Asioita meidän arjesta

Ajoissa joustetaan tilanteen mukaan ja toimintaa suunnitellaan yhdessä lasten toiveiden mukaisesti

Aamu ennen aamupalaa sujuu leväten, leikkien ja pelaillen.

klo 8.00 aamupala jonka jälkeen pelailua tai leikkiä päivästä riippuen

klo 9.00 ulkoilua omalla pihalla, lähipuistoissa, Hunnarilla tai Mäkilammella

klo 11.00 lounas

klo 12.00 lepohetki, jonka jälkeen kirjan lukua, loruttelua, pelailua, askartelua, piirtämistä tai leikkiä

klo 14.00 välipala

klo 15.00 – ulkoilua omalla pihalla


Pääsääntöisesti syömme päiväkotien ja koulujen ruoka- sekä aamu- ja välipalalistan mukaisesti jotka löytyvät Pedanet Forssa etusivulta
Ruoka-aine allergiasta tulee toimittaa lääkärintodistus, jonka toimitan myös Pihakoivuun varahoitopäiviä varten

Lapsenne voi tuoda oman unikaverin hoitoon

Ulkoilemme joka säässä, joten säänmukainen varustus on tarpeen.
Riittävästi varavaatteita sekä lämpimiä välivaatteita kannattaa pakata reppuun.
Vaatteet ja kengät on hyvä nimikoida sekaannusten välttämiseksi
Vaihtelevissa säissä ovat tarpeen myös kumisaappaat ja kurahousut ja -hanskat.
Kesäaikana tarpeen voi olla myös aurinkovoide ja hyttysmyrkky.
Varavaatekassia ja sadevaatteita voitte säilyttää hoidossa, myös vaippoja voitte tuoda isomman määrän kerralla
Muistattehan, että sisä- ja ulkovaatteet ovat erikseen myös kesällä.

Lapsenne sairastuessa ei hoitoon voi tulla. Sairastumisesta voi ilmoittaa Päikkyviestillä, viestillä tai soittaa, samoin ilmoitan jos itse sairastun, jolloin voitte viedä lapsenne Pihakoivuun, omaan varahoitoryhmäänsä. 
Sairastapauksissa toivomme yhtä ”tervettä” päivää kotona, ennen lapsiryhmään paluuta. Mikäli lapsellanne on helposti tarttuva tauti (esim. rokot, märkärupi, täit, kihomadot) tulee siitä ilmoittaa välittömästi.
Pöpöjä yritämme välttää pesemällä kädet ensimmäiseksi hoitoon tullessa

Ajankohtaisia varhaiskasvatus asioita ja ryhmää koskevia asioita löytyy pedanetistä
Polku sinne: https://peda.net > kunnat (jonka alla F niin kuin Forssa > varhaiskasvatus > Pihakoivun päiväkoti > perhepäivähoito > Tiian ryhmä
Pyrimme sähköiseen tiedonkulkuun, joten paperisia tiedotteita tulee harvemmin. Tämän vuoksi pedanetin säännöllinen käyttö on tärkeää.
Pedanetista löytyy myös ryhmän alta, lasten sähköiset kasvunkansiot sekä ryhmän blogi, joihin saatte omat salasanat.
Ohjeet tunnusten luomiseen löytyvät alta

Tässä tärkeimpiä eväitä hoidon aloittamiseen. Toivon avointa yhteistyötä kaikissa lastanne koskevissa asioissa sekä toivotan teidät sydämellisesti tervetulleiksi aloittamaan päivähoidon.


Yhteistyöterveisin

Tiia

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä