5. TURVALLISUUS
Luokkahenki – sisäilman seuranta
Turvallisuus
- Turvallisuussuunnitelmien laadinnasta ja niiden päivittämisestä vastaavat koulun turvallisuusvastaavat Matti Suokas ja Saila Vuori.
- Turvallisuusvastaavat perehdyttävät uudet henkilökunnan jäsenet koulun turvallisuusohjeisiin.
- Henkilökunta osallistuu turvallisuusasioihin liittyviin koulutuksiin. keväällä 2024 koko henkilökunnalle järjestettiin mahdollisuus osallistua ensiavun perusteet -kurssille (EA1, kesto 4 h).
- Henkilökunta on velvoitettu kertaamaan turvallisuussuunnitelma vuosittain.
- Lukuvuoden aikana koulussa järjestetään turvallisuuskävelyitä sekä harjoitellaan toimintaa ulos poistumisen ja sisälle suojautumisen varalta.
- Tarvittaessa palo- ja poistumisharjoitus järjestetään yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa.
- Lukuvuonna 2024–2025 panostetaan riskien arviointiin ja ennakointiin sekä oppilaiden osallisuuteen turvallisuudesta huolehtimisessa.
Koulumatkat
- Koulumatkalla tarkoitetaan oppilaan matkaa aamulla kotoa kouluun ja iltapäivällä koulusta kotiin suorinta turvallista reittiä kulkien.
- Oppilaita kannustetaan kulkemaan koulumatkat omin lihasvoimin, esim. kävellen tai pyöräillen.
- Koulumatkalla tulee noudattaa liikennesääntöjä ja yleistä varovaisuutta.
- Kulkuvälineet jätetään koulupäivän ajaksi lukittuina koulun pihalle niille osoitetuille paikoille.
- Pyörätelineet eivät ole välituntialuetta. Niillä ei vietetä aikaa ennen koulupäivää eikä niille jäädä koulupäivän päätyttyä.
- Koulun toimintaan osallistuessaan pyöräilevien oppilaiden tulee käyttää pyöräilykypärää.
Talsoilan koulun neljälle (4) yleisopetuksen ja kahdelle (2) valmistavan opetuksen oppilaalle myönnetty koulukuljetusetu.
Vakuutukset
- Kaupunki ylläpitää tapaturmavakuutusta, joka korvaa koulussa, koulumatkoilla ja koulun kerhotoiminnassa sattuneiden tapaturmaisten henkilövahinkojen hoitokulut.
- Mikäli vanhemmat vievät lapsen koulumatkalla tai koulussa sattuneen tapaturman vuoksi hoitoon terveyskeskukseen tai sairaalan poliklinikalle, on asiasta ja tapaturman tarkoista yksityiskohdista ilmoitettava luokanopettajalle viivytyksettä.
- Koulu tekee tapaturmasta ilmoituksen vakuutusyhtiöön (If).
Oppilaan oikeudet
- Oikeus henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen
- Oikeus yhdenvertaiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun
- Oikeus lapsen edun ensisijaisuuteen
- Oikeus saada opetusta
- Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön
- Oikeus osallisuuteen
- Oikeus koulunkäynnin ja oppimisen tukeen
- Oikeus opiskeluhuoltoon
- Oikeus omaisuuden suojaan
- Oikeus maksuttomuuteen
Oppilaan velvollisuudet
- Oppivelvollisuus
- Velvollisuus suorittaa tehtävänsä
- Velvollisuus käyttäytyä asiallisesti
- POL 35§ Oppilaan on käyttäydyttävä muita kiusaamatta ja syrjimättä sekä toimittava siten, ettei hän vaaranna muiden oppilaiden, kouluyhteisön tai opiskeluympäristön turvallisuutta tai terveyttä.
- Velvollisuus edistyä opinnoissa yleisen tai henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti.
- Velvollisuus käsitellä huolellisesti koulun omaisuutta
Järjestyssäännöt
- Talsoilan koulun järjestyssäännöt perustuvat voimassa olevaan perusopetuslakiin.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628
- Asialliseen käyttäytymiseen kuuluu yleisesti hyväksyttyjen tapojen, sääntöjen ja lakien noudattaminen, sovelias kielenkäyttö ja kohteliaisuus.
- Säännöt ovat voimassa kouluaikana ja koulualueella sekä kaikessa koulun toiminnassa koulun ulkopuolella, kuten luokkaretket, leirikoulut, tutustumiskäynnit, vierailut ja muut koulun tapahtumat, joihin koulun oppilas osallistuu.
OPPITUNNIT
- Saavun oppitunnille täsmällisesti ja rauhallisesti lukujärjestyksessä ilmoitettuna aikana ja jätän päällysvaatteet naulakkoon.
- Annan työrauhan itselleni ja muille.
- En koske ilman lupaa toisten tavaroihin.
- Teen annetut tehtävät huolellisesti.
- Autan toisia tarvittaessa.
- Puhun ja käyttäydyn kaikkia kohtaan ystävällisesti.
- En kiusaa enkä tappele.
- En tuo kouluun purkkaa.
- En tuo kouluun karkkia ilman opettajan lupaa.
- Pidän puhelimeni äänettömällä repun vetoketjutaskussa koko koulupäivän ajan. Tarvittaessa kysyn koulun aikuiselta luvan yhteydenpitoon huoltajan kanssa.
- En kuvaa koulun henkilökuntaa tai koulukavereitani ilman lupaa.
VÄLITUNNIT
- Vietän välitunnit ulkona välitunnin viettoon varatulla alueella.
- Pidän polkupyöräni ja muut kulkuvälineeni niille varatuilla paikoilla, joille ei ole lupa mennä välituntisin.
- En pyöräile välituntialueella. Tarvittaessa kuljetan pyöräni pihan yli taluttamalla.
- En heittele lumipalloja, kiviä tai muita esineitä enkä muutenkaan vaaranna omaa tai toisten turvallisuutta.
- En loukkaa sanoillani enkä teoillani toista.
- En kiusaa enkä tappele.
- En tupakoi enkä tuo tupakkaa, sähkötupakkaa, nuuskaa, päihteitä, energiajuomia, nikotiini- tai kofeiinipusseja enkä vaarallisia aineita tai esineitä kouluun enkä koulualueelle.
RUOKAILU
- En tuo kouluun tuotteita, jotka sisältävät tai saattavat sisältää pähkinää, maapähkinää tai mantelia.
- En syö koulussa purkkaa.
- Pesen kädet ennen ruokailua.
- Kuljen ruokalaan rauhallisesti ja muita häiritsemättä.
- Jonotan omaa vuoroani ruokalan ovella.
- Otan ruokaa vain sen verran kuin jaksan syödä.
- Maistan uusia ruokalajeja ja pyrin syömään lautasmallin mukaisesti.
- Syön omalla paikallani rauhallisesti hyviä ruokailu- ja pöytätapoja noudattaen.
- Ruokailun jälkeen vien välineet palautuspaikkoihin ja varmistan, että ruokailupaikkani jää siistiksi ja puhdistan sen tarvittaessa.
- Kiitän keittiön väkeä ruokailun jälkeen ja poistun ruokalasta rauhallisesti.
- En käytä päällysvaatteita, lippistä enkä huppua ruokaillessa.
SIIRTYMISET
- Liikun koulun tiloissa rauhallisesti muut huomioiden.
- Poistun koulun alueelta vain opettajan luvalla.
- En pyöräile välituntialueella. Tarvittaessa kuljetan pyöräni pihan yli taluttamalla.
KOULUN YHTEISET TILAISUUDET
- Annan myönteisen kuvan itsestäni ja koulustani.
- Pidän esimerkilläni yllä hyvää juhlamieltä.
KOULUMATKAT
- Noudatan koulun sääntöjä koulumatkoilla, sillä koulumatkat kuuluvat koulupäivään.
- Käytän pyöräilykypärää, jos tulen pyörällä kouluun.
- Lähden kotimatkalle heti koulupäivän päätyttyä.
KOULUSTA JA SEN YMPÄRISTÖSTÄ HUOLEHTIMINEN
- Huolehdin koulun yhteisistä tiloista ja tavaroista.
- En roskaa, riko, sotke tai turmele koulua enkä sen ympäristöä.
- En koske ilman lupaa toisten tavaroihin.
- En tuo arvokkaita esineitä tai rahaa kouluun.
SEURAUKSET JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN RIKKOMISESTA
- Rehtori, opettaja tai/ja koulunkäynninohjaaja voi puhutella oppilasta.
- Opettaja voi poistaa oppilaan luokasta enintään jäljellä olevan oppitunnin ajaksi, jolloin oppilas ei saa poistua opetustilan välittömästä läheisyydestä.
- Opettaja tai rehtori voi määrätä oppilaan yhteensä enintään kaksi tuntia kestävään kasvatuskeskusteluun.
- Opettaja tai rehtori voi määrätä oppilaalle enintään kaksi tuntia jälki-istuntoa.
- Rehtori voi antaa kirjallisen varoituksen.
- Sivistys- ja tulevaisuuslautakunta voi erottaa oppilaan korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi.
Luokkahenki – sisäilman seuranta
- Talsoilassa sisäilman laatua tarkkaillaan jatkuvasti Luokkahenki-palvelun avulla. Palvelu on ollut käytössä maaliskuusta 2023 lähtien.
- Oppilaat vastaavat viikoittain 7-vaiheiseen oirekyselyyn, jossa kysytään oppilaan tuntemuksia omasta terveydentilastaan.
- Luokkahenki-palvelu muodostaa kerran kuussa raportin koulurakennuksen sisäilmamittauksista sekä oppilaiden kokemista oireista.