Viikko 44

Viikko 44

 Friends- kerhossa oli aiheena punaiset ja vihreät ajatukset.
Punaiset ajatukset ovat haittaavia ajatuksia, jotka saavat meidät tuntemaan itsemme harmistuneiksi, surullisiksi tai pelokkaiksi. 
Vihreät ajatukset auttavat meitä tuntemaan olomme paremmaksi ja saavat meidät yrittämään uusia asioita. 
Lapset hienosti tunnistivat mitkä ajatukset voisivat eri tilanteissa olla punaisia ajatuksia ja mitkä vihreitä ajatuksia.

punainen ja vihreä ajatuspilvi 

Maanantaina satoi lunta ja lapset olivat innoissaan siitä pienestä määrästä lunta mitä maahan jäi.
He tekivät innoissaan lumienkeleitä. Niistä tuli kauniita vaikka niihin hiekkaosia tulikin melko paljon. 
Harmi ettei niistä saatu kuvaa.

Salipäivänä leikimme palloleikkejä mm. tunnelipallokisaa. Pelasimme myös palloa, niiin että peppu piti pysyä koko ajan maassa, eikä pallo kädessä saanut liikkua vaan piti syöttää kaverille. 
Maalivahtina olosta meinasi tulla kiistaa, kun lähes kaikki olisivat halunneet toimia maalivahtina. Onneksi saatiin asia ratkaistua ja päädyimme vuorotteluun. Näin kaikki halukkaat pääsivät vuorollaan maaliin. 

Lapset leikkimässä palloleikkejä jumppasalissa. 

Askarteluakin mahtui tähän viikkoon, mutta valmiit työt nähdään vähän myöhemmin. 

Lapset askartelemassa. 

Viikon viimeisenä eskaripäivänä pidettiin naamiaiset. Syötiin popcornia ja vaahtokarkkia ja juotiin mehua.
Leikittiin ja tanssittiin ja kuunneltiin musiikkia. 

Lapset naamiaisasuissa, tanssimassa, leikkimässä ja syömässä herkkuja.

Ensiviikon jatkamme vielä viidakkohuoneessa.
Piharemontin pitäisi alkaa maanantaina, joten ulkoilemme ainakin päivällä jossakin toisessa puistossa.
Iltapäiväulkoilusta tulee tietoja sitä mukaan, kun tiedetään siitä jotakin. Tästä tulikin kaikille jo päikkyviesti.
Mukavaa viikonloppua !