Syyskuu
Syyskuu
Viikko 40
Maanantaina oli pisaroiden vuoro piirrellä omakuva. Mustekalojen kanssa leikittiin ensin yhteisleikki ja sitten lapset saivat valita mitä haluavat leikkiä kaverin kanssa.
Flamingoilla oli loruttelua ja leikkiä.
Tiistaina viskarit tekivät yhteistyötä leikkivarjon kanssa. Koitettiin tehdä ensin pieniä aaltoja ja sitten isoja. Sen jälkeen kokeiltiin monenlaisia juttuja joita voitiin tehdä yhdessä. Leikkivarjollahan ei yksin pysty toimlimaan vaan yhdessä onnistutaan saamaan varjo ylös tai alas tms.
Toisilla oli musisointia ja leikkiä.
Keskiviikkona osa pienempien porukasta pääsi vihdoin kirjastokäynnille. Seuraavalla kerralla pääsee sitten toiset.
Kirjastossa kuultiin hauska kirja kissoista. Sen jälkeen saatiin leikkiä vähän aikaa satuhuoneessa ja sitten valittiin muutamia kirjoja päiväkodille lainaan.
Torstaina pinkit flamingot pääsivät leikkimään saliin. Violetit mustekalat jumppailivat ulkona ja turkoosit vesipisarat kuuntelivat kirjan anteeksipyynnöstä ja leikkivät valitsemiaan leikkejä.

Perjantaina ulkoiltiin ja tehtiin niin sanottuja rästihommia ja leikittiin.
Leikki on niin tärkeää. Leikkimällä opetellaan paljon erilaisia taitoja.
Viikko 39
Tällä viikolla syksynlehdet ovat valloittaneet meidän tekemisiä.
Harjoiteltiin leikkaamista ja tehtiin syksynlehtiä.
Flamingoryhmä piirteli omakuvat. Ensin vähän peilistä katsottiin minkälaisia me ollaan, mitä vartalon osia meiltä löytyy.
Sitten piirreltiin se paperille.
Toiset tykkäävät pelata pelejä kuten kimbleä, Siinä tulee samalla harjoiteltua värejä, laskemista ja lukumäärien hahmottamista nopan avulla.
Lapset innostuivat auttamaan talonmiestä keräämään lehtiä. Keittiöltä Petra toi talkoolaisille mehua palkkioksi.

Metsäretkellä nähtiin kaikenlaista. Liikuntabingoon saatiin rasteja myöskin. Löydettiin kolme eriväristä lehteä (taisi tulla neljäskin lehti joukkoon ), joku kiipesi kivelle ja kuunneltiin linnunlaulua.
Löydettiin kolo maassa.
Nähtiin kurkiaura ja kuultiin kuinka kurjet huutelivat ja kutsuivat toisiaan liittymään mukaan joukkoon.
Tavattiin metsässä Akvarellin Lounatuulet, jotka opettivat meille uuden laululeikin.
Omppu, pomppu punainen 🎶.
Jumppasalissa on harjoiteltu mm. tasapainoilua.
Askarreltiin syksyisiä tauluja. Niihin maalailtiin taustaa ja pisteltiin sienenkuvia.
Perjantaina leivottiin pullaa 🥨.
Pullat hyvät leivotaan....
Vielä ensiviikolla ehtii palauttaa arkiseikkailubingolapun. Vielä keskiviikkona 30.9 palautetut laput ehtivät mukaan arvontaan.
Viikko 38
Maanantaina meillä oli lukupäivä ja luettiin kirjaa.
Tiistaina meillä vieraili iso hieno traktori, jonka perässä oli kyntöaura.
Päästiin tutustumaan traktoriin oikein läheltä ja kiipeämään kyytiinkin.
Ollaan ehditty jumppailemaan jumppasalissa.
Välillä puuhaillaan pöydän ääressä vaikka muovailemassa muovailuvahalla.
Syksyn lehdet ovat niin kauniin värisiä. Maalailtiin kauniita lehtiä myös ikkunaan.

Retkellä ollessamme saimme nähdä monenlaisia juttuja mm. paloauton jossa oli nosturi.
Vierailimme Wahrenin puistossa. Puistossa näimme traktorin peräkärryineen, suihkulähteen, tammenterhoja ja kauniita kukkia.
Keräsimme tammenterhoja mukaan, saapa nähdä mitä niistä keksimme askarrella.

Viikko 37
Olemme jakaneet Peipposen ryhmän kolmeen pienempään ryhmään, pinkit, violetit ja turkoosit. On mukavampi opetella asioita vähän pienemmissä ryhmissä.
Huomasimme kuitenkin, että lasten oli vaikea hahmottaa kuka mihinkin ryhmään kuului värien perusteella niin vaihdoimme niihin eri symbolit eli nyt ryhmät ovat (turkoosit) pisarat, (violetit) mustekalat ja (pinkit) flamingot.
Aloitimme viikon lukemalla ja loruttelemalla.
Luettiin mm. kirja Franklin on rohkea.
Yhdessä pienryhmässä harjoiteltiin enemmän äänteitä ja pihasanastoa.
Aamuisin ennen aamupalaa keksitään myös kaikenlaista puuhaa. Tällä viikolla ollaan tehty siiliaskarteluja ja oltu jumppasalissa yhdessä Satakielten kanssa.
Leivottiin omenapiirakkaa. Lapset pääsivät pilkokmaan omenoita ja sekoittelemaan taikinaa. Namskis oli hyvää 😋.
Tällä viikolla on sadonkorjuuviikko ja saatiin tutustua erilaisiin juureksiin ja kasviksiin.
Perjantaina tehtiin vielä leikkaus ja värityshommia niiden kanssa, jotka eivät niitä vielä olleet ehtineet niitä tekemään.
Leikittiin ja pelailtiin myös. Possu pelissä tulee samalla opeteltua värejä ja numeroita ja silti se on jännittävä, milloin possu on syönyt liikaa ja takki aukeaa.
Luimme kirjan Pipsa-possusta. Hauskasti Pipsa-possun perhe leipoi myös omenapiirakkaa.
Ensi viikon retkipäivä on vielä vähän hakusessa, sillä meille on tulossa näytille traktori ja on lauluhetkeä ym.
Laitamme kalenteriin alkuviikosta kyllä tiedon, kunhan se selviää pääsemmekö esimerkiksi perjantaina lähtemään retkelle.
Vanhempainiltakin on tiistaina 15.9 klo 18. Olisi kiva jos pääsisitte paikalle. 😊
Mukavaa viikonloppua ! ☀️
Viikko 36
Viikko aloitettiin rakentamalla Peipposten omaa yhteistä palapeliä eteisen seinälle.
Tiistaina viskareilla oli omia juttuja. Heillä oli mm. liikuntasatu ja sen jälkeen he piirsivät sadun pohjalta piirrustuksen.
Pienemmillä Peipposilla oli salivuoro ja he leikkivät mm. maa-meri-laiva-leikkiä. Lapset oppivat nopeasti ja osasivat hienosti leikkiä sitä.

Keskiviikkona käytiin retkellä Pikku-Akvarellin pihalla.
Torstaina meillä oli taas salissa hippaleikkejä. Lisäksi meillä oli digikoulua. Opettelimme miten padia kohdellaan ja mitä sillä päiväkodissa tehdään. Käytämme sitä opetuskäyttöön ja joskus harvakseltaan voimme pienen hetken pelata joitakin opetuspelejä tai vaikka pikkukakkosen pelejä.
Lisäksi meillä on tarkkaan rajattu aika jonka me padeilla olemme.
Perjantaina me leikimme ulkona ja sisällä.


























