Simpukka on nilviäinen. Myös etanat, kotilot ja mustekalat ovat nilviäisiä. Nilviäisten ruumis on pehmeä ja ne ovat selkärangattomia. Joillain nilviäisillä, kuten simpukoilla, on kova kuori. Suurin osa nilviäisistä elää vesissä, mutta niitä elää myös kuivalla maalla.

Simpukoita elää monissa Suomen järvissä ja joissa. Simpukkaa suojaa kaksi kalkkikuorta.

Simpukan ainoa puolustuskeino on kuoren sulkeminen tähän tarkoitukseen kehittyneillä sulkijalihaksilla. Kuoren sisällä ovat kidukset, joilla simpukka hengittää.  Sisälmyspussissa ovat sydän, mahalaukku, suoli, ruoansulatusrauhaset ja yksinkertainen hermosto.

Simpukka on pohjassa pystyasennossa puoliksi liejuun kaivautuneena niin, että siitä näkyy vain suippo takapää. Takapäässä on aukko, josta hengitysvesi ja sen mukana kulkevat ravintohiukkaset virtaavat sisään. Vesi huuhtelee happea kiduksiin. Jätökset poistuvat toisessa päässä olevasta hylkyaukosta.

Ruumiin alaosassa on nilviäisille tyypillinen pariton jalka, jonka avulla simpukka liikkuu hitaasti jättäen pehmeään liejuun selvän vaon.

Simpukat kutevat eli lisääntyvät loppukesällä. Koiras laskee siittiönsä veteen, josta ne kulkeutuvat naarassimpukan sisään ja hedelmöittävät kidusten välissä sijaitsevat munasolut. Hedelmöityneet munasolut kehittyvät toukiksi, jotka naaras päästää veteen. Toukat tarttuvat kalan kiduksiin, jossa ne loisivat muutaman kuukauden. (Loinen on sellainen eliö, joka ottaa ravintoa toisesta eliöstä.) Loisimisvaiheen jälkeen pikkusimpukat pudottautuvat pohjaan ja aloittavat itsenäisen elämänsä.

Monet pikkusimpukat päätyvät kalojen ravinnoksi, kun taas piisami ja saukko syövät mieluummin suurikokoisia simpukoita.