Huhtikuu
"Huhtikuu jo lämmittää" sekä pihamme lätäkötkin hävittää! Lopultakin! Yllättäen huomasimme kevään alkaneen: kukkasia pilkisteli maassa, perhosia lenteli ilmassa ja pieniä leppäkerttujakin pihamaalla asteli vastaan sekä linnunlaulua bongasimme kävelyretkellä. Näistä keväänmerkeistä saimme idean miten koristella ryhmän sisätiloja. Ikkunoihin ilmestyi askarrellen kukkasia, perhosia ja pihan pikkukivistä maalasimme leppäkerttuja.
Varhaiskasvatuksen virtuaaliseen kevätnäyttelyyn valikoitui aiheeksi laatikkoprojektit: avaruusraketti ja parkkitalo. Tutustumaan näyttelyyn pääsee 9.5. alkaen pedanetissa olevan linkin kautta. Kannattaa vierailla koko suvun voimalla! Lasten kiinnostuksen kohteet ja osaaminen näkyy siellä vahvasti. Yhdessä tekeminen on hauskaa! Innostuimme jatkamaan avaruusprojektia ja pohtimaan mitä avaruudessa on. Galaksi-pulloista tuli upeita ja maapallon tutkiminen oli jännittävää.
Toiveiden tuhatjalkainen muistutteli meitä omien toiveiden toteuttamisesta. Viiden meistä leipomistoiveet toteutuivat! JEE! Opiskelijan kanssa leivoimme makeat mokkapalat, kauralastut ja muffinssit.
Keväällä juhlitaan. Valtakunnallista leikkipäivää vietimme Wahrenin puistossa tehtävärasteja suorittaen. Opiskelijat olivat suunnitelleet ne. Kylmä ja sateinen sää ei innokkuuttamme haitannut. Vapun juhlinta polkaistiin käyntiin Höpinätötterö-konsertilla päiväkodin salissa. Hassuja lauluja oli ja tanssijalkakin vipatti useimmilla. Suomipoika vaan istui seinäruusuna penkillä. Askartelimme vappunaamarit ja kruunut pihabileisiin. Ulkona grillasimme nakit ja joimme mehumaljat kevään kunniaksi. Jälkiruuaksi oli vielä munkit ja sima!Päivähoitotoimikunnan vappuilona oli kaikille omat "viipperät", joita tuuli vimmatusti pyöritti. Toivemusiikki soi, isot saippuakuplat karkasivat taivaantuuliin ja kasvomaalauksetkin onnistuivat. Paras Vappu Ikinä totesimme yhdestä suusta!
Toukokuussakin juhlitaan: rakasta äitiä! Mitähän salaisuuksia keksimme hänelle antaa?!