4 OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN

4 OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN

4.1 Ohjaus
Lukiokoulutuksen oppimäärää suorittavalla opiskelijalla on oikeus saada
tarpeidensa mukaista henkilökohtaista ja muuta opintojen ohjausta sekä jatko-opintoihin hakeutumiseen liittyvää ohjausta (lukiolaki 714/2018, 25 § 2 mom.).
Ohjauksen avulla opiskelija parantaa valmiuksiaan selviytyä muuttuvissa elämäntilanteissa sekä oppii arvioimaan lukio-opintoja ja jatko-opiskelua koskevia
valintojaan tulevaisuuden osaamistarpeiden näkökulmasta. Ohjauksen avulla
opitaan lisäksi tunnistamaan, miten lukiokoulutuksen laaja-alaisen osaamisen
tavoitteiden mukainen opiskelu konkretisoituu elinikäisinä työelämävalmiuksina
ja -taitoina sekä laajempana yhteiskunnallisena osaamisena.
Ohjaustoiminta tukee opiskelijan hyvinvointia, ihmisenä kasvua ja kehittymistä,
tarjoaa aineksia itsetuntemuksen ja itseohjautuvuuden lisääntymiseen sekä kannustaa aktiiviseen kansalaisuuteen. Opiskelijoiden yhteisöllisyyttä, osallisuutta,
toimijuutta sekä luottamusta omaan osaamiseen kehitetään ja pidetään yllä
lukio-opintojen ajan. Ohjauksen avulla edistetään koulutuksen yhdenvertaisuutta
ja tasa-arvoa sekä ehkäistään syrjäytymistä. Sukupuolitietoisella ohjauksella
luodaan tasavertaisia edellytyksiä eri sukupuolten sijoittumiselle jatko-opintoihin
ja työelämään. Opiskelun ja hyvinvoinnin seuraamisesta ja tukemisesta huolehditaan monialaisena yhteistyönä.
Ohjaus on oppilaitoksen henkilöstön tavoitteellisesti johdettua yhteistä työtä, johon
kuuluu yhteistyö korkeakoulujen ja työelämän kanssa. Opiskelijalla tulee olla mahdollisuus osallistua opintojensa aikana korkeakoulujen ja työelämän kanssa toteutettaviin opintokokonaisuuksiin. Opinto-ohjaaja vastaa oppilaitoksen opinto-ohjauksen käytännön koordinoinnista ja toteutuksesta. Aineenopettaja ohjaa opiskelijaa
opettamansa aineen opiskelutaidoissa ja auttaa häntä kehittämään oppimaan
oppimisen taitojaan. Lisäksi aineenopettaja tukee opiskelijan jatko-opintovalmiuksia ja työelämätuntemusta oman oppiaineensa osalta korkeakoulujen ja työelämän
kanssa tehtävässä yhteistyössä. Ohjausta voidaan järjestää opintojaksomuotoisena
opetuksena, henkilökohtaisena ja pienryhmäohjauksena, vertaisohjauksena sekä
näiden yhdistelmänä.

Ohjausta tulee eriyttää ottamalla huomioon jokaisen opiskelijan yksilölliset lähtökohdat, tarpeet, tavoitteet, harrastukset, kiinnostusten kohteet, osaamisalueet
sekä elämäntilanteeseen vaikuttavat tekijät. Opiskelija on ohjauksessa aktiivinen
ja osallistuva toimija. Opiskelijan yksilöllisten tarpeiden huomioonottamista voidaan tehostaa eri asiantuntijoiden yhteistyöllä.
Opiskelijan tulee saada tietoa siitä, mitkä ovat eri toimijoiden tehtävät ohjauksen
kokonaisuudessa sekä missä asioissa ja miten opiskelija voi saada heiltä tukea.
Paikalliseen opetussuunnitelmaan tulee sisältyä kuvaus siitä, miten siirtymävaiheen yhteistyötä toteutetaan ammatillisen koulutuksen, korkea-asteen koulutuksen sekä muiden koulutusta järjestävien tahojen kanssa. Korkea-asteen
oppilaitosten kanssa tulee erikseen sopia tavoista, jotka mahdollistavat opiskelijoille orientoivat opinnot korkea-asteella sekä vaihtoehtoiset väylät hakeutua
jatko-opintoihin. Lisäksi tulee kuvata, miten alueellista monialaista yhteistyötä
toteutetaan työelämän, paikallisten työ- ja elinkeinopalvelujen, sosiaali- ja
terveystoimen, nuorisotoimen sekä muiden toimijoiden kanssa. Paikallisessa
opetussuunnitelmassa kuvataan, miten ohjauksella varmistetaan opiskelijan
mahdollisuus kehittää kansainvälisyys-, työelämä- ja yrittäjyysosaamistaan.
Osaksi paikallista opetussuunnitelmaa laaditaan ohjaussuunnitelma, jossa kuvataan ohjauksen järjestäminen oppilaitoksessa. Se toimii ohjaustyön arvioinnin ja
kehittämisen välineenä.

Oppilaitoksen ohjaussuunnitelman tulee sisältää aikuisten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden pohjalta seuraavat:
• ohjauksen keskeiset käsitteet
• ohjauksen tehtävät ja tavoitteet
• ohjauksen järjestäminen
• ohjauksen toimijat ja työnjako
• ohjaus siirtymävaiheissa ja suoritettaessa mahdollisia kahden tutkinnon opintoja: yhteistyö toisen asteen ammatillisten oppilaitosten, korkea-asteen ja
muiden koulutuksen järjestäjien kanssa sekä jatko-ohjauksen järjestäminen
• ohjauksen sisällöt, menetelmät ja työtavat
• ohjauksen yhteistyö työelämän ja muiden oppilaitoksen ulkopuolisten tahojen
kanssa
• ohjaustoiminnan arviointi.
Ohjaussuunnitelmassa tarkastellaan myös esteettömyyttä siirtymävaiheissa.
Suunnitelmassa kuvataan toimintamalleja, joiden avulla turvataan yhdenvertaisuus hakeutumisvaiheessa lukiokoulutukseen ja sieltä jatko-opintoihin. Lisäksi
suunnitelmaan sisällytetään kuvaus toimenpiteistä, joiden avulla varmistetaan
esteetön opintopolku ja oppimisympäristö.
Lukio-opintojen etenemisen sekä jatko-opintoihin ja työelämään siirtymisen
tueksi opiskelija laatii henkilökohtaisen opintosuunnitelman, joka sisältää opiskelu-, ylioppilastutkinto- sekä jatko-opinto- ja urasuunnitelman. Henkilökohtaisen opintosuunnitelman toteutumista seurataan säännöllisesti ja tarvittaessa
päivitetään lukio-opintojen aikana. Koulutuksen järjestäjän tehtävänä on opiskelijan henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatimisen yhteydessä selvittää ja
tunnistaa opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen tämän esittämän selvityksen
perusteella. Koulutuksen järjestäjän on tunnustettava myös muualla hankittu
paikallisen opetussuunnitelman tavoitteita ja sisältöjä vastaava osaaminen. Tarvittaessa osaaminen on osoitettava koulutuksen järjestäjän päättämällä tavalla.
(Lukiolaki 714/2018, 27 §.)

Ohjauksen merkitys korostuu koulutuksen nivel- ja siirtymävaiheissa. Oppilaitos
antaa tietoa aikuisten lukiokoulutukseen hakeutuville henkilöille, opinto-ohjaajille ja opettajille sekä tarjoaa heille mahdollisuuksia tutustua opetukseen
lukiossa. Lukio-opintonsa aloittava opiskelija perehtyy oppilaitoksen toimintaan
sekä opiskelun käytänteisiin. Ohjausprosessin aikana opiskelija suunnittelee
opinto-ohjelmaansa siten, että hän tunnistaa ja huomioi jatko-opintojen ja työelämän tarjoamia mahdollisuuksia. Näitä asioita käsitellään ohjauksessa koko
lukio-opintojen ajan.
Opiskelijalla on oikeus saada ohjausta muihin opintoihin hakeutumisessa, jos
hänen opiskeluoikeutensa lukiokoulutuksen oppimäärän suorittamiseen on päättymässä tai hän on ilmoittanut eroamisestaan (lukiolaki 714/2018, 25 § 3 mom.).
Lukiokoulutuksen oppimäärän suorittaneella opiskelijalla, joka ei ole saanut
jatko-opiskelupaikkaa tutkintoon johtavassa koulutuksessa, on oikeus saada
opintoihin hakeutumiseen ja urasuunnitelmiin ohjausta oppimäärän suorittamisvuotta seuraavan vuoden aikana. Ohjauksesta vastaa koulutuksen järjestäjä,
jonka oppilaitoksessa opiskelija on suorittanut oppimäärän. (Lukiolaki 714/2018,
25 § 4 mom.)

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA
Aikuisten lukiokoulutuksessa opiskelija laatii opetushenkilöstön tuella henkilökohtaisen opintosuunnitelman, joka sisältää opiskelusuunnitelman, ylioppilastutkintosuunnitelman sekä jatko-opinto- ja urasuunnitelman. Henkilökohtainen
opintosuunnitelma ohjaa opiskelijan tiedollista ja taidollista kehittymistä koko
opintojen ajan. Suunnitelmassa jäsennetään opiskelun tavoitteet ja arvioidaan
niiden saavuttamiseen kuluva aika yhdessä opiskelijan kanssa. Henkilökohtaista
opintosuunnitelmaa laadittaessa otetaan huomioon opiskelijan elämäntilanne,
valmiudet ja opiskelun tavoitteet sekä tunnistetaan aiemmin opittu. Myös opiskelijan opiskeluhistoria, erityisesti aikaisemmat opintosuoritukset ja oppimiskokemukset otetaan huomioon henkilökohtaista opintosuunnitelmaa laadittaessa.
Aikuisten lukiokoulutuksessa tulee lukiolain (714/2018) 27 §:n mukaan tunnistaa
ja tunnustaa opetussuunnitelman tavoitteita ja keskeisiä sisältöjä vastaavat aikaisemmin suoritetut opinnot tai muutoin hankittu osaaminen.
Henkilökohtainen opintosuunnitelma koostuu seuraavista osista:
1) opiskelusuunnitelma
• aikaisempi koulutus, erityisesti aikaisemmin suoritetut lukio-opinnot ja
ammatilliset opinnot sekä mahdollisesti opintoja korvaava työkokemus tai
muu kokemus
• suomen/ruotsin kielen taito ja muu kielitaito sekä kielenopiskeluvalmiudet
• hyväksi luettavat opinnot ja/tai oppimäärät
• suoritettavat opinnot; lukio-opinnoissa eteneminen, opintojaksovalinnat
• mahdolliset muissa oppilaitoksissa toteutettavat opiskelu- ja/tai tutustumisjaksot ja/tai työelämään tutustumisjaksot
• arvioitu opiskeluaika
• opiskeluolosuhteet, opintojen suorittamistavat ja mahdolliset erityiset opetusjärjestelyt
• opiskeluvalmiudet ja mahdollinen tuen tarve
2) ylioppilastutkintosuunnitelma
3) jatko-opinto- ja urasuunnitelma.
Henkilökohtaista opintosuunnitelmaa tehtäessä otetaan huomioon opiskelijalle
mahdollisesti aiemmin tehty henkilökohtainen opintosuunnitelma ja sen toteutuminen. Suunnitelma laaditaan oppilaitoksen opetushenkilöstön tuella opintojen
alussa ja sitä päivitetään säännöllisesti opintojen edetessä.

4.2 Erityisopetus ja muu oppimisen tuki
Opiskelijalla, jolla on kielellisten erityisvaikeuksien tai muiden oppimisvaikeuksien vuoksi vaikeuksia suoriutua opinnoistaan, on oikeus saada erityisopetusta ja
muuta oppimisen tukea yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti. Tukitoimet toteutetaan opetushenkilöstön yhteistyönä (lukiolaki 714/2018, 28 § 1 mom.). Erityisopetus ja muu oppimisen tuki mahdollistavat opiskelijoiden yhdenvertaisen aseman.
Tuen tarkoituksena on tukea opiskelijaa lukio-opintojen suorittamisessa ja jatko-opinnoissa sekä edistää hänen hyvinvointiaan ja jaksamistaan. Tuki järjestetään ottaen huomioon opiskelijan omat lähtökohdat, vahvuudet ja kehitystarpeet.
Oppimisen tukeminen merkitsee yhteisöllisiä ja opiskeluympäristöön liittyviä ratkaisuja sekä opiskelijan yksilöllisiin tarpeisiin vastaamista. Keskeisiä asioita ovat
oppimisen esteettömyys sekä oppimisvaikeuksien ennaltaehkäisy ja varhainen
tunnistaminen. Jokaisella opiskelijalla tulee olla mahdollisuus omista lähtökohdistaan käsin onnistua oppimisessa mahdollisimman hyvin, kehittyä oppijana
sekä kasvaa ja sivistyä ihmisenä. Huomiota kiinnitetään opiskelijan oppimisen
valmiuksiin, oppimaan oppimisen taitojen kehittämiseen ja mahdollisuuteen ottaa
vastuuta omasta opiskelustaan, sen suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista. Opiskelijalle ja huoltajille annetaan tietoa tuen saannin mahdollisuuksista
ja huoltajia kannustetaan tukemaan osaltaan opiskelijan tavoitteellista oppimista.
Tukea on oikeus saada riippumatta siitä, mistä syystä tuen tarve aiheutuu. Opiskelija voi olla tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan, tai tuen tarve voi johtua
esimerkiksi kielellisistä, matemaattisista tai tarkkaavuuden ongelmista tai opiskelutaitojen puutteista. Se voi liittyä myös sairauden tai vamman aiheuttamiin oppimisvaikeuksiin tai sosiaalisiin, mielenterveyden tai elämäntilanteen vaikeuksiin.
Lukiolain (714/2018) 28 §:n 2 momentin mukaan tuen tarvetta tulee arvioida
opintojen alussa sekä säännöllisesti opintojen edetessä. Tuen tarpeen arvioinnin
lähtökohtana on yhteistyö ja vuorovaikutus opiskelijan ja tarvittaessa huoltajien
kanssa sekä heiltä saatu tieto. Tuen tarpeen tunnistaminen voi perustua myös
perusopetuslain (628/1998, muutettu lailla 1288/2013) 40 §:n perusteella saatuun
tietoon tai opettajien ja muun henkilöstön havaintoihin. Lisäksi tuen tarpeen arvioinnissa voidaan käyttää erilaisia menetelmiä, kuten alkuseulontoja.
Tukitoimien suunnittelu ja toteutus aloitetaan mahdollisimman varhain. Opiskelijaa opettavat opettajat suunnittelevat tukitoimet yhdessä opiskelijan kanssa
sekä yhteistyössä muiden mahdollisten asiantuntijoiden kanssa. Tukitoimet kirjataan opiskelijan pyynnöstä henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan (lukiolaki
714/2018, 28 § 2 mom.).
Tukitoimet toteutetaan opetushenkilöstön yhteistyönä ja tarvittaessa monialaisena yhteistyönä. Myönteinen ja kannustava palaute edistää opiskelijan käsitystä
itsestään oppijana. Samalla opiskelijan itsearviointi- ja oppimaan oppimisen
taidot sekä kyky suunnitella tulevaisuuttaan vahvistuvat. Opettaja tukee ja ohjaa
opiskelijan oppimista monipuolisilla opetus- ja arviointimenetelmillä. Opiskelijaa
ohjataan käyttämään kullekin oppiaineelle ominaisia opiskelustrategioita.
Tukitoimia voivat olla esimerkiksi opetuksen eriyttäminen ja muut pedagogiset
ratkaisut. Lisäksi opiskelijaa voidaan tukea yksilökohtaisesti suunnitellulla monipuolisella opinto-ohjauksella ja hyödyntämällä tuen tarpeen huomioon ottavia
opintojen valintamahdollisuuksia. Opiskelijan oppimista voidaan tukea myös
tarjoamalla tukiopetusta tai muuta opiskelijan tarpeen mukaista tukea sekä tarjoamalla erilaisia oppimista ja hyvinvointia edistäviä lukion oppimäärään sisältyviä opintoja, jotka antavat tukea esimerkiksi opiskelutaitoihin, elämänhallintaan
tai matematiikan ja muiden oppiaineiden opiskeluun. Opiskelijan jaksamisen ja
hyvinvoinnin tukemisessa tehdään tarvittaessa yhteistyötä opiskeluhuollon palvelujen tai muiden toimijoiden kanssa.
Erityisopetus on erityisopettajan antamaa opetusta. Erityisopetus tukee aineenopetusta. Se voidaan toteuttaa yhteisopettajuutena, ryhmämuotoisena opetuksena tai yksilötukena. Erityisopetus on esimerkiksi opiskelutaitojen opettamista
sekä opiskelijan omien vahvuuksien ja oppimisen haasteiden tunnistamista. Erityisopettaja tekee yhteistyötä muiden opettajien kanssa tukea tarvitsevan opiskelijan oppimiseen ja opetukseen liittyvissä kysymyksissä.
Tukea tarvitsevan opiskelijan työskentelyä, oppimista ja osaamisen kehittymistä
arvioidaan monipuolisesti. Näin turvataan tukea tarvitsevalle opiskelijalle mahdollisuus osoittaa osaamista eri tavoin esimerkiksi tilanteissa, joissa kirjallinen
tuottaminen on haastavaa. Osaamisen osoittamisen tavat ja tilanteet suunnitellaan opiskelijan tarpeiden mukaisesti. Arvioinnissa käytettäviä yksilöllisiä järjestelyjä ovat esimerkiksi lisäajan antaminen arviointitilanteissa, pienryhmätilan
käyttäminen, materiaalin kirjasinkoon suurentaminen tai mahdollisuus käyttää
erillistä näyttöä. Arvioinnissa voidaan käyttää myös muita tarkoituksenmukaisia
erityisjärjestelyjä.
Erityisjärjestelyihin tulee antaa mahdollisuus lukio-opintojen aikana, jotta niiden
tarvetta ja toimivuutta voidaan arvioida. Näiden kokemusten perusteella eri-
tyisopettaja arvioi yhdessä opiskelijan ja muiden opettajien kanssa erityisjärjestelyjen hyödyllisyyttä sekä ohjaa opiskelijan tarvittaessa hakemaan erityisjärjestelyjä myös ylioppilastutkinnon kokeissa. Järjestelyjen tarpeen arvioinnissa voidaan tehdä yhteistyötä opiskeluhuollon kanssa. Opiskelijaa ohjataan tarvittavien
lausuntojen hankkimisessa ja erityisjärjestelyjen hakemisessa ylioppilastutkinnon kokeita varten. Ylioppilastutkinnon kokeiden erityisjärjestelyistä tiedotetaan
opiskelijalle heti lukio-opintojen alkaessa ja aina tarpeen mukaan.
Lukiolain (417/2018) 29 §:n mukainen opiskelun poikkeava järjestäminen voi
koskea myös erityisopetusta tai muuta oppimisen tukea tarvitsevaa opiskelijaa.
Opiskelun poikkeava järjestäminen tarkoittaa, että opiskelijan opiskelu voidaan
järjestää osittain toisin kuin lukiolaissa ja lukiokoulutuksesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa säädetään ja paikallisessa opetussuunnitelmassa määrätään. Poikkeavat järjestelyt tehdään vain niiltä osin kuin ne ovat välttämättömiä,
ja ne kirjataan opiskelijan henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan. Poikkeava
järjestely voidaan tehdä opiskelijan hakemuksesta tai hänen suostumuksellaan.
Opiskelijaa ohjataan tarvittaessa hakemaan avustajapalveluita, erityisiä apuvälineitä ja muita palveluita (lukiolaki 714/2018, 29 § 3 mom.). Erityisopetuksen ja
muun oppimisen tuen rinnalla opiskelija voi saada myös yksilökohtaista opiskeluhuoltoa.
Paikallisessa opetussuunnitelmassa tulee määritellä, miten opiskelijoiden tukitoimien tarve arvioidaan ja miten tuki toteutetaan käytännössä.

4.3 Opiskeluhuolto 
Koulutuksen järjestäjän käytettävissä olevien toimien avulla voidaan edistää
opiskelijoiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia oppimiseen ja hyvinvointiin sekä
huolehtia oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista ja opiskeluympäristön terveellisyydestä ja turvallisuudesta. Paikallisessa opetussuunnitelmassa voidaan kuvata
koulutuksen järjestäjän opiskeluhuoltoon liittyvät käytänteet.

4.4 Turvallinen opiskeluympäristö ja työrauha
Lukiolain (714/2018) 40 §:n 1 momentin mukaan opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Koulutuksen järjestäjän tulee suojata opiskelijaa
kiusaamiselta, väkivallalta ja häirinnältä. Lukiolain 30 §:n 2 momentin mukaan
opiskelijan on käyttäydyttävä muita kiusaamatta ja vältettävä toimintaa, joka voi
vaarantaa muiden opiskelijoiden, oppilaitosyhteisön tai opiskeluympäristön turvallisuutta tai terveyttä. Lukioyhteisön yhteistyö ja erilaiset pedagogiset ratkaisut
luovat edellytyksiä hyvän työrauhan rakentumiselle. Paikallisessa opetussuunnitelmassa voidaan kuvata koulutuksen järjestäjän turvalliseen opiskeluympäristöön ja työrauhaan liittyvät käytänteet.

4.5 Kieleen ja kulttuuriin liittyviä kysymyksiä
Kaikkien opiskelijoiden opetuksessa noudatetaan yhteisiä, aikuisten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisia tavoitteita ja periaatteita.
Opiskelijan kielelliset valmiudet sekä kulttuuritausta otetaan lukio-opetuksessa
huomioon. Jokaisen opiskelijan kieli- ja kulttuuri-identiteettejä tuetaan monipuolisesti. Opiskelijaa ohjataan ymmärtämään ja kunnioittamaan perustuslain
mukaista oikeutta jokaisen omaan kieleen ja kulttuuriin. Opiskelijaa ohjataan tiedostamaan omat kielelliset ja kulttuuriset oikeutensa eri tilanteissa.
Tavoitteena on ohjata kaikkia opiskelijoita arvostamaan kielellistä ja kulttuurista
moninaisuutta sekä edistää kaksi- ja monikielisyyttä ja siten vahvistaa jokaisen
opiskelijan kielellistä tietoisuutta ja metakielellisiä taitoja. Lukio-opiskeluun voi
sisältyä monikielisiä opetustilanteita.
Lukiokoulutuksessa oppilaitoksen opetuskieli on joko suomi tai ruotsi. Opetuskielenä voi olla myös saame, romani tai viittomakieli. Lisäksi osa opetuksesta
voidaan lukiolain (714/2018) 14 §:n 1 momentin mukaisesti antaa muulla kuin
edellä mainitulla opiskelijan omalla kielellä. Paikalliseen opetussuunnitelmaan
tulee tällöin kirjata, missä oppiaineissa, minkä verran ja millä tavoin edellä mainittuja kieliä käytetään opetuksessa tai opiskelussa.

SAAMELAISET JA SAAMENKIELISET
Saamelaisopiskelijoiden opetuksessa otetaan huomioon, että saamelaiset ovat
alkuperäiskansa, jolla on oma kieli ja kulttuuri. Saamelaisopiskelijoiden lukio-opetuksen erityisenä tavoitteena on, että opiskelija jatkaa oman suhteensa kehittämistä kieleensä, kulttuuriinsa ja yhteisöönsä sekä rakentaa omaa identiteettiään.
Lukio-opetus voi tukea myös menetetyn alkuperäiskielen uudelleen oppimista ja
kielen elvyttämistä. Lukio-opetus edistää oman historian, kulttuurin ja usean valtion alueelle ulottuvan saamelaisyhteisön tuntemusta sekä tietoisuutta saamelaisista yhtenä maailman alkuperäiskansoista ja antaa mahdollisuuksia perinteisen
tiedon oppimiseen. Lukio-opetus edistää opiskelijoiden mahdollisuuksia saamen
kielen ja saamenkielisiin korkea-asteen opintoihin Suomessa ja naapurimaissa.
Suomessa puhuttuja saamen kieliä – inarinsaamea, koltansaamea ja pohjoissaamea – voidaan opettaa lukiossa lukiolain (714/2018) 15 §:n mukaan äidinkielen ja
kirjallisuuden oppimääränä. Saamen kieltä voidaan opettaa myös vieraan kielen eripituisina oppimäärinä tai lukiokoulutusta täydentävänä opetuksena. Saamen kieltä
voidaan opettaa äidinkielen ja kirjallisuuden oppimääränä, vaikka lukio ei antaisikaan
opetusta saamen kielellä. Saamea äidinkielenä opiskeleville opetetaan suomen
kieltä tai ruotsin kieltä joko erillisen saamenkielisille tarkoitetun oppimäärän tai
suomen kieli ja kirjallisuus- tai ruotsin kieli ja kirjallisuus -oppimäärän mukaan.
Saamelaisille opiskelijoille, joilla ei ole ollut mahdollisuutta oppia saamea omassa
ympäristössään, voidaan tarjota saame vieraana kielenä -opetusta. Opetusta voidaan
järjestää myös yhteistyössä muiden oppilaitosten kanssa ja etäopetuksena.
Saamen kieli voi olla lukio-opetuksen opetuskieli, ja perusopetuksessa saamenkielistä opetusta saaneille opiskelijoille pyritään turvaamaan saamenkielisen
opetuksen jatkuminen myös lukiossa. Saamenkielisen opetuksen erityisenä
tavoitteena on opiskelijoiden tukeminen heidän kasvamisessaan kaksikielisyyteen. Opetus tukee myös saamelaisten yhdenvertaisia opiskelu- ja toimintamahdollisuuksia sekä saamen- että suomenkielisessä yhteisössä. Saamenkielisessä
opetuksessa eri oppiaineiden opetus ja opiskelu tukevat saamen kielen taitojen
kehittymistä. Saamenkielisessä opetuksessa noudatetaan aikuisten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteita ottaen huomioon saamelaisen kulttuurin
erityispiirteitä. Opetuksessa painotetaan saamelaisten oman historian sekä saamelaisyhteisön perinteisten elinkeinojen, perinteisen tiedon, saamelaisalueen
luonnon sekä saamelaisen musiikki-, kertoma- ja käsityöperinteen tuntemusta.
Opetuksen resursseina käytetään lähiympäristöä, sukuyhteisöä, saamenkielistä
mediaa ja aktiivisia yhteyksiä muille saamelaisalueille.
Saamen opiskelijoille on tiedotettava heidän oikeuksistaan ylioppilastutkinnossa.

ROMANIT
Romaniopiskelijoiden opetuksessa tulee ottaa huomioon Suomen romanien
asema etnisenä ja kulttuurisena vähemmistönä. Lukio-opiskelun erityisenä
tavoitteena on, että opiskelija jatkaa oman suhteensa kehittämistä kieleensä,
kulttuuriinsa ja yhteisöönsä sekä rakentaa yhteiskunnallista osallisuuttaan ja
omaa identiteettiään. Tavoitteena on lisäksi edistää romaniopiskelijoiden siirtymistä jatko-opintoihin.
Romanikieltä voidaan opettaa lukiossa lukiolain (714/2018) 15 §:n mukaisesti
äidinkielen ja kirjallisuuden oppimääränä. Romanikieltä voidaan opettaa myös
lukiokoulutusta täydentävänä opetuksena. Romanikielen lukio-opetus edistää
opiskelijoiden mahdollisuuksia sekä kielen elvyttämiseen että romanikielen
korkea-asteen opintoihin. Romanikielen opetus lukiossa vahvistaa romaniopiskelijoiden identiteettiä ja antaa heille mahdollisuuksia käyttää kieltään ja ilmaista
itseään siten, että huomioidaan heidän muista yhteyksistään, esimerkiksi yhteisöstään ja perusopetuksesta, saamansa taidot ja tiedot sekä heidän oma halunsa
ilmaista identiteettiään. Opetus edistää romaniopiskelijoiden oman historian ja
kielen tuntemusta sekä tietoisuutta romaneista Suomessa ja muissa maissa.
Romanikielen opetusta voidaan järjestää myös yhteistyössä muiden oppilaitosten
kanssa ja etäopetuksena. Opiskelussa voidaan hyödyntää lähiympäristöä, romaniyhteisöä ja romanikielistä mediaa.

VIITTOMAKIELISET
Viittomakielisten lukiokoulutuksen erityisenä tavoitteena on vahvistaa opiskelijoiden viittomakielistä identiteettiä sekä opettaa heitä arvostamaan omaa kieltään
ja kulttuuriaan tasa-arvoisena enemmistökielen ja -kulttuurin rinnalla. Viittomakieltä käyttävät opiskelijat voivat olla kuuroja, huonokuuloisia tai kuulevia.
Viittomakielisten opetuksessa ja opiskelussa noudatetaan aikuisten lukiokoulutuksen yleisiä tavoitteita soveltaen niitä viittomakieliseen kulttuuriin ja viestintään. Opetuskielenä voi olla suomalainen tai suomenruotsalainen viittomakieli,
jolloin suomea tai ruotsia käytetään luku- ja kirjoituskielenä. Viittomakieliä tai
niistä johdettuja kommunikaatiomenetelmiä voidaan käyttää myös suomen- tai
ruotsinkielisen opetuksen rinnalla. Opiskelijoita ohjataan hyödyntämään viittomakielisiä tulkki- ja yhteiskuntapalveluja. Tavoitteena on myös viittomakielisestä
kulttuurista ja toimintatavoista poikkeavan äänimaailman sekä kuulevien kulttuurin ja toimintatapojen tiedostaminen ja oppiminen niin, että joustava toimiminen kahden tai useamman kulttuurin piirissä on mahdollista. Viittomakieltä
voidaan opettaa äidinkielen ja kirjallisuuden oppimääränä, vaikka oppilaitos ei
antaisikaan opetusta viittomakielellä. Viittomakieltä äidinkielenä opiskeleville
opiskelijoille opetetaan suomen tai ruotsin kieltä joko erillisen viittomakielisille
tarkoitetun oppimäärän mukaan tai suomen kieli ja kirjallisuus- tai ruotsin kieli
ja kirjallisuus -oppimäärän mukaan.
Koska suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli ovat vähemmistökieliä,
opetuksessa tulee kiinnittää erityistä huomiota mahdollisimman rikkaan viittomakielisen opiskeluympäristön luomiseen. Viittomakielestä ei ole olemassa
yleisesti käytössä olevaa kirjoitusjärjestelmää, joten henkilökohtaisen kielellisen
vuorovaikutuksen merkitys korostuu. Opetuksessa hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologian mahdollisuuksia viittomakieliseen viestintään ja tiedonsaantiin.
Opetusta voidaan järjestää myös yhteistyössä muiden oppilaitosten kanssa ja
etäopetuksena.
Viittomakielisille opiskelijoille on tiedotettava heidän oikeuksistaan ylioppilastutkinnossa.

MUUT MONIKIELISET OPISKELIJAT
Muiden monikielisten opiskelijoiden opetuksessa ja opiskelussa noudatetaan
yhteisiä, aikuisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden ja paikallisen opetussuunnitelman mukaisia tavoitteita ja periaatteita huomioiden opiskelijoiden taustat ja lähtökohdat, kuten suomen/ruotsin kielen taito, äidinkieli,
suomalaisen lukiokoulutuksen ja opiskelukulttuurin tuntemus sekä aikaisempi
koulunkäynti.
Opiskelijalle, jonka äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame, voidaan opettaa äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaine suomi/ruotsi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärän mukaan. Suomi/ruotsi toisena kielenä ja kirjallisuus oppimäärä on opiskelijalle tarkoituksenmukainen, mikäli hänen suomen tai ruotsin
kielen peruskielitaidossaan on puutteita jollakin kielitaidon osa-alueella, jolloin
opiskelijan suomen/ruotsin kielen taito ei anna riittäviä edellytyksiä suomen/
ruotsin kieli ja kirjallisuus -oppimäärän opiskeluun. Opiskelijan omaa äidinkieltä
voidaan opettaa lukiokoulutusta täydentävänä opetuksena. Opiskelijan omaa äidinkieltä voidaan myös opettaa äidinkieli ja kirjallisuus -oppimääränä lukiolain
(714/2018) 15 §:n mukaan. Koulutuksen järjestäjä päättää, miten suomi/ruotsi
toisena kielenä ja kirjallisuus -opetus, omakielinen opetus ja opiskelijan oman
äidinkielen opetus järjestetään, ja milloin sitä on tarkoituksenmukaista toteuttaa
useiden oppilaitosten yhteistyönä.
Opiskelijoita on informoitava heidän opiskelumahdollisuuksistaan ja tukijärjestelyistä lukiokoulutuksessa sekä heidän oikeuksistaan ylioppilastutkinnossa.
Jos opiskelija on suorittanut lukiokoulutuksen kursseja maahanmuuttajille ja
vieraskielisille järjestettävässä lukiokoulutukseen valmistavassa koulutuksessa,
ne voidaan lukea hyväksi lukio-opintoihin.