Viikko 48

Viikko 48

Maanataina juteltiin sankareista, keitä ne voisi olla.
Jokainen sai lopuksi itse miettiä kuka voisi olla oma sankari perheessä, entä eskarissa ja entäpä sitten joku jostain elokuvasta tai pelistä tms.

Kuva tyhjästä tehtävästä johon pitäisi piirtää omia sankareita.

Salissa käytiin leikkimässä ja laulamassa. Joitakin soittimiakin kokeiltiin.
Näissä kuvissa leikittiin jono-rivi-piiri-leikkiä. Sitä leikitään samalla tavalla kuin maa-meri-laiva.

Lapset rivissä, jonossa ja piirissä.

Toivepuun toiveet ovat lähes kaikki täytetty, joten teimme uudet toiveet. 
Vanhoissa toiveissa oli muutama toive sellainen että niitä piti jonkin verran järjestellä, 
mutta ne kyllä saadaan järjestettyä ja toteutettua. 

Toivepuu, jossa on askarrelluissa tonttulakeissa lasten esittämiä toiveita.

Tehtiin vähän leikkausharjoituksia ja niistä tulikin hauskoja lintuja lintulaudoille.

Lasten askartelemia lintulautoja.

Pimeässä museossa päästiin vierailemaan taskulapmppujen kanssa. Meille kerrottiin, että ennen vanhaan kun ei ollut telkkareita eikä pelikoneita, ei tietokoneita, eikä älypuhelimia ihmiset viihdyttivät toisiaan kertomalla tarinoita.
Muutama tarina oli piilotettu museoon ja meidän tehtävä oli löytää ne. 
HIenosti lapset löysivät tarinat ja löysivät paljon muutakin mielenkiintoista. 

Lapset museossa.

Sitten koitti myös joulukuun ensimmäinmen päivä ja avasimme myöskin meidän oman joulukalenterin. 
Meillä on tänä vuonna jouukalenteri, johon lisäämme aina tarinan mukaan lisää kuvia.
Lapset ovat itse tehneet osan kuvista. Ekana tarinaan pääsi lumi-ukko ja lumi-ukon piirtäjäpääsi itse sen sinne kuvaan lisäämäään. 
Lapsi lisää pikkukuvaa joulukalenteripohjaan.

Perjantaina kävimme kodalla. Olipa se kiva retki taas. Eväät maistuivat ja leikit sujuivat kivasti lumisissa maisemissa.

Lapset leikkimässä talvisessa metsässä ja kodassa syömässä eväitä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä