Tutkimisen ja toimimisen taidot
Opetuksen tavoitteet | Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet | Laaja-alainen osaaminen | Paikalliset tarkennukset sisältöalueisiin |
T4 ohjata oppilasta tutkimaan ja toimimaan sekä liikkumaan ja retkeilemään lähiympäristössään - oppii havainnoimaan itseään ja ympäristöään |
S2-S4, S6 - tutustutaan omaan kotiseutuun ja sen merkitykseen |
L3 | - tutustutaan erilaisiin karttoihin: - huoneen kartta, pihakartta, kotiseudun kartta, Suomen kartta - tutustutaan lähiympäristöön - retket lähiympäristöön |
T5 kannustaa oppilasta ihmettelemään ja kyselemään sekä käyttämään yhteisiä pohdintoja pienten tutkimusten ja muun toiminnan lähtökohtana - osaa toimia yhdessä toisten kanssa ja ottaa toisten mielipiteet huomioon - osaa tehdä pieniä tutkimuksia |
S1-S6 - harjoitellaan tehtävien avulla tutkimuksen tekemisen eri vaiheita |
L1, L7 | - tutkimus työtapana |
T6 ohjata oppilasta tekemään havaintoja ja kokeiluja koulussa ja lähiympäristössä eri aisteja ja yksinkertaisia tutkimusvälineitä käyttäen sekä esittelemään tuloksiaan eri tavoin - oppii tekemään yksinkertaisia johtopäätöksiä tuloksista - oppilas harjoittelee erilaisten näkemysten perustelemista |
S1-S6 - arjen pulmiin kokeillaan ja keksitään yhdessä vaihtoehtoja ja ratkaisuja |
L1, L4 | - tutkimuksia luonnosta, lähiympäristöstä, arjen ilmiöistä Haapaveden paikalliset mahdollisuudet sekä koulun lähiympäristö huomioiden |
T7 ohjata oppilasta kuvailemaan, vertailemaan ja luokittelemaan monipuolisesti eliöitä, elinympäristöjä, ilmiöitä, materiaaleja ja tilanteita sekä nimeämään niitä - oppilas harjoittelee kuvaamaan ympäristöä, ihmisen toimintaa ja niihin liittyviä ilmiöitä ympäristöopin tiedonalojen keskeisillä käsitteillä ja omin sanoin |
S1-S6 - tunnistetaan maastossa yleisimpiä eliölajeja ja niiden elinympäristöjä sekä rakennetun ympäristön kohteita - ympäristöä ja sen ilmiöitä kuten säätä kuvataan ympäristöopin eri tiedonalojen käsitteiden avulla |
L1, L4 | |
T8 opastaa oppilasta toimimaan turvallisesti, noudattamaan annettuja ohjeita ja hahmottamaan niiden perusteluita - tunnistaa lähiympäristössään vaaran paikat ja osaa toimia yksinkertaisissa ensiaputilanteissa |
S1-S6 - havainnoidaan oppimisympäristöjä turvallisuuden kannalta - harjoitellaan turvallista toimimista lähiympäristössä ja liikenteessä - tutustutaan turvataitoihin sekä turvallisuusohjeisiin |
L3 | - turvallisuuskasvatus - ensiapu |
T9 ohjata oppilasta tutustumaan monipuolisesti arjen teknologiaan sekä innostaa oppilaita kokeilemaan, keksimään, rakentamaan ja luomaan uutta yhdessä toimien. - osaa havainnoida ja kuvata yksinkertaisia fysikaalisia ilmiöitä arjessa, luonnossa ja teknologiassa ja harjoittelee niihin liittyviä selityksiä
|
S2, S4, S6 - ongelmanratkaisu- ja tutkimustehtäviä liittyen luontoon, rakennettuun ympäristöön, arjen ilmiöihin ja teknologiaan |
L3, L1 | |
T10 ohjata oppilasta harjoittelemaan ryhmässä toimimisen taitoja ja tunnetaitoja sekä vahvistamaan itsensä ja muiden arvostamista - osaa kuvata kohteliaaseen käyttäytymiseen, tunteiden ilmaisuun ja niiden säätelyyn liittyviä toimintamalleja ja harjoittelee niiden soveltamista |
S1-S6 - harjoitellaan tunnetaitoja |
L2, L3 | |
T11 ohjata oppilasta käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa tiedon hankkimisessa sekä havaintojen taltioimisessa ja esittämisessä - harjoittelee tieto-ja viestintäteknologian vastuullista, turvallista ja ergonomista käyttöä |
S1-S6 |
L5, L4 |