Kokeet ja kurssiuusinnat
Arviointiviikot ja uusinnat
Arviointiviikkojen ajankohdat löytyvät kohdasta työajat.
Kokeet
Periodin opintojaksojen kokeet järjestetään periodin lopulla arviointiviikon aikana erillisen aikataulun mukaisesti.
Koetila ilmoitetaan aikataulussa.
Kokeet alkavat klo12.00 ja päättyvät klo 15.00. Kokeesta voi poistua aikaisintaan klo 13.15. Opiskelijoilla, joille on myönnetty lisäaika, saavat tehdä koetta klo 16.00 asti (esim. todettu lukivaikeus).
Sähköisissä kokeissa opiskelijalla pitää olla oma tietokone ja tarvittaessa hiiri ja kuulokkeet. Lisäksi kokeessa saa olla mukana kirjoitusvälineet.
Ulkovaatteet, laukut ja puhelimet jätetään valvojan koetilassa osoittamaan paikkaan. Jos opiskelijalla on kokeessa puhelin hallussaan, se tulkitaan vilpin yritykseksi ja koe hylätään.
Pohjatunnit
Pohjatunti on tavallisesti arviointipäivän aamuna klo 10.15-11.30. Silloin opiskelija voi vielä halutessaan kysyä opettajalta koealueeseen kuuluvia asioita. Pohjatunti lasketaan opintojakson oppitunniksi.
Kokeiden palautus
Kokeet palautetaan sähköisesti tai suullisesti opiskelijalle viikon kuluttua siitä, kun arviointiviikko on päättynyt.
1. ja 4. jakson arviointiviikon kokeiden palautus tapahtuu viimeistään kaksi viikkoa arviointiviikon päättymisen jälkeen. Palautetta kokeista voidaan antaa kirjallisesti tai suullisesti.
Uusintakokeet
Uusintakertoja pidetään lukuvuoden aikana kaksi ja kolmas seuraavan lukuvuoden elokuussa. Yhtenä kertana saa suorittaa enintään kaksi koetta. Koeaika on kolme tuntia.
Opiskelija voi korottaa sekä hylättyjä että hyväksyttyjä kursseja. Kurssiarvosanaa voi yrittää korottaa kerran, ja suorituksista parempi jää voimaan.
Ilmoittautumisohje tulee Wilma-viestillä.