Text 1

Täydennä aukkosuomennos ja kirjan tehtävät 1b-1d ja palauta omalla nimellä

Text 1: I’m with the band
Chris Brook on 21-vuotias ja opiskelee Liverpoolin yliopistossa. Hän vastasi muutamaan kysymykseen, jotka liittyivät yhtyeessä soittamiseen.
Kuvaile yhtyettäsi. Kuka soittaa mitä ja minkälaista musiikkia soitatte?
Yhtyeessissäni on 3 jäsentä ja minä olen basisti. Kitaristi ja rumpali 1._____________________________________he tarvitsivat basistin sen jälkeen kun kolmas alkuperäisjäsen lähti yliopistoon toiseen kaupunkiin. Connor, kitaristi ja laulaja, on meistä luovin ja kirjoittaa suurimman osan lauluista. James, rumpali, on erittäin lahjakas ja oppii laulut hyvin nopeasti. Soittamaamme musiikkia kuvaa parhaiten musiikkityyli Funk Rock; lainakappale Red Hot Chilli Peppersin laulusta oli ensimmäinen laulu, jonka soitin yhtyeen kanssa ja 2._____________________________________________________. Se on minulle ihanteellista, koska se tarjoaa minulle mahdollisuuden haastaa itseäni muusikkona ja soittaa vaikeita lauluja ja siten tulla paremmaksi siinä mitä teen.
Miten te kaikki tapasitte?
Yliopistolla on hyvin aktiivinen bändiyhdistys, joka järjestää tapaamisia, joissa ihmiset, jotka haluavat liittyä yhtyeisiin, mutta jotka eivät tunne muita muusikkoja, voivat tavata ja puhua suosikkimusiikkityyleistään ja vaikutteistaan ja näyttää taitojaan. Tapasin laulajamme, kun hän soitti cover-version Red Hot Chilli Peppersin kappaleesta “Under the Bridge”. Olin vaikuttunut ja puhuttuani hänen kanssaan hetken hän kertoi, että tarvitsi uuden basistin. Viikkoa myöhemmin soitin jo ensimmäisen keikan heidän kanssaan vaikka 3._____________________________________________________.
Miten yhtye sai nimensä?
Yhtyeen nimi on “Fold.” En ole koskaan tullut kysyneeksi miksi. Bändin logossa on viisi korttia pöydällä, joten olen aina olettanut, että se johtuu siitä, että Connor pitää pokerista.
Minkälaisia keikkanne ovat? Onko ollut joitakin erityisen hyviä tai huonoja?
Kuten mainitsin, yliopistolla on aktiivinen bändiyhdistys ja järjestävät monia tapatumia ympäri kaupunkia sijaitsevissa tapahtumapaikoissa, mikä antaa bändeille mahdollisuuden soittaa hyvälle yleisölle ja tulla huomatuksi ja me olemme soittaneet näissä paikoissa. Suurin osa keikoistamme on ollut hyviä, mutta 4._________________________________________________. On kaksi huonoa hetkeä, jotka muistan. Ensimmäinen oli meidän aivan ensimmäinen keikkamme: olin opetellut yhden lauluista edellisenä yönä,5.___________________________________________. Laulu meni suurimmaksi osaksi hyvin, lukuun ottamatta osaa, jossa on pieni bassosoolo, jonka soitin täysin väärin. Luulen, että onnistuin peittelemään sen, mutta näytin varmasti hätääntyneeltä lavalla. Toinen tapahtui, hauskaa kyllä, seuraavalla keikalla. Meillä oli lista lauluista, jotka aioimme soittaa, mutta yhtye, joka esiintyi ennen meitä, soitti juuri saman lainakappaleen, jonka mekin aioimme soittaa ja meidän piti nopeasti muuttaa biisilistaamme. Onnistuimme silti melko hyvin esityksessämme, mutta oli 6.___________________________________________________________.
Oletko aina ollut kiinnostunut musiikista? Koska aloitit?
Kiinnostuin alun perin musiikista koulussa; en osannut soittaa kitaraa tai pianoa kovin hyvin, mutta pidin silti musiikin tekemisestä. Aloitin opiskelemaan ensimmäisen instrumenttini soittamista yhdeksännellä luokalla. Aloitin rummuista ja soitin muutaman vuoden parin kaverin kanssa, kunnes ystäväni, joka oli myös rumpali ja parempi kuin minä, kysyi voisiko hän tulla mukaan. Siirryin siinä vaiheessa bassoon, koska kotona oli bassokitara, jolla pystyin harjoittelemaan. 7.___________________________________, että nautin basson soittamisesta ja se tuntui myös helpolta, joten basso on nyt minun instrumenttivalintani. Siitä lähtien olen käyttänyt jokaisen mahdollisen hetken soittamiseen sekä itsekseni että jammailuun ystävien kanssa.
Mikä on parasta ja huonointa yhtyeessä soittamisessa?
Mielestäni parasta ovat, lavalle nousemisen ja arvostavalle yleisölle esiintymisen aikaansaaman itsetunnon kohottamisen lisäksi, hetket, jolloin kokeilet soittaa jotakin laulua ja se onnistuu täydellisesti. Kitaristi saattaa keksiä uuden riffin, jota hän haluaa kokeilla tai laulaja hyräilee jonkin melodian. Välittömästi jokaisella on jotakin lisättävää ja käynnistyy jammailusessio, joka 8.___________________________________________________. Vaikka kaikilla ei ole musiikillista kunnianhimoa, minusta jokaisen pitäisi kokeilla jammailua vain kokeakseen tuollaisia hetkiä. Jos mietitään huonoja puolia; huonointa bändiin kuulumisessa ovat hetket, jolloin mikään ei toimi, kun soittavalla ryhmällä ei ole ollenkaan kemiaa, ja mitä tahansa ihmiset sanovat, se ei vain kuulosta oikealta. Ehkä rumpali ei kuulosta yhtenäiseltä muun ryhmän kanssa tai basisti improvisoi jotakin, mitä kitaristi ei ymmärrä ollenkaan. 9.______________________________________, jos se tapahtuu kesken laulun, joka koko yhtyeen pitäisi osata, kaksin verroin pahempaa jos se tapahtuu lavalla. Onneksi näitä hetkiä on harvoin. Tietysti seuraavaksi pahinta on se, että pitää kantaa välineistö joka paikkaan. Harjoittelutilat, joita käytämme, ovat 35 minuutin bussimatkan päässä ja kitaroiden sekä vahvistinten raahaaminen ympäriinsä on yhtä tuskaa.
Mitkä ovat sinun tavoitteesi muusikkona?
10.________________________________________________, mutta minulla ei ole suuria tavoitteita/kunnianhimoa muusikkona. Tietysti haluan jatkaa soittamista ja kehittyä paremmaksi muusikoksi, mutta en haaveile Madison Square Garden loppuunmyydyistä keikoista tai mistään sellaisesta. Pidän pienemmistä keikoista ja paikallisesta jammailusessioista, koska on paljon helpompaa kuin kiertueet tai levyttäminen tai muut muusikon uraan kuuluvat asiat. Olen tyytyväinen vähäpätöisenä muusikkona, koska saan soittaa musiikkia ja tehdä muita asioita, joista nautin ilman stressiä ja paineita, joita syntyisi 11._______________________________________________.
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä