6. MUU TOIMINTA KOULUSSA

Aamu- ja iltapäivätoiminta

Kerhot

Kodin ja koulun yhteistyö

Vanhempien yhdistys

 

Aamu- ja iltapäivätoiminta

  • Syyslukukaudella 1. luokan oppilailla on mahdollisuus osallistua aamutoimintaan klo 7.30 alkaen koulupäivän alkuun asti.
  • Aamutoiminta on maksullista, 20 €/kk.
  • –2. -luokkien oppilaiden on mahdollista jäädä koulun jälkeen iltapäivätoimintaan.
  • Iltapäivätoimintaa järjestetään arkikoulupäivinä klo 16.00 asti. IP-toiminnassa mm. pelataan, leikitään, askarrellaan sekä ulkoillaan.
  • IP:n välipala on noin klo 14.15 ruokasalissa.
  • IP-toiminta on maksullista, 50 €/kk.

 

Kerhot

  • Talsoilassa toimii Harrastamisen Suomen mallin kerhoja.
  • Harrastamisen Suomen mallin kerhokoordinaattorina toimii Tomi Pohjonen.
  • Kerhoja voivat ohjata koulun henkilökuntaan kuuluvat aikuiset tai koulun ulkopuoliset tahot.
  • Talsoilassa toimivista kehoista tiedotetaan Wilman välityksellä. ​
  • Muu kerhovalikoima: https://www.forssa.fi/kasvatus-ja-opetus/perusopetus/koulujen-kerhotoiminta/
  • Kerhovalikoima ja kerhojen aikataulu voivat muuttua lukuvuoden aikana. ​
  • Lisäksi koulun henkilökunta voi järjestää muuta kerhotoimintaa (KeKo-kerhot).
  • Kerhojen järjestämisessä pyritään ottamaan huomioon oppilaiden toiveet. Kerhoihin ilmoittaudutaan ohjaajan etukäteen ilmoittamalla tavalla. ​
  • Oppilaiden tapaturmavakuutus on voimassa myös koulun kerhoissa.

 

Kodin ja koulun yhteistyö

  • Yhteistyön ja tiedottamisen muotoja ovat esimerkiksi​
    • tiedottaminen ja viestit Wilman välityksellä​
    • puhelut ja sähköpostit​
    • luokan tai koko koulun yhteiset vanhempainillat​ (koko koulun yhteinen vanhempainilta sekä luokkakohtaiset kokoontumiset to 22.8.2024)
    • henkilökohtaiset tapaamiset koululla tai esim. Teamsin välityksellä​
    • opiskelusuunnitelmasta keskusteleminen (vanhempainvartti)​
    • arviointikeskustelut ​
    • nivelvaihepalaverit
    • koulun sivusto Pedanetissä https://peda.net/forssa/perusopetus/talsoilan-koulu
    • Talsoilan ABC -sivu Pedanetissä: https://peda.net/forssa/perusopetus/talsoilan-koulu/talsoilan-abc
    • yhteisöllinen ja yksilöllinen opiskeluhuolto​
    • avoimet tapahtumat koululla, esim. Kodin ja koulun päivä, myyjäiset​
    • Vanhempien yhdistyksen toimintaan osallistuminen

Vanhempien yhdistys

  • Talsoilan koululla toimii vanhempien yhdistys.​
  • Vanhempien yhdistyksen yhdysopettaja on Sanni Ojala. Ojalan virkavapaan aikana syyslukukaudella 2024 yhdysopettajana toimii Satu Niemi.
  • Vanhempien yhdistykseen ovat kaikkien oppilaiden huoltajat tervetulleita. ​
  • Vanhempien yhdistykseen toivotaan edustusta jokaiselta luokalta. ​
  • Vanhempien yhdistys kokoontuu lukuvuoden aikana muutamia kertoja. ​

  • Vanhempien yhdistys:​
    • tukee kodin ja koulun yhteistyötä​
    • avustaa koulun hankinnoissa: esim. välituntivälineitä, koulukirjastoon lehtiä, teatteriesityksiä, elokuvia yms.​
    • järjestää ja avustaa erilaisissa tapahtumissa​