Tammikuu
Vuosi vaihtui ja lomalta paluu arkeen alkoi. Ryhmämme täyttyi yhdellä uudella lapsella Kutojista. Katalle järjestimme läksiäisjuhlat. Askartelimme hänelle kruunun ja kortin muistoksi yhteisestä ajasta kanssamme. Jälleennäkeminen oli riemuisa, kun Päivi palaili pitkältä vapaaltaan.
Talvinen luonto oli kauneimmillaan. Lunta tulla tuprutti aina vaan ja pakkanen paukkui. Talviset laulut tulivat meille tutuiksi lauluhetkillä; suosikkeina revontulitanssi ja talvella-laulu orkestereineen. Maalasimme talvimaiseman lumiukkoineen muistoksi lumisesta talvesta. Ikkunoissa ja seinillä oli koristeina talvisia askartelujamme. Lumileikit ulkosalla innostivat meitä.
Porinapiirissä pohdimme yhteisiä ryhmäsääntöjä. Yksimielisesti tärkeimmäksi säännöksi valitsimme: Ole ystävällinen ja hyvä kaveri kaikille. Ei saa kiusata.
Projektityönä meillä oli hiirimaailma: hiirulaisen hieno maja sisustuksineen( kuvia valokuvat- kansiossa). Siitä tuli suosittu leikki aamulastenkin keskuudessa.
Maria tutustutti meitä latinolaistanssin saloihin. Tanssiminen olikin yllättävän rankkaa, mutta kivaa ( video valokuvat -kansiossa)!