Kolmas historian koe

Kolmas historian koe

Kappaleet 20-24 eivät tule kokeeseen

KPL 20 Torpparikysymys

 

  • Torpparit olivat maanviljelijöitä, jotka vuokrasivat viljelymaata. He maksoivat vuokran tekemällä työtä (taksvärkki) maan omistajalle.

 

  • Suomen väkiluku kasvoi nopeasti 1800-luvulla. Kaikille uusille asukkaille ei riittänyt viljelymaita.

 

  • Torppareiksi haluavia oli enemmän kuin torppia. Uusia torppia ei enää perustettu ja vanhoja hävitettiin.

 

  • Torppien vuokrat nousivat. Torpparit joutuivat tekemään yhä enemmän työtä.

 

  • Kun maanomistaja pystyi myymään metsiä esimerkiksi paperitehtaalle, niiden arvo nousi. Torppareita kiellettiin ottamasta metsistä rakennus –ja polttopuuta.

 

  • Jos torppari ei suostunut maksamaan korotettu vuokraa, hän joutui lähtemään torpasta.

 

  • Kun maatiloille hankittiin uusia koneita, ei enää tarvittu niin paljon työväkeä eikä torppareita.

 

KPL 20 TORPPARIKYSYMYS

1. Miksi maaseudulle syntyi liikaväestöä?

2. Miksi maanomistajat eivät olleet halukkaita perustamaan uusia torppia 1800-luvun lopulla?

3. Mitä ongelmia oli torppareiden asemassa?

4. Rukiin tie pellolta ruokapöytään leiväksi.

 

 

KPL 21 Kaupungin kutsu

 

  • Kun maaseudulla ei ollut työtä kaikille, niin monet muuttivat kaupunkeihin. Elämä kaupungeissa oli erilaista kuin maaseudulla.

 

  • Maaseudulla ihmisten elämää määräsivät vuodenaikojen ja vuorokauden aikojen vaihtelu. Kaupungissa elämää määräsivät aikataulut ja kellot. Tehtaissa työ oli ympäri vuoden samanlaista.

 

  • Maaseudulla ihmiset valmistivat itse lähes kaiken ja kävivät vielä vaihtokauppaa. Kaupungissa palkat ja ostokset maksettiin rahalla. Ruokaa ei pystytty viljelemään itse.

 

  • Maaseudulla ihmiset olivat osa jotakin yhteisöä, suurperhettä, sukua, maatilan ja kylän väkeä. Kaupungeissa uudet asukkaat olivat aluksi yksin.

 

  • Naiset tekivät työtä tekstiilitehtaissa ja palvelijoina. Miehet tekivät työtä konepajoissa ja rakennuksissa. ( Forssan tekstiilitehtailla oli myös töissä miehiä)

 

  • Teollistuminen aiheutti Suomessa samoja ongelmia kuin muuallakin, Ei tosin niin pahoja, koska Suomessa muutos tapahtui hitaammin.

 

  • Tavallisen tehdastyöläisen asunto oli yleensä yksi huone, jossa koko perhe asui. Ruoka valmistettiin yhteiskeittiössä. Asuntoon ei tullut vettä eikä sähköä ja useilla asunnoilla oli yhteinen WC pihalla. Peseytyminen tapahtui yleisessä saunassa.

 

  • Joskus työläiset rakensivat itselle itselleen pieniä taloja. Syntyi työläisten omia kaupunginosia.

 

KLP 21 KAUPUNGIN KUTSU

1. Miten Tampereesta tuli teollisuuskaupunki

2. Miten ihmisten elämä muuttui, kun muutettiin maalta kaupunkiin?

3. Mitä ongelmia oli tehdastyössä?

4. Millainen oli tehdastyöläisen asunto?

5. Mitä ongelmia seurasi kaupunkien nopeasta kasvusta?

6. Millaista hyväntekeväisyyttä säätyläisrouvat harjoittivat?

 

 

KPL 22 Iltamat seurojen talolla

 

  • Suomessa perustettiin runsaasti erilaisia seuroja eli yhdistyksiä 1800-luvun lopulla.

 

  • Työläiset perustivat työväenyhdistyksiä, joiden tarkoitus oli parantaa työläisten asemaa esimerkiksi nostaa palkkoja.

 

  • Maaseudulle perustettiin nuorisoseuroja. Lisäksi syntyi urheiluseuroja ja monia muita yhdistyksiä.

 

  • Seuroilla ja yhdistyksillä oli usein oma talo, joka oli toiminnan keskus.

 

  • Seurantalossa järjestettiin tansseja näytelmiä, konsertteja ja opettavaisia luentoja. Niissä oli huoneita esimerkiksi käsitöiden tekemiselle ja usein pieni kirjasto.

 

  • Seurojen tarkoitus oli sivistää suomalaisia ja tarjota erityisesti nuorille hyviä ja kehittäviä harrastuksia. Pelättiin, että nuoret alkavat juopotella ja tapella.

 

KPL 22 ILTAMAT SEUROJENTALOLLA

1. Miksi kaupunkiin muuttaneet maalaiset olivat turvattomia?

2. Miksi palkkataso pysyi tehtaissa alhaisena?

3. Mitä seuroja sekä yhdistyksiä Suomeen perustettiin 1800-luvulla?

4. Mikä oli niiden tavoite?

5. Millaista ohjelmaa oli iltamissa.

6. Mikä oli seurojen ja yhdistysten merkitys?

 

 

KPL 23 Puukkojunkkarit ja körtit

 

  • Pohjanmaa oli 1800-luvun alussa vaurasta aluetta. Tervanpoltto ja laivojenrakennus toi alueelle rahaa. Lisäksi viljelymaata riitti vielä kaikille halukkaille.

 

  • Vuosisadan puolivälissä Pohjanmaan talous oli vaikeuksissa. Laivojen rakentaminen ja tervanpoltto ei kannattanut. Vapaata viljelymaata ei enää ollut.

 

  • Kun monella nuorella miehellä ei ollut työtä eikä mahdollisuutta vaurastua, he alkoivat tapella ja häiriköidä. Usein nämä nuoret muodostivat ryhmiä ( jengit), jotka uhkailivat muita kylän asukkaita. Heitä kutsuttiin puukkojunkkareiksi.

 

  • Puukkojunkkarit syyllistyivät pahoinpitelyihin ja murhiin.

 

  • Lopulta heidät saatiin kuriin monet lähetettiin vankiloihin Siperiaan.

 

  • Joidenkin suomalaisten mielestä kristinuskon piti näkyä voimakkaasti ihmisten jokapäiväisessä elämässä. He olivat tyytymättömiä kirkon toimintaa. Pohjanmaalla näitä ihmisiä kutsuttiin körteiksi.

 

  • Körtit pukeutuivat ja elivät yksinkertaisesti. He kokoontuivat ihmisten koteihin laulamaan virsiä ja rukoilemaan.

 

  • Suomessa oltiin 1800-luvun lopulla huolissaan suomalaisten alkoholin käytöstä. Alkoholin ajateltiin estävän suomalaisten sivistymisen ja kehittymisen.

 

  • Syntyi raittiusliike, joka kertoi suomalaisille alkoholin vaaroista. Vaadittiin rajoituksia alkoholin myynnille ja jopa alkoholin kieltämistä kokonaan

KPL 23 PUUKKOJUNKKARIT JA KÖRTIT

1. Miksi Pohjanmaa vaurastui 1700-luvulla?

2. Miksi Pohjanmaalla syntyi puukkojunkkareita?

3. Mitä on herännäisyys?

4. Millä toisella nimellä herännäisyys tunnetaan ?

5. Miksi viina koettiin ongelmaksi 1800-luvun Suomessa ja miten sitä vastaan taisteltiin?

 

KPL 24 Vieraille maille

 

  • Euroopan väkiluku kasvoi voimakkaasti 1800-luvulla. Kaikille uusille asukkaille ei riittänyt työtä eikä viljelymaata. Osa heistä muutti kaupunkeihin ja osa lähti siirtolaisiksi esimerkiksi Amerikkaan.

  • Höyrylaivat tekivät Atlantin yli menemisestä nopeampaa ja halvempaa.

 

Mitkä syyt pakottivat ihmisiä lähtemään kotimaastaan?

- työttömyys ja pula viljelymaasta sekä köyhyys

- nälänhätä esimerkiksi Irlanti 1840-luvulla

- sota

- poliittinen , uskonnollinen ja etninen (kansallisuus) vaino

- kuivuus, tulvat ja maanjäristykset sekä ilmastomuutokset

- asevelvollisuus

- henkilökohtaiset syyt esimerkiksi velat . rikos ja rakkaus

 

Mitkä seikat houkuttelivat ihmisiä muuttamaan uuteen maahan

esimerkiksi Amerikkaan?

    • työpaikat

    • vapaa viljelymaa

    • uskonnonvapaus

    • kulta

    • kertomukset hyvästä elämästä

    • ”amerikkalainen unelma” Ihmisen menestyminen johtuu

hänen taidoistaan ja ahkeruudesta, syntyperä ei vaikuta.

 

  • Suomesta lähtevät siirtolaiset purjehtivat aluksi Englantiin ja

jatkoivat sieltä Yhdysvaltojen itärannikon kaupunkeihin

esimerkiksi New Yorkiin.

  • Useimmat suomalaiset asettuivat Yhdysvaltojen ja Kanadan rajan tuntumaa, koska siellä oli tarjolla työtä kaivoksissa ja metsissä. Tuttu ilmasto helpotti maanviljelyn aloittamista.

  • Suurkaupungeissa suomalaiset tekivät työtä rakennuksilla. Naisia oli tehtaissa ja apulaisina amerikkalaisissa perheissä.

 

KPL 24 VIERRAILLE MAILLE

1. Mitä syitä oli lähteä siirtolaiseksi?

2. Minne osiin Yhdysvaltoja suomalaiset asettuivat asumaan?

3. Missä ammateissa suomalaiset tekivät työtä?

4. Minne muualle kuin Yhdysvaltoihin suomalaiset lähtivät siirtolaisiksi 1800-luvulla?

5. Miten suomalaiset pääsivät Yhdysvaltoihin?

 

 

Koealue alkaa. Se on kappaleet 25-30. KPL 30 löytyy neljännestä kokeesta.


KPL 25 Vapaan maan kutsu

 

Pohjois-Amerikan intiaanit

  • Intiaanien esi-isät saapuivat Aasiasta viimeisen jääkauden lopulla noin 15 000 vuotta sitten.

  • Ei ole olemassa yhtä ainoaa intiaanikulttuuria vaan useita erilaisia. Satoja eri kieliä.

  • Intiaanit sopeutuivat erilaisiin olosuhteisiin. Koko Amerikka oli asuttu ennen eurooppalaisten tuloa.

  • Osa intiaaneista oli metsästäjä-keräilijöitä ja osa maanviljelijöitä.

  • Tärkein viljelykasvi oli maissi.

  • Intiaaneilla oli kaksi kotieläintä ennen eurooppalaisten tulo, koira ja kalkkuna.

  • Intiaanit eivät tunteneet rautaa tai pronssia. Aseita ja työkaluja valmistettiin kivestä.

  • Intiaaneilla ei ollut omaa kirjoitusta ja he eivät tunteneet pyörää.

 

Eurooppalaiset tulevat

 

  • Ensimmäisiä eurooppalaisia Amerikassa olivat viikingit, noin 1000 vuotta sitten.

 

  • Kolumbus eksyi Amerikkaan 1492. Hän oli matkalla Intiaan.

 

  • Espanjalaiset valloittivat 1500-luvulla laajoja alueita Amerikasta.

 

  • Englantilaiset, ranskalaiset, hollantilaiset ja ruotsalaiset perustivat siirtokuntia Pohjois-Amerikan itärannikolle.

 

  • Vähitellen Englanti karkotti muut alueelta.

 

  • Englannin siirtokunnat julistautuivat itsenäisiksi. Kiistaa oli veroista. Syttyi sota, jonka amerikkalaiset voittivat Ranskan tuella. Yhdysvallat syntyi.

 

  • Yhdysvallat laajeni länteen 1800-luvulla. Se osti Louisianan Ranskalta, Floridan Espanjalta ja Alaskan Venäjältä.

 

  • Meksikolta USA valloitti Kalifornian ja Teksasin. Oregonin USA sai, kun Kanadan ja Yhdysvaltojen raja määriteltiin.

KPL 25 VAPAAN MAAN KUTSU

1. Ketkä olivat ensimmäiset eurooppalaiset Amerikassa?

2. Minne Kolumbus yritti purjehtia, kun hän löysi Amerikan?

3. Millaisia olivat ensimmäiset siirtokunnat Pohjois-Amerikassa?

4. Millaista oli turkismetsästäjien elämä?

5. Miksi Englannin siirtokunnat halusivat itsenäistyä?

6. Mikä maa lahjoitti vapaudenpatsaan?

7. Mitä alueita Yhdysvallat osti ja mitä se valloitti?

8. Mikä oli intiaanien tärkein viljelykasvi?

9. Mitä kotieläimiä intiaaneilla oli ennen eurooppalaisten tuloa?

10. Mistä metallista intiaanit valmistivat aseita ja työkaluja

Lisäkysymykset

11. Minkä nimisiä intiaani kansojen valtakuntia epanjalaiset kukistivat Meksikossa 1500-luvulla?
12. Minkä kansan espanjalaiset kukistivat Perussa 1500-luvulla?
13. Miksi epanjalaiset alkoivat tuoda orjia Amerikkaan 1500-luvulla Afrikasta? Mikä kasvi littyy asiaan?
14. Miten Maylfower laiva liittyy Amerikan asuttamiseen?
15. Mitä tapahtui Ruotsin siirtokunnalle Pohjois-Amerikassa 1600-luvulla?
16. Kuka oli Yhdysvaltojen ensimmäinen presidentti?
17. Minkä kuuluisan ajatuksen (Monroen oppi) ulkoministeri James Monroen muotoili 1823?

 

 

KPL 27 Intiaanien maa

 

Miksi intiaanien ja eurooppalaisten (valkoisten) välille syttyi taisteluita?

 

    • Kiista maan omistamisesta.

    • Valkoisten mielestä intiaanit olivat villejä epäluotettavia, julmia ja verenhimoisia pakanoita (rasismi).

    • Valkoiset eivät pitäneet intiaanien kanssa tehtyjä sopimuksia.

    • Intiaanien katsottiin olevan sivistyksen ja kehityksen este. Intiaanien oli väistyttävä.

 

Miksi intiaanit hävisivät valkoisille?

 

    • Eurooppalaisten tuomat taudit tappoivat miljoonia intiaaneja.

    • Valkoisilla oli paremmat aseet.

    • Intiaanit taistelivat toisiaan vastaan. Eivät muodostaneet yhteistä rintamaa (hajota ja hallitse).

 

Mitä intiaaneille tapahtui?

 

    • Kun valkoiset valloittivat lännestä uusia alueita 1800-luvulla, intiaanien asema heikkeni.

    • Intiaanit tapettiin tai he joutuivat muuttamaan reservaatteihin.

    • Reservaatit olivat intiaaneille varattuja alueita, joissa intiaanit oli määrä ”sivistää”. Yhdysvaltojen hallituksen piti antaa intiaaneille ruokaa ja muita tarvikkeita

    • Jos reservaatista löydettiin jotain arvokasta, intiaanit häädettiin. Köyhyys ja sosiaaliset ongelmat esim. alkoholismi olivat reservaattien arkipäivää.

 

KPL 27 INTIAANIEN MAA

1. Mistä intiaanit olivat tulleet Pohjois-Amerikkaan?

2. Mitä hyödyllistä intiaanit saivat biisoneista?

3. Miksi intiaanien ja eurooppalaisten välillä oli taisteluja?

4. Miksi intiaanit hävisivät eurooppalaisille?

5. Mikä oli intiaanien kohtalo 1800-luvulla?

6. Miten intiaanit ansaitsivat elantonsa ennen eurooppalaisten tuloa

 Lisäkysymykset

11. Minkä nimisissä teltoissa intiaanit asuivat?
12. Mikä on pueblo
13. Kuka oli Istuva Härkä?
14. Keitä olivat koirasoturit?
15. Mitä ovat mustangit?
16. Mitä ovat mokkasiinit?
17. Kuka oli Geronimo
18. Miten kiitospäivä liittyy intiaaneihin?
19. Millä nimellä intiaaneja kutsutaan nykyisin Yhdysvalloissa?
20. Miten apache, kiowa, lakota, iroquois ja comanche liityyvät intiaaneihin ja nykyisin Yhdysvaltojen armeijaan?

KPL 26 Villi Länsi

 

  • Yhdysvaltojen hallitus lupasi jokaiselle länteen matkustavalle siirtolaiselle ilmaiseksi 64 hehtaaria maata (Homestead laki).

 

  • Sadattuhannet siirtolaiset matkustivat vankkurikaravaaneissa kohti intiaaneilta vallattuja alueita. Aluksi he ylittivät preerian ja asettuivat Kaliforniaa.

 

  • Siirtolaiset kohtasivat matkallaan monia vaaroja esim. eksymisen reitiltä. Peltojen raivaaminen ja talojen rakentaminen vaati paljon työtä.

 

  • Cowboyt kuljettivat lännessä kasvatetut lehmät junaradan viereen kasvaneisiin kaupunkeihin, josta junat veivät ne itärannikon suurkaupunkien asukkaiden ruokapöytiin.

 

  • Karjankasvattajan ja maanviljelijät riitelivät maasta. Maanviljelijät aitasivat peltonsa piikkilangalla, ettei karja tuhoa niitä. Aidatut pellot lopettivat karjan kuljetukset.

 

  • Kaliforniasta löydettiin kultaa 1848. Sadattuhannet ihmiset muuttivat alueelle. He toivoivat rikastuvansa, mutta vain harvat löysivät runsaasti kultaa. Uusia kaupunkeja syntyi nopeasti ja rikollisuutta oli paljon.

 

  • Yhdysvaltain halki kulkeva rautatie valmistui 1869. Sen jälkeen tavaroiden, tiedon ja ihmisten kuljettamien nopeutui. Rautatie mahdollisti uusien alueiden taloudellisen hyödyntämisen. Pitkät matkat eivät olleet ongelma.

 

  • Rautatien ohella lennättimen (morseaakkoset) rakentaminen oli tärkeää. Tiedon kulkeminen länsirannikolta itärannikolle ei enää kestänyt montaa viikko.

 

KPL 26 VILLI LÄNSI

1. Mitä tarkoitti Homestead-laki?

2. Mitä ongelmia oli siirtolaisten elämässä?

3. Mikä ongelma oli karjankasvattajilla ja miten tämä ongelma ratkaistiin?

4. Mitä keksintöä uudisraivaajat käyttivät suojellakseen peltoja.

5. Mistä osavaltiosta löydettiin kultaa 1848?

6. Mitä seurauksia oli kullan löytymisestä?

7. Kuinka monta osavaltiota Yhdysvalloissa oli 1800 ja 1890?

8. Mikä oli Pony express?

9. Miten liikenne ja tiedonvälitys kehittyivät Yhdysvalloissa 1800-luvulla?

10. Kuka oli Samuel Colt?

Lisäkysymykset

11. Minkä nimisissä teltoissa intiaanit asuivat?
12. Mikä on pueblo
13. Kuka oli Istuva Härkä?
14. Keitä olivat koirasoturit?
15. Mitä ovat mustangit?
16. Mitä ovat mokkasiinit?
17. Kuka oli Geronimo
18. Miten kiitospäivä liittyy intiaaneihin?
19. Millä nimellä intiaaneja kutsutaan nykyisin Yhdysvalloissa?
20. Miten apache, kiowa, lakota, iroquois ja comanche liityyvät intiaaneihin ja nykyisin Yhdysvaltojen armeijaan?


 

 

 

KPL 28 Yhdysvaltojen sisällissota

 

Vuosikymmenten aikana Yhdysvaltojen pohjoiset osavaltiot ja eteläiset osavaltiot olivat kehittyneet eri suuntiin. Niiden välille oli syntynyt erimielisyyttä useista asioista.

 

Pohjoisvaltiot eli Unioni

  • Maatilat olivat pieniä, yksi perhe viljeli.

  • Paljon kauppalaivoja.

  • Paljon tehtaita.

  • Kannatettiin korkeita tulleja, koska haluttiin suojella amerikkalaista teollisuutta ulkomaiselta kilpailulta.

  • Kannatettiin voimakasta liittovaltiota. Jokainen osavaltio lähettäisi edustajansa pääkaupunkiin, jossa yhdessä tehtäisiin koko Yhdysvaltoja koskevia lakeja ja päätöksiä.

  • Vastustettiin orjuutta. Sillä ei ollut taloudelle suurta merkitystä.

 

 

Etelävaltiot eli Konfederaatti

  • Paljon plantaaseja, puuvillan viljely.

  • Vähän kauppalaivoja.

  • Vähän tehtaita.

  • Vastustettiin korkeita tulleja, koska ei ollut omia tehtaita. Haluttiin ostaa ulkomailta halpoja tuotteita ja pelättiin tullien haittaavan puuvillan myymistä esim. Englantiin.

  • Vastustettiin voimakasta liittovaltiota. Haluttiin, että jokainen osavaltio päättäisi itse omat lakinsa ja asiansa. Pääkaupungissa tehtäisiin mahdollisimman vähän kaikkia amerikkalaisia koskevia lakeja.

  • Kannatettiin orjuutta. Puuvillan viljelyyn tarvittiin orjuutta ja se oli Etelävaltioiden taloudelle hyvin tärkeää

 

- Pohjoisessa orjuuden vastustus lisääntyi. Etelässä pelättiin orjuuden kieltämistä ja monet osavaltiot suunnittelivat eroavansa Yhdysvalloista. Etelä ja pohjoisen erimielisyydet kasvoivat vuosi kymmenien kuluessa

 

- Tunnettu orjuuden vastustaja Lincoln valittiin presidentiksi 1860. Etelävaltiot erosivat Yhdysvalloista ja seurauksena sisällissota alkoi.

 

- Lincolnin mielestä tärkeintä oli säilyttää Yhdysvallat kokonaisena. Orjuutta hän ei halunnut lakkauttaa heti.

 

 

Sodan kulku

 

- Kun sisällissota alkoi, Yhdysvaltojen armeija hajosi. Etelästä kotoisin olevat upseerit palasivat kotiin.

 

- Sodan alussa etelävaltiot olivat voitolla, vaikka heillä oli vähemmän aseita ja miehiä. Etelän kenraalit olivat parempia ja siellä otettiin käyttöön kaikki voimavarat.

 

- Pohjoisvaltiot saartoivat laivastolla etelän satamat ja estivät etelän kaupankäynnin. Etelävaltioilla tuli pula aseista ja elintarvikkeista.

 

- Pohjoisella oli enemmän teollisuutta, rahaa, ihmisiä ja rautateitä. Siitä seurasi parempi huolto ja enemmän aseita. Pohjoinen voitti sodan.

 

- Sodassa kokeiltiin monia uusia aseita esim. konekivääriä, raudasta tehtyjä sotalaivoja, sukellusvenettä, kuumailmapalloa tähystämisessä ja makasiinikiväärejä.

 

- Etelävaltioita kannattanut kiihkoilija surmasi presidentti Lincolnin pari päivää etelän antautumisen jälkeen.

 

- Sodan aikana pohjoinen oli julistanut kaikki orjat vapaaksi, mutta entisistä orjista ei tullut tasa-arvoisia valkoisten kanssa ( rotuerottelu).

 

KPL 28 YHDYSVALTAIN SISÄLLISSOTA

1. Miksi englantilaiset halusivat tuoda puuvillaa Yhdysvalloista?

2. Millainen oli orjien asema Yhdysvalloissa?

3. Mikä on plantaasi?

4. Miksi Yhdysvaltojen sisällissota syttyi?

5. Miksi pohjoisvallat voittivat sodan?

6. Mitä uusia aseita sodassa käytettiin?

7. Mitä tapahtui Yhdysvaltain presidentille Abraham Lincolmille heti sodan jälkeen?

 

 

KPL 29. John D. Rockefeller, maailman rikkain mies

 

- Rockefeller oli esimerkki amerikkalaisesta unelmasta. Ryysyistä rikkauksiin. Rockefeller rikastui öjlynporauksella.

 

- Hän oli hyvin häikäilemätön liikemies ja halusi hallita öljyntuotantoa. Rocefeller osti kilpailevat öljy-yhtiöt ja monopolin (yksinoikeuden. Hän pystyi määräämään öljyn hinnan.

 

- Yhdysvaltain hallituksen mielestä Rockefeller oli liian mahtava ja hänen yrityksensä pilkottiin osiin. Eläkkeellä ollessaan Rockkefeller jakoi rahojaan hyväntekeväisyyteen.

 

KPL 29 John D. Rockefeller, maailman rikkain mies

1. Millä teollisuuden alalla Rockefeller rikastui?

2. Miten Rockefeller kohteli kilpailijoita

3. Mitä ongelmia tuli, kun vapaa kilpailu taloudessa katosi?

4. Mitä tapahtui Rockefellerin omaisuudelle?

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä