Huhtikuu

Hurmaava huhtikuu 🌱

 

💌 Olemme jatkaneet huhtikuussa kirjeenvaihtoa Taitajat-ryhmän kanssa. Yhdessä piirihetkessä tutkimme heiltä saapunutta postia, jossa Taitajien lapset olivat piirtäneet omat kuvansa yhteiseen suureen kartonkiin. Kirje ja kuvat herättivät paljon iloa, keskustelua ja kiinnostusta lasten keskuudessa.

Innostuimme tekemään heille myös oman yhteisen vastauksen. Jokainen Naakkelilapsi sai piirtää oman kuvansa yhteiseen kartonkiin, ja lisäksi kirjoitimme yhdessä kirjeen, jossa kerroimme Taitajille kuulumisiamme ja siitä, mitä kaikkea olemme puuhailleet Naakkeleissa. Kirjeenvaihdon kautta harjoittelemme vuorovaikutustaitoja, yhteistä ideointia sekä ymmärrystä siitä, että kirjoitetulla viestillä voidaan pitää yhteyttä toisiin ihmisiin. Samalla lasten kiinnostus kirjoitettua kieltä ja viestintää kohtaan vahvistuu luontevasti yhteisen toiminnan kautta.

🧦 Piirihetkillä olemme leikkineet myös lasten suosikiksi noussutta Tossu ja sukka -loruleikkiä, joka on toiminut mukavana siirtymäleikkinä ennen vessaan lähtemistä ja lepohetkeä. Leikissä istumme ringissä niin, että kaikkien varpaat ovat piirin keskellä. Aikuinen loruttelee lorua samalla koskettaen rytmissä vuorotellen lasten varpaita. Se, jonka varpaisiin kosketaan lorun viimeisellä sanalla, saa lähteä seuraavaan toimintaan.

Leikki tekee siirtymätilanteista rauhallisempia ja mielekkäitä sekä harjoittaa samalla kuuntelemista, vuoron odottamista ja yhteiseen rytmiin eläytymistä. Yhteiset lorut ja leikit tuovat arkeen iloa ja ennakoitavuutta, mikä tukee lasten turvallisuuden tunnetta päivän eri tilanteissa.

🎶 Piirihetkillä olemme myös laulaneet yhdessä Kuuran laukusta ilmestyneitä lauluja, jotka ovat tuoneet toimintaan yllätyksellisyyttä ja herättäneet lasten mielenkiinnon heti piirin alussa. Laulujen kautta tuemme erityisesti yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luomme postiivista ilmapiiriä ryhmässä.



 

🎨 Huhtikuun aikana olemme vahvistaneet lasten kädentaitoja mm. erilaisten askartelu- ja taidetyöskentelyjen kautta. Yhtenä työnä maalasimme keväisiä kukkia, jotka valmistettiin kananmunakennoista. Työskentelyssä harjoiteltiin hienomotorisia taitoja sekä esimerkiksi värien käyttöä ja luovaa ilmaisua. 

🚗 Leikeissä suuriksi suosikeiksi ovat nousseet erityisesti Little People -hahmot sekä autorata, jolla on leikitty Tähdenlennossa. Leikeissä lapset rakentavat yhdessä erilaisia maailmoja, keksivät tarinoita ja harjoittelevat vuorovaikutustaitoja yhteisen leikin kautta. Pitkäkestoiset rooli- ja rakenteluleikit tukevat lasten mielikuvitusta, yhteistyötaitoja sekä kykyä suunnitella ja toteuttaa omia ideoitaan yhdessä toisten kanssa (neuvottelutaidot).








🐸 Huhtikuun aikana suureksi suosikiksi yhteisissä leikeissämme on noussut Kurki ja sammakko -leikki. Leikissä aikuinen toimii kurkena ja seisoo selin lapsiin rumpua soittaen. Samaan aikaan lapset eli sammakot liikkuvat eteenpäin. Kun rummutus lakkaa, kurki kääntyy ympäri, ja jos joku sammakoista vielä liikkuu, putoaa hän leikistä pois. Leikki on ollut lasten toiveleikki, ja sitä onkin haluttu leikkiä lähes päivittäin.

Leikin kautta harjoittelemme monia tärkeitä taitoja, kuten kuuntelemista, keskittymistä, toiminnanohjausta sekä kehon hallintaa. Lisäksi lapset harjoittelevat pysähtymistä, oman toiminnan säätelyä sekä sääntöjen noudattamista leikin innostavassa ja yhteisöllisessä ilmapiirissä.

Muita huhtikuun suosittuja yhteisiä leikkejä ovat olleet esimerkiksi myrkkysienileikki sekä vahtikoira. Yhteiset leikit vahvistavat ryhmän yhteishenkeä, vuorovaikutustaitoja ja tarjoavat lapsille paljon iloa.




👄 Pienryhmissä olemme harjoitelleet myös suun motoriikkaa hauskojen suujumppakorttien avulla. Olemme tehneet erilaisia puhallus-, maiskutus- ja äänneharjoituksia leikinomaisesti. Suujumpan avulla vahvistetaan suun alueen lihasten toimintaa, mikä tukee puheen kehitystä, ääntämistä sekä kielellisiä taitoja.

🎶 Lisäksi olemme leikkineet ja laulaneet yhdessä esimerkiksi Kielinupun “Missä nalle on?” -laululeikkiä. Leikin avulla harjoittelimme sijaintikäsitteitä, kuten päällä, alla, vieressä ja takana. Lapset pääsivät sijoittamaan nallea eri paikkoihin laulun mukana, jolloin oppiminen tapahtui toiminnallisesti ja eläytyen. Samalla vahvistuivat myös kuuntelemisen taidot, sekä esimerkiksi tarkkaavaisuuden suuntaminen. 



🌿 Teimme huhtikuussa odotetun retken kodalle. Aamu päiväkodilla alkoi jännittävissä tunnelmissa, kun huomasimme Lissun pesän olevan tyhjä. Päätelimme yhdessä, että Lissu on herännyt talvihorroksestaan lämpimien ilmojen saapuessa. Lähdimme retkelle silmät tarkkana, josko löytäisimme merkkejä Lissusta.

Ja lopulta se tapahtui! Lapset löysivät Lissun yhdessä Kuura-ketun kanssa puun alta. Kuura riensi heti halaamaan ystäväänsä, ja pysähdyimme yhdessä ihailemaan iloista jälleennäkemistä. Myös meistä kaikista oli ihanaa nähdä Lissu pitkän talven jälkeen.

Kodalla tutkimme kevään merkkejä, kuuntelimme luonnon ääniä ja leikimme yhdessä. Retken kohokohta oli monen lapsen mielestä kuitenkin eväshetki kodan suojissa, nuotion lämpimässä loimussa. Yhteiset retket tarjoavat elämyksiä, vahvistavat ryhmän yhteishenkeä ja tukevat lasten luontosuhteen rakentumista tutulla metsäpaikalla :) 

 





📚 Olemme viettäneet myös kansallista lukemisen ja lukutaidon teemaviikkoa. Sen kunniaksi sukelsimme yhden pienryhmän kanssa moniaistiselle tarinamatkalle 🌊

Rakensimme yhdessä majan, joka toimi rauhallisena ja elämyksellisenä lukuympäristönä. Jo tämä yhteinen rakentaminen lisäsi lasten osallisuutta ja sitoutumista tulevaan lukuhetkeen.

Taskulampun valossa tutustuimme kuvakirjaan Saari, jossa tarina kerrotaan pelkkien kuvien avulla ilman tekstiä. 

Lukuhetken aikana hyödynsimme monia aisteja ja toiminnallisuutta:
🌧️ sadeputkella loimme meren ja sateen ääniä
🌬️ suujumpan avulla harjoittelimme tuulen, myrskyn ja aaltojen ääniä
🎨 keskustelimme ja nimesimme meressä eläviä eläimiä sekä pohdimme värejä, kuten millaisia lintuja taivaalla lentää tai mitä värejä meren alla voi olla

Tuokiossa painottuivat monipuolisesti eri oppimisen alueet. Harjoittelimme monilukutaitoa kuvien tulkinnan kautta, kielellisiä taitoja lasten oman tarinankerronnan avulla sekä vuorovaikutusta yhteisen ideoinnin ja keskustelun kautta. Lisäksi aistien hyödyntäminen tuki lasten eläytymistä ja teki lukuhetkestä kokonaisvaltaisen kokemuksen.







🤸 Huhtikuussa olemme jatkaneet liikuntaa lasten tarpeista käsin, alkuvuodesta tehdyn Inno-norsun havainnoinnin pohjalta. Havainnoinnin avulla olemme saaneet arvokasta tietoa lasten motoristen perustaitojen kehittymisestä, ja sen pohjalta olemme suunnitelleet liikuntatuokioita, joissa harjoitellaan juuri niitä taitoja, jotka kaipaavat eniten vahvistusta.

Erityisesti pallon käsittelyyn liittyvät harjoitukset ovat olleet viikoittain mukana toiminnassa. Olemme harjoitelleet heittämistä, kiinniottamista, vierittämistä ja potkaisemista leikin kautta, jolloin oppiminen tapahtuu luonnollisesti ja innostavasti. Lisäksi olemme kehittäneet motorisia perustaitoja erilaisten temppuratojen avulla, joissa yhdistyvät tasapaino, kehonhallinta ja liikkumisen monipuolisuus.

Yhtenä hauskana elementtinä olemme käyttäneet pehmonoppaa: lapsi saa heittää noppaa ja suorittaa sen näyttämän tehtävän radalla. Tämä tuo liikuntaan leikkimielisyyttä, yllätyksellisyyttä ja lisää lasten motivaatiota osallistua. Liikunnan kautta harjoittelemme myös vuoron odottamista, rohkeutta kokeilla uutta sekä yhdessä tekemisen iloa.



🎲 Huhtikuun alusta olemme ottaneet viikko-ohjelmaamme säännöllisen peli- ja tehtäväpäivän. Näinä päivinä toimimme pienryhmissä ja keskitymme yhdessä pelaamiseen sekä erilaisiin tehtäviin lasten ikä- ja kehitystaso huomioiden. Pienryhmät on jaettu ikäryhmittäin, ja toiminta suunnitellaan kunkin ryhmän tarpeita vastaavaksi.

Olemme pelanneet monipuolisesti erilaisia pelejä, kuten lautapelejä, iPad-pelejä sekä Smart-taululla pelattavia pelejä. Isompien lasten kanssa olemme pelanneet esimerkiksi riimiparikalastusta, jossa joukkueet kisailivat leikkimielisesti siitä, kuka löytää “merestä” eniten riimipareja. Pelin kautta harjoittelimme kielellisiä taitoja, kuten riimien tunnistamista ja äänteiden hahmottamista. iPadilla puolestaan olemme harjoitelleet oman nimen alkukirjaimen sekä koko nimen kirjoittamista.

Pelaamisen kautta harjoittelemme monipuolisesti myös tärkeitä arjen taitoja. Lapset opettelevat parityöskentelyä, vuoron odottamista, sääntöjen noudattamista sekä pettymyksen sietämistä. Samalla vahvistuvat yhteistyötaidot, keskittyminen ja ilo yhteisestä tekemisestä. 





🎈 Huhtikuun lopussa vietimme iloisia vappujuhlia päiväkodin omalla pihalla yhdessä muiden vakaryhmien eli Käämien, Kehrien ja Rullien kanssa. Piha täyttyi musiikista, naurusta ja keväisestä juhlatunnelmasta.

Juhlissa tanssittiin, kuunneltiin iloisia vappulauluja sekä nautittiin yhdessä tekemisestä erilaisten toimintapisteiden parissa. Lapset pääsivät puhaltelemaan saippuakuplia, ampumaan vesipyssyillä sekä harjoittelemaan tarkkuutta pallojen heittämisessä koriin. 

Ja mikä olisikaan vappu ilman herkkuja 🎉 Tietenkin nautimme myös munkkeja ja simaa, jotka kruunasivat iloisen juhlapäivämme.