Marraskuu ja joulukuu

Marras- ja joulukuu

Marraskuussa muistettiin isiä itsetehdyllä parkkikiekolla, joka jollain tapaa muistutti isän kasvoja. Lapset saivat myös kuvailla, miltä isä näyttää, kuulostaa, tuntuu ja tuoksuu.
Lauloimme vanhoja ja uusia talvilauluja. Pakkasaamuna paleltaa, Sataa lunta, Valkoista ja ihanaa ja Lumiukkojen piiri olivat suosituimpia lauluja lauluhetkillämme.

Viskarit jatkoivat metsämörri-retkiään ja kävivät viikottain luisteluharjoituksissa jäähallilla.Viskarihetkillä pelattiin erilaisia pelejä ja tehtiin tehtäviä, jossa etsittiin
mm. pareja.

Satuhieronta on kuulunut viikottaiseen ohjelmaan. Retkiäkin olemme tehneet koko joukolla. Eräs kävelyretki tehtiin täysin lasten valintojen mukaan. Vasen ja oikea tulivat tuolla retkellä tutuiksi, kun lapset saivat määrätä suunnan, johon käännyttiin.
Valokuvauspäivä sujui hyvin Kati Länsikylän otteessa.

Marraskuun puolessa välissä saimme joulupukilta kirjeen, jossa hän pyysi meiltä apua joulukalenterin valmistamisessa. Värjärit tekivät Forssan varhaiskasvatuksen digitaaliseen joulukalenteriin tonttutanssivideon. Toivottavasti olette käyneet lasten kanssa availemassa kalenterin luukkuja pedanetin sivulla.

Marraskuun loppupuolella vietimme Lasten Oikeuksien viikkoa. Laulutunnille saivat kaikki ryhmät toivoa mieleisiään lauluja. Puhuttiin paljon ystävyydestä. Värjäreihin askarreltiin iso kehukone, johon kerääntyy vähitellen kehuja jokaisesta lapsesta. Laatikko vaihtelee paikkaa ja Tiuku-hahmo seurailee lasten touhuja ja leikkejä ja hyviä tekoja.
Myös monikulttuurisuusviikkoa vietettiin marraskuussa. Lauloimme reissulauluja ja vähän vieraita kieliäkin kokeiltiin. Saimme Joshuan ja Jasonin isän mukana terveiset Brasiliasta. Olimme aikaisemmin lähettäneet brasilialaislapsille piirustus- ja lauluterveiset. Nyt pääsimme itse matkalle videon johdattamina. Ensin videolla matkasimme autolla, sitten lentokoneella, poikkesimme New Yorkissa ja lopulta seikkailimme Brasilian kortteleissa ja näimme orpolasten onnelliset ilmeet, kun suomalaisseurue toi heille lahjoja ja tarvikkeita. He myös lauloivat meille Tuiki, tuiki tähtönen portugaliksi.

Joulukuun alla näimme joulutontun hiippailevan päiväkodin ympärillä. Siitä lähtien tonttuiset touhut ovat täyttäneet myös meidän päiviämme.
4-vuotiaat pääsivät tonttuvaellukseen kirjastoon. Lähihoitajaopiskelijat auttoivat tonttuina lapsia pulmallisissa tehtävissä löytämään oikeat reitit. Lopulta löytyi iso kasa valtavia paketteja, joista vain yksi piti sisällään jotain. Jokainen sai omakseen punaisen, pehmeän sydämen.

Joulukuussa satuhieronnan tarinat olivat ainoastaan jouluaiheisia. Lauloimme ja leikimme tontuista ja joulun ihmeistä. Itsenäisyyttä juhlimme koko talon lauluhetkellä laulaen Suomi-aiheisia lauluja lumesta, metsistä ja järvistä. Askartelimme haitarimalliset, sinivalkoiset kynttilät.
Lucia- neidot Kuhalan koulusta kävivät laulamassa meille Lucian-päivänä.
Vietimme joulujuhlaa päiväkodin salissa. Oli tontun punnitusta, rivitanssia, lumiukkojen marssia ja lumiukkojen tanssia englanniksi. Kuulimme lauluja lumesta, pipareista, joulupuusta ja näimme tonttujen tanssivan sutsi-satsia.

Joulukirkossa tapasimme jälleen kirkonrotan ja Sanna-papin. Lauloimme joululauluja ja kuulimme Mariasta ja Josefista ja Jeesus-lapsen syntymästä . Ihastelimme lasten kanssa kaunista seimeä ja puhuimme, kuinka paljon ihania asioita jouluun sisältyy.  Rauhallista joulunaikaa kaikille!