Paikkatietoaineiston hyödyntäminen
Paikkatietotehtäviä 7-9 luokille ja lukiolaisille
Näiden tehtävien tavoitteena on oppia käyttämään internetistä löytyviä paikkatietoaineistoja. Paikkatietoaineiston avulla voidaan ymmärtää kulttuuriympäristön muotoutumista. Alla olevasta linkistä löytyy paikkatiedon avoin oppimisympäristö, joka sisältää eri oppiaineisiin sovellettuja tehtäviä. Sivustolla on seikkaperäiset ohjeet kaikkiin tehtäviin. Tällä sivulla on myös Kauhajoen kulttuuriympäristön tutkimiseen liittyviä tehtäviä. Tehtävät on suunnitellut maisema-arkkitehti Marketta Nummijärvi. Sivun lopussa on ryhmäpalautuskansio raporttien palauttamista varten. Raportit voidaan toteuttaa myös suurina julisteina, jolloin tiedon jakaminen ja reflektointi on osallistavaa.
Mitä paikkatieto on?
Suurin osa olemassa olevasta tiedosta voidaan paikantaa. Tällaista tietoa kutsutaan paikkatiedoksi.
Paikkatietoa esitetään useimmiten kartalla erilaisten symbolien, viivojen, pisteiden, alueiden, värien eli karttamerkkien avulla. Karttamerkit kertovat kartalla sijaitsevan kohteen ominaisuuksista ja ne kuvataan karttaselitteessä.
Paikkatieto koostuu sijaintitiedosta eli missä jotakin sijaitsee ja ominaisuustiedosta eli mitä jossakin sijaitsee. Ominaisuustietoja voidaan kerätä mittaamalla, kuvailemalla kohteen ominaisuuksia tai käyttämällä omia aisteja, tunteita tai kokemuksia. Ominaisuustiedot voidaan esittää karttamerkkien avulla tai se voi olla valokuva, teksti, numero tai video.
Tehtävä: Paikkatiedot soveltaminen kulttuuriympäristön tutkimiseen.
Tehtävän tavoitteena on ymmärtää, mistä kulttuuriympäristön ominaispiirteet tulevat? Mitkä seikat ympäristössä vaikuttavat asutuksen, viljelysten ja muiden elinkeinojen sijoittumiseen? Tehtävässä tarkastellaan, miten maastonmuodot, maaperä, viljelyolosuhteet, kasvupaikkatekijät, olosuhteiden monipuolisuus, rakennettu ympäristö, arvot ja se, miltä ympäristö näyttä, ohjaavat ihmisen toimintaa.
Valituista kohteista tutkitaan:
1. Maaperä ja sen viljeltävyys
2. Luontoarvot ja rakennetun ympäristön arvot
3. Rakennettavuus
4. Miltä alue näyttää
Tehtävä aloitetaan yhdessä perehtymällä oheisiin ohjeisiin. Muista perehtyä myös käyttöehtoihin, joissa mainitaan mm.: Paikkatietoikkunassa esitettävä sisältö on voitu suojata tekijänoikeuslain ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Käyttäjällä on lupa kopioida ja tulostaa yksityistä käyttöä varten yksittäisiä karttoja.
-
Tutustutaan yhdessä paikkatietoikkunaan ja tietokoneen leikkaustyökaluun.
Klikkaa karttatasot. Esiin ponnahtaa ruutu, joka kysyy, oletko ensimmäistä kertaa karttapalvelussa. Klikkaa Aloita ja käy läpi ohjeet.
Leikkaustyökalu: Avaa tietokoneen valikko ikkuna-ikonista. Klikkaa kaikki sovellukset. Klikkaa windowsin apuohjelmat. Klikkaa kuvakaappaustyökalu. Klikkaa uusi. Rajaa hiirellä haluamasi alue samalla hiiren vasenta painiketta painaen.
Kuvakaappaustyökalu voi olla ikonina myös tietokoneen ruudulla.
- Muodostetaan parit tai pienryhmät
- Kerrataan kasvupaikkatekijät = vesiolosuhteet, ravinteet, maaperä, pH, valo, lämpö
-
Valitaan muutama kohde eri puolilta Kauhajokea. Kannattaa valita erilaisia kohteita.
esim. Korhoskylä, Päntäne, Uuro, Nummijärvi, Keturi,
Jokainen pari/ryhmä valitsee yhden kohteen, josta tekee tutkimuksen
- Etsi kohteen taustakartta: Klikkaa Haku. Kirjoita kohteen nimi, esim. Kauhajoki Korhoskylä.
- Valitse tutkittava asia: Klikkaa Karttatasot, valitse otsikko alla olevien ohjeiden mukaan ja avautuvasta valikosta haluttu ominaisuus.
- Tee kuvakaappaus tutkittavasta alueesta. Kopioi kuvakaappaus: klikkaa hiiren oikealla painikkeella ja valitse kopioi.
- Raportoi kaikki tutkittavat ominaisuudet. Tee johtopäätökset alla olevien ohjeiden mukaan. Liitä raporttiin kuvakaappauksella otetut karttaleikkeet ja merkkien selitykset.
- Reflektointi: Tutustukaan ryhmien tuotoksiin esim. näyttelykävely –menetelmän avulla. (Menetelmä selostettu lopussa.)