla. Paperisena opintotarjottimia on jaossa kanslian ulkopuolella. Opintotarjottimet ovat myös Wilmassa.

Eri kouluasteille on omat opintotarjottimet (lukio, perusopetuksen päättövaihe, perusopetuksen alkuvaihe). Lukiossa koko opintotarjonta on avoin myös aineopiskelijoille.