Arviointi

Arviointi

Arvioinnin perusteet määrittelee perusopetuslaki. Arvioinnin tulee olla opiskelua ohjaavaa ja kannustavaa, lisäksi oppilaita pyritään kehittämään omien edellytyksien arviointiin eli itsearviointiin. Arvioinnin tehtävänä on tukea oppilasta muodostamaan realistinen kuva itsestään. Käytännössä oppilaiden tulee voida olla mukana oman opiskelun tavoitteiden laatimisessa ja sitten arvioida itseään, miten hyvin nuo tavoitteet saavutetaan. Kun tietää oman tilanteensa ja haluaa kehittyä, voi vaikuttaa omaan opiskeluunsa ja parantaa sitä kautta elämänsä hallintaa.

Oppilaan arvioinnilla on kaksi erilaista tehtävää. Toinen tehtävä on koko perusopintojen aikana suoritettavaa opintojen ohjaamista ja opiskeluun kannustamista ja toinen opintojen päättöarviointi, jonka perusteella valitaan jatko-opintoihin. 

Erillistä huolellisuusnumeroa ei anneta, vaan oppilaan työskentelyn arviointi on osa oppiaineen arviointia. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki se taito, mitä oppilaat osoittavat työnsä suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa, otetaan huomioon oppiaineen arvosanaa mietittäessä. Mitä vanhemmasta oppilaasta on kyse, sitä enemmän oletetaan hänen tiedostavan oma toimintansa ja sen seuraukset.

Arviointia suoritetaan suullisesti ja kirjallisesti. Lukukauden aikana oppilaat suorittavat opettajien johdolla Wilma-järjestelmässä kirjallista itsearviointia työskentelytapoihin, asenteeseen, käyttäytymiseen ja opiskelumenestykseen liittyvissä asioissa.

Opettajat tiedottavat aina lukukauden alussa oppilaita ja huoltajia arvioinnistaan.


Arvioinnin toteuttaminen Eurajoella: 

Välitodistus jouluna

sanall./ numeerinen

Lukuvuositodistus 

sanall./ numeerinen

Oppimiskeskustelu 

vanhempainvartti

Ped.selvitysten päivitys

1 sanallinen 

sanallinen 

x tarvittaessa

 

2 sanallinen 

sanallinen 

x tarvittaessa 

x

3 sanallinen 

sanallinen 

x tarvittaessa

 

4 numeerinen 

numeerinen 

x tarvittaessa

 

5 numeerinen 

numeerinen 

x tarvittaessa

 

6 numeerinen 

numeerinen 

x tarvittaessa 

x

7 numeerinen 

numeerinen 

x tarvittaessa

 

8 numeerinen 

numeerinen 

x tarvittaessa

 

9 numeerinen 

päättöarviointi 

tarvittaessa

 


Perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerit ovat luettavissa seuraavasta osoitteesta:

https://peda.net/eurajoki/peruskoulut/ops2016/po/perusopetuksen-ops/l6oa/paattoarvioinnin-kriteerit

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä