Vk18
Vk 18
Täällä viikolla matkasimme junalla mummolaan kyläilemään. Junaan päästyään tarvitsi tietenkin matkalipun ja oman istuinpaikan. Joku kävi äkkiä hakemassa matkalle kupposen kahvia.

Mummollaan päästyään mummo,pappa ja tädit olivat laittanut herkulliset eväät esille. Vauhdoimme matkakuulumiset sekä söimme keltaisia hunajaleivoksia sekä sinisiä mustikkapiirakoita, samalla vaihdoimme kuulumiset miten matka oli mennyt. Sitten ihanat vieraat lähtivätkin jo takaisin kotimatkalle.

Jokainen on päässyt myös tekemään maalaushommia,mutta niistä ei sen enempää tälläkertaa🤫🤭
Olemme tutustuneet taikahiekkaan myös,se on ollut mielekästä tekemistä monelle.
Keskiviikko oli kotaretki. Eväät oli pakattu reppuihin. Sitten liivit päälle ja menoksi. Kun eväät olitiin syöty vasta sitten maltettiin alkaa leikkimään. Moni lähti kalaan ja löytyihän sieltä pieni joulukuusikin.
Tämän päivän mieleisin juttu oli kun Heidi kutsui nimeltä,kuka sai sillan yli tulla. Ja olipa ilo huomata kuinka tarkasti jokainen jaksoi nimeään odotella. Hienoa me🥰
Kotimatkalla meitä piristi pieni söpö orava ja lentokone,siinä meillä riitti juttua loppu matkaksi


Torstaina vietetiin naamiaisia ja koko vakan yhteisiä vappuhulinoita. Ulkona meillä oli saippuakuplien puhallusta, vesipyssyillä ampumista. Samalla sanoen Huhtikuulle heipat ja tervetuloa Toukokuu

Hyvää viikonloppua kaikille💕




