Vko 41

Sääntöjen kertausta, avaruusseikkailua, syksyisiä tunnelmia, jumppaa ja leikkiä

Erilaisten sääntöjen tai ohjeiden laatiminen eri tilanteihin sopivaksi on tärkeää myös varhaiskasvatuksessa. Olemme laatineet Turkoosin ryhmän toimintaohjeet eli säännöt yhdessä lapsiryhmän kanssa. Säännöistä on keskusteltu, niiden merkitystä on mietitty ja niiden tarpeellisuutta on puntaroitu. Pienryhmämietintöjen tuloksina syntyivät Turkoosin ryhmän omat säännöt. Tällä viikolla niitä käytiin läpi aamupiirissä, jossa jokainen sai vuorollaan allekirjoittaa tämän tärkeän yhteisen sopimuksemme. Säännöt seuraavat meitä koko toimintakauden. Ne ovat koko ajan nähtävillä ja niihin on helppo tarvittaessa palata. 

 

Avaruusseikkailun jatkuessa päädyimme tarkastelemaan avaruussukkulan miehistön energioita, kuinka voidaan ajaa avaruussukkulaa jos yksi on ihan nuutunut ja väsynyt ja toinen taas aivan täynnä energiaa, jolloin tekeminen ja keskittyminen voi myös olla haastavaa. 

Lapset pääsivät kokeilemaan erilaisten tekemisten kautta, että missä oma energia eli vireystila olisi hyvä pitää, jotta pystyy edelleen keskittymään. Sekään ei ole hyvä, että moottori käy jatkuvasti turbovaihteella! Tuokion lopuksi harjoittelimme rentoutumista avaruusmaisemaa katsellen. 

Carita ope, vai oliko se karhu ope, kävi kertomassa meille syksyisen tarinan ystävyydestä ja toisen auttamisesta. 

Tarina eli uudestaan lasten ideoimana. 

Syksyisiä värejä mietittiin maalipurkki- leikin myötä. " Arvaa onko väri sen, oranssi vai keltainen?". 

Matematiikan maailmaan turkoosit upposivat syksyisen tehtävän kautta. " Montako samanlaista löydät kuvasta?".

Syksyinen teema jatkui musiikkihetkellä salissa. Kuvatuki oli tuokiolla mukana selventämässä ja auttamassa uuden oppimisessa. 

Tip tip tip tip pisaroita.... lammikon pinnalle pisaroita tippu....

...kuuntele musiikista, minkälaisia pisaroita taivaalta tippuu, pieniä, suuria vai keskikokoisia....

....miten pisarat tanssivat, entä miten kaunista syksyllä oikein onkaan....

.... lehdet lentää, sataa vettä ja sienet kasvavat musiikin ja liikkeen tahdissa.

Liikuntarata innoitti tekemään temppuja ja kokeilemaan rohkeasti uusiakin asioita. Hypyt, tasapainoilu, hahmottaminen ja ketteryys kehittyi tekemisten myötä. 

Tälläkään viikolla ei unohdettu vapaata leikkiä.

Näiden kuvien ja tunnelmien myötä hyvää syyslomaa kaikille sitä viettäville. Blogimme hiljenee hetkeksi.