Tiettyjen määrittelytapojen mukaan maailman valtiot voidaan jakaa kahteen eri kategoriaan: teollisuusmaihin sekä kehittyviin maihin. Kehittyvien maiden tunnuspiirteitä ovat muun muassa alhainen bruttokansantuote, laajamittainen köyhyys, koulutuksen ja yleisen lukutaidon puute sekä terveydenhuollon ongelmat, jotka johtavat esimerkiksi korkeaan lapsi- ja imeväiskuolleisuuteen. Teollisuusmailla, kuten Suomella ja Saksalla, on laaja-alaista teollisuutta ja korkeasti kehittynyt yhteiskunta, mikä johtaa korkeaan elintasoon.

Monella nykyisellä kehittyvällä maalla on historia siirtomaana, ja moni kolonialismin vaikutuksista näkyy nykypäivänäkin. Siirtomaa-aikana monet valtiot alistettiin viljelemään vain yhtä tai kahta kasvilajia, mikä on johtanut maatalouden yksipuolistumiseen. Lisäksi esimerkiksi Afrikassa nykyiset valtioiden rajat ovat täysin siirtomaavaltojen tekemiä, eivätkä ne noudata luonnollisia heimorajoja. Heimojen välille tehdyt keinotekoiset rajat vaikeuttavat valtioiden demokraattista kehitystä. Kolonialismista on kuitenkin ollut siirtomaille myös hyötyä: siirtomaaisännät toivat alueille muun muassa uutta teknologiaa ja uutta kehittyneempää kulttuuria. Kolonialismin ajalla on ollut Afrikkaan sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia. Afrikka saattaisi olla saattaisi nykyään olla hyvinkin erilainen maanosa, jos sillä ei olisi kannettavanaan siirtomaa-ajan perintöä.

Termit kehitysmaa ja kehittyvä maa ovat nykyään hyvin haasteellisia, ja joidenkin tulkintojen mukaan kehitysmaita ei enää ole olemassa. Moni kehittyvät maa on nykyisin usealla eri osa-aluealla jo teollisuusmaiden tasolla, ja joidenkin asiantuntijoiden mukaan koko valtioiden luokittelusta tulisi päästä eroon. Tästä huolimatta termit ovat kuitenkin edelleen yleisessä käytössä, eikä niiden käytölle näy lähitulevaisuudessa loppua. Ihmeellinen esimerkki on Kiina, joka on vielä hetki sitten luokiteltu kehitysmaaksi, vaikka sen teollisuus on kasvanut valtavaksi.