Vkot 16-17

Vkot 16-17

Viikot vierivät hurjaa vauhtia ja tämä blogi sisältääkin tekemisiämme kahdelta edelliseltä viikolta, Näihin kahteen viikkoon mahtui monenlaisia kivoja puuhia ja juttuja.

🌞 Kävimme retkellä Ilmarisen puistossa yhdessä Käämien kanssa. Ilma suosi retkeämme. Aurinko paistoi ja lämmitti jo paljon. Monelle taisi kävellessä tulla jo aika kuumakin. Puistossa keinuttiin, lasketttin liukumäkeä, kiipeiltiin ja leikittiin hiekkalaatikolla. Liukumäkeen muodustui välillä jopa jonoa, joten siinä tuli harjoiteltua samalla oman vuoron odottamista.

🎂🎁 Yksi ryhmämme lapsista täytti 3-vuotta, joten vietimme yhdessä synttäreitä. Synttärisankari sai onnittelukortin ja lauloimme hänelle onnittelulaulun.

🎈🎈 Vappu kolkuttelee jo nurkan takana, joten aloitimme myös vappuaskartelut. Tässä askartelussa harjoittelimme saksien käyttöä ja sormilla silkkipaperin rypistämistä. Isommat lapset saivat leikata itse aikuisen avustuksella ja pienemmät saivat valmiiksi leikatun vappupallon koristeltavaksi. 


🚗🚜 Lorupussit ovat ryhmässämme tykättyjä ja niistä lapset jaksavat aina innostua. Tällä kertaa lorupussista nousi työkone- ja ajoneuvokortteja. Jokainen sai vuorollaan nostaa pussista kortin, jonka aikuinen sitten luki. Lorupussit tukevat paitsi kielen kehitystä myös harjoittavat oman vuoron odottamista.


🧸🚒 Viime viikolla meillä oli oman lelun viikko aivan koko viikon ajan. Jokainen sai viikon alussa esitellä oman lelunsa muulle ryhmälle. Sovimme yhdessä, että lelulla, jonka on päiväkotiin tuonut, täytyy antaa myös muiden lasten välillä leikkiä. Tällä harjoiteltiin jakamisen taitoa.



☀️ Myös omalla pihalla leikkiminen on aina yhtä kivaa. Perjantaisin päiväkotimme pihalla ei yleensä meidän ulkoiuaikaan ole muita ryhmiä samaan aikaan ulkoilemassa. Silloin pihalla on rauhallista harjoitella uusia juttuja. Tällä kertaa kaikkk halukkaat isommat lapset saivat kiivetä isoon leikkitelineeseen, eli linnaan ja laskea isoa liukumäkeä alas.