3. vaihe leikki-ikä (3-6 v) ja kouluikä (7-12 v)
Kuvatkaa mahdollisimman tarkasti kummilapsen kehitystä ja siihen olennaisesti vaikuttavia tekijöitä leikki-iässä ja kouluiässä. Kuljettakaa mukana perheen lähtökohtatilanteeseen sekä geneettiseen perimään ja temperamenttiin liittyviä teemoja. Kuinka ne näkyvät, muuttuvat, kehittyvät näissä ikävaiheissa?
Kuvatkaa:
- lapsen elämäntapahtumia
- perhesuhteita
- sukupuoli-identiteetin kehittyminen
- vertaissuhteita ja muita tärkeitä kehitysympäristöjä
- kehityksen kannalta ratkaisevia tapahtumia
- lapsen sosiaalisten taitojen kehittymistä
- lapsen tunne-elämän kehittymistä
Tavoitteena on saada rakennettua kummilapsen elämäntarinaa lapsuuden tärkeiden vuosien läpi. Pyrkikää siihen, että kuvauksenne on oivaltavaa, tavoittaa olennaisia kehitysmuutoksia ja vaikuttavia tekijöitä sekä osoittaa kurssilla käsiteltyjen asioiden hallitsemista. Käyttäkää siis psykologian käsitteitä ja oppikirjaa apunanne.
Analysoi lapsen elämästä mm. seuraavia asioita:
– Lähi- ja etäympäristö
– Miten sosiaalistuminen on tapahtunut?
– Millaisia vertaisryhmiä lapsella on?
– Keneen lapsi on samastunut?
– Millaisia leikkejä lapsi leikkii?
– Mihin vaiheeseen sukupuoli-identiteetin kehitys on edennyt?
– Onko lapsella roolinottokyky jo kehittynyt?
– Millaista on lapsen tunteiden säätely?
– Mallintamisen, ohjauksen ja tunteisiin vastaamisen merkitys
Piirrä lapsen hahmo tai leikkaa lehdistä / etsi internetistä kuvia.