Koronatiedote 19.4.2022

Päijät-Soten korona-viikkokatsauksessa todettiin, että koronaan liittyvä sairaalahoidon tarve on viikon aikana vähentynyt, mutta on edelleen korkea.

THL:n yleinen kasvomaskisuositus on poistunut. Jokainen voi oman harkintansa mukaan edelleen käyttää maskia esimerkiksi sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa. Jos on hengitystieinfektion oireita tai tietää altistuneensa koronavirukselle, mutta kodin ulkopuolella liikkuminen on välttämätöntä, suositellaan maskin käyttöä. Myös Hartolan yhtenäiskoulussa maskien käyttäminen on jokaisen omassa harkinnassa. Koulu tarjoaa edelleen maskit.

Kotitestin voi tehdä, jos koronaan sopivia oireita ilmaantuu. Jos testin tulos on positiivinen, suosittelemme omaehtoista kotieristystä. Altistuneelle suosittelemme kontaktien välttämistä, jos se on mahdollista. Kouluun tullaan vain oireettomana.

Vakavalta koronataudilta voi parhaiten suojautua ottamalla rokotuksen. Alueemme vähintään 12-vuotiaista ensimmäisen koronarokotteen on saanut 88 prosenttia ja toisen 86 prosenttia. Vähintään 18-vuotiaista kolmannen rokotteen on saanut 64 prosenttia.

Alueellinen koronayhteistyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran keskiviikkona 18. toukokuuta arvioimaan epidemiatilannetta ja mahdollisesti tarvittavia toimenpiteitä. 

Lisätietoja: 
johtajaylilääkäri, toimialajohtaja Tuomo Nieminen

t. Tiina Kotila-Paaso, rehtori