Oikeat vastaukset
HUOMIO! HVP:ssä luetellaan hyvän vastauksen sisältöjä, mutta kokelaan vastausten tulee muodoltaan olla
kokonaisia itsenäisiä lauseita.
1. Nuorten naisten liberaalisuus on lisääntynyt, ja nuorten miesten arvojen muutos on pysähtynyt /
nuorten miesten arvot ovat säilyneet ennallaan.
Liberaalisuus ja konservatiivisuus ovat ehkä merkinneet eri asioita vuonna 2008 kuin nyt.
2. Esimerkiksi kaksi seuraavista, myös muut havainnot ovat mahdollisia.
Videon alussa Barbie ja Ken ovat saman pöydän ääressä, mutta kääntävät päänsä eri suuntiin, mikä
havainnollistaa arvojen muutosta.
Tästä eteenpäin hahmot ovat koko ajan kauempana toisistaan ja katsovat eri suuntiin, mikä esittää,
miten arvot ovat erkaantuneet yhä kauemmas toisistaan. / Barbien ja Kenin päät ovat kääntyneet eri
suuntiin, millä havainnollistetaan sitä, etteivät naiset ja miehet katso samoja arvoja kohti.
Barbie esitetään kuvassa edessä, ja Ken on taustalla epäselvänä hahmona tai sivuhenkilönä. Tällä
korostetaan naisten/tyttöjen näkökulmaa.
3. Yhteiskunnan eriarvoistuminen, eli ihmiset eivät tunne olevansa tasa-arvoisia keskenään. Tämän takia
esimerkiksi ajatellaan, että naisten oikeudet olisivat miehiltä pois / sukupuolet olisivat toisiaan vastaan.
Maailmantilanne (korona ja sota) ja yhteiskunnan taloudellinen tilanne luovat näköalattomuutta ja
osattomuuden kokemusta. Tästä seuraa tunne siitä, ettei ole mahdollisuutta vaikuttaa asioihin
(toimijuuden kokemuksen puute). Tämä vahvistaa ajatusta eriarvoisuudesta eri ryhmien/sukupuolten
välillä.
4. Salusjärven vastaus liittyy pienempien kuntien tilanteeseen (muuttotappiokuntiin).
Suomessa on iso joukko nuoria miehiä/poikia, jotka kokevat olevansa arvottomia ja ulkopuolisia
yhteiskunnassa, mikä aiheuttaa yhteiskunnan kahtiajakautumista eli polarisoitumista.
Nuoret tarvitsisivat turvallisia aikuisia ja yhteiskunnan tukea.
Tämä vähentäisi eriarvoisuuden kokemusta, arvomaailmojen erkaantumista ja yhteiskunnan
jakautumista. [Huomio. Ei vaadita kaikkia.]
5. Salusjärven vastaus liittyy pienempien kuntien tilanteeseen (muuttotappiokuntiin).