Helmikuu 2024

Teksti

Helmikuussa on ollu monenmoista puuhaa violettien eskariryhmässä.

Harjoittelimme Helmikuun aikana numeroita 7-10, yhteen ja vähennyslaskuja ja kirjaimia J, K , ja Y . Tehtävien teossa on jo työrauha ja huolellisuudesta lapset ovat saaneet jo erityismainintoja. 



Tammikuun tapaan olemme panostaneet liikkumiseen eri ympäristöissä. Olemme käyneet kodalla viettämässä mukavaa kotapäivää,  lapset ovat leikkineet metsäympäristössä ja kaikille on myös eväät maistuneet kota tulen äärellä, kota onkin aina odotetuin retki päivä. Olemme myös hiihtäneet Karhupuistoon liukurimäkeen ja luistelleet ihanassa aurinkonpaisteessa pakkassäässä. Teemme myös viikoittain pieniä kävelylenkkejä jokirannassa, jossa käymme katselemassa sorsien ja joutsenien puuhia.
Helmikuussa oli myös Fain opiskelijoiden järjestämä liikuntapäivä jossa aiheena oli ryhmäytyminen/yhdessä tekeminen, ketteryys, tasapaino ja rentoutuminen.


Ystävänpäivänä teimme ystävyysmatoja ja pohdimme mitä ystävyys/kaveruus merkitsee itse kullekkin keskustelemalla. Tämän jälkeen lapset saivat piirtää yhteiseen paperiin oman ystävyytensä.



Kädentaitoja olemme harjoitelleet pääosin projektityön lomassa. Aloitimme lasten innoittamina lapsia kiinnostavien eläimien käsinukkein teon ja tutkimalla kirjoja millaisissa ympäristöissä eläimet liikkuvat ja miltä mikäkin eläin näyttää. Lapset suunnittelivat omat eläimensä paperille jonka jälkeen, he maalasivat paperille haarukka tekniikalla valitsemansa eläimet. Lapsille on tarjolla projektiin liittyen eläinaiheisia kirjoja ja pelejä (muistipeli yms.) Projekti jatkuu kevään aikana...




Myös muita askarteluja on mahtunut joukkoon :) 



Kävimme myös teatterissa katsomassa Peppi Pitkätossu näytöksen. Lapset olivat tästä niin haltioissaan. Peppi Teema näkyi myös leikeissä näytöksen jälkeen. Eskarissa kävi myös esiintymässä Pelle Kaija Pum-duo, he kertoivat lapsille paloturvaalisuusasioista musiikin siivittämänä.



Lapset olivat kuuntelemassa myös soitinesittely konserttia, jossa soittimia esiteltiin musiikkiopiston puolesta. Tämän jälkeen lapset saivat valita muutaman soittimen joita pääsevät kokeilemaan huhtikuun aikana.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä