Kummilapsiprojektin loppuun saattaminen sekä arviointi työskentelystä
A. Viimeistele kummilapsiprojekti valmiiksi.
Laadi yhtenäinen teksti alla olevien ohjeiden mukaan:
Merkitse alkuun tiedot, jotka sait kummilapsesta ja hänen perheestään. Esimerkiksi näin:
Tiedot:
– Lapsi syntyy perheen viidenneksi lapseksi.
– Lapsella on ns. vaikea temperamentti ja geneettinen taipumus masennukseen.
Käytä seuraavia väliotsikkoja:
Lähtökohdat
Vauvaikä
Leikki- ja kouluikä
Nuoruus
Aikuisuuteen siirtyminen
Pohdi, miten erilaiset kehitykseen vaikuttavat tekijät näkyvät kummilapsen tarinassa. Tarkista, että olet käyttänyt hyväksi psykologisia tietoja ja psykologian käsitteiä. Osoita, että hallitset hyvin kehityspsykologian sisältöjä ja osaat soveltaa niitä kummilapseesi. Varmista myös, että tekstissäsi ei ole oppikirjan tai muun lähdeaineiston plagiointia.
B. Kirjoita arviointi omasta (ja mahdollisen parin/ryhmän) työksentelystä kummilapsiprojektin aikana. Miten työskentely sujui? Mikä oli haastaavaaa, helppoa, kiinostavaa? Mitä opit? Minkä tekisit toisin, jos nyt aloittaisit projektia? jne. Pari- ja ryhmätyötä jakson aikana tehneet, olkaa rehellisiä. Kertokaa, jos toinen teistä tai joku ryhmän jäsenistä ansaitsee tunnustusta hyvin tehdystä työstä.