tunti 1
Understanding the text
Täydennä numeroidut kohdat kirjan tekstin 1 perusteella.
Eric Kester kertoo kokemuksestaan odottaessaan postista saapuvaksi 1. :”Kalmankalpeat kasvoni ja epäröivät askeleeni saivat kulkuni vaikuttamaan kuin 2.
, mutta kuka tahansa, joka on avannut yliopiston hyväksymiskirjeen voi
vahvistaa, että tämä oli 3. . Naapurini ärsytti minua
vitsikkäällä heitollaan, mutta hänelle ärähtäminen ei muuttaisi sitä, 4.
, kun avaisin sen. Olin ihan tyydyttävä yliopistokandidaatti (ainakin näin minulle
olivat sanoneet perheeni jäsenet, jotka 5. .)
Kuvittelin kirjeen mielessäni:
Hyvä Eric ”Epäonnistuja” Kester 6. hakemuksenne,
olemme päättäneet, ettemme tarjoa hyväksymistä teille tai yhdellekään jälkeläisellenne. Olemme päätyneet tähän ratkaisuun
sillä ei kuvasta hyvin 7. henkilö, jonka
kannattaisi ennemminkin käydä vähempiarvoista koulua. Toivomme teille parhainta onnea epäonnisessa elämässänne.
Mitä 8. Harvardin opiskelijatoimisto
Äiti poimi postipinon ja johdatti minut puoliväliin pihatietä, koska vanhempani ajattelivat, että 9. .Jos saisin hyväksymiskirjeen, se merkitsisi, että 10. . Harvardin kirje oli paksu. Normaalisti
tämä on hyvä merkki, sillä 11. . Mutta pysyin epäluuloisena.
”Onnittelut!” Jännityksissäni kirosin ääneen, mutta vanhempani eivät hurraamiseltaan huomanneet sitä. Rojahdimme kolminkeskiseen halaukseen ja äiti meni sisälle soittamaan kaikille. Isä ja minä jäimme nautiskelemaan hetkestä.
Isä katsoi minua ylpeänä, kostein silmin ja halasimme pitkään. Itse asiassa minä olin kieltänyt 12.
jo yläkoulussa. Mutta tämä oli erityinen hetki. Olin päässyt Harvardiin, enkä
edes 13. . Isän selatessa muuta postia minä selasin Harvardin esitettä saadakseni hieman tuntumaa uuteen kouluuni. Esite oli täynnä kuvia erittäin innokkaista opiskelijoista, jotka ottivat
14. . jostain syystä minua alkoi ahdistaa. Seuraava oli kuva opiskelijasta rentoutumassa 15.
lukemassa The Economistia kikattaen ihastuksesta. Sitten oli kuva opiskelijasta,
joka seisoi ja tuijotti minua, Hänen paitansa oli 16. . Omalla paidallani sen sijaan käytiin 17.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.