Musiikki

Musiikin opiskelusta Hausjärven kansalaisopistossa

Musiikinopetuksen tavoitteena on sekä taidollinen oppiminen että opiskelijan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parantaminen. Soitinopinnoissa pyritään oppimaan hyvä, terve soittotekniikka, kehittämään nuotinlukutaitoa sekä perehdytään eri musiikinlajeihin ja tyyleihin. Laulunopiskelussa opiskellaan laulutekniikkaa ja koetetaan löytää kullekin ominainen, luonnollinen sointi. Opiskelumateriaalina käytetään eri musiikinlajeja oppilaan kiinnostuksen mukaan. Yhteissoittokursseilla (esim. Musiikin työpaja) opiskellaan oman soittimen hallinnan lisäksi yhteissoittoa. Samoin laulukursseilla voidaan harjoitella useamman opiskelijan yhteistehtäviä.

Soittotaidosta on hyötyä monessa paikassa ja se on osa yleissivistystä. Laulunopiskelu parantaa fyysistä ja henkistä oloa, lisää esiintymisvarmuutta ja parantaa itsetuntoa. Hausjärven kansalaisopistossa musiikin opiskelu ei valmista tutkintoon. Musiikin kurssit ovat kaikille avoimia kursseja, joihin osallistuakseen ei yleensä vaadita etukäteen jotain tiettyä osaamista. Siksi kurssilaisten omat tavoitteet voivat olla keskenään erilaisia. Joillekin saattaa tavoitteena olla vain pieni kokeilu esimerkiksi uuden soittimen parissa. Musiikinopiskelussa pyritään mahdollistamaan myös opiskelun jatkaminen esimerkiksi tutkintoon tähtäävässä oppilaitoksessa niille, joilla se on tavoitteena.

Musiikinopiskelussa on mahdollista saada myös esiintymiskokemuksia. Musiikinkurssit voivat järjestää yhteisiä joulu- ja kevätkonsertteja. Niistä tiedotetaan opinto-ohjelmassa ja kursseilla.

Tärkeä seikka kursseilla on myös sosiaalinen vuorovaikutus. Opettajat pyrkivät varmistamaan, että kursseilla on hyvä henki ja kannustava ilmapiiri. Siten musiikista voi tulla mieluisa elinikäinen harrastus.