Nivelvaihe perusopetuksesta toiselle asteelle
Nivelvaiheen ohjaus
Oppitunneilla keskustellaan Suomen koulutusjärjestelmästä sekä eri vaihtoehdoista 2. asteella (ammatillinen koulutus, lukiokoulutus, kaksoistutkinto, oppisopimuskoulutus, kansanopistot, kymppiluokka, VALMA…). Varmistetaan se, että oppilaat tietävät myös ammatillisen perustutkinnon antavan yleisen jatko-opintokelpoisuuden korkea-asteelle. Oppilaita tiedotetaan etsivän nuorisotyön palveluista.
Oppilaille selvitetään yhteishaun perusteet sekä oppilasvalinnan kriteerit. Samat asiat kerrotaan huoltajille vanhempainillassa. Vanhempainillassa puheenvuoron käyttävät myös lukion sekä ammattiopiston edustajat. Oppilaanohjaajat lähettävät huoltajille tietoa ajankohtaisista asioista.
Oppitunneilla harjoitellaan koulutuksen kannalta oleellisten verkkosivujen käyttöä sekä sähköisten lomakkeiden täyttämistä. Haetaan tietoa omien jatko-opintosuunnitelmien sekä tulevan työnhaun tueksi.
Yhteiset vierailut ja tutustumiset
Kaikki oppilaat käyvät tutustumassa Esimerkkikunnan 2. asteen oppilaitoksiin. Näistä oppilaitoksista käydään myös esittelykäynneillä yläkoululla. Esittelyjä pitävät opinto-ohjaajat, opettajat ja opiskelijat. 8. -ja 9. -luokan TET-harjoitteluviikoilla on mahdollista tutustua VAAOn kahteen eri alaan.
Yksilöllinen ohjaus
Kaikilla oppilailla on henkilökohtainen jatko-opintokeskustelu oppilaanohjaajan kanssa. Tarvittaessa huoltaja voi tulla keskusteluun tai keskustelua voidaan jatkaa moniammatillisessa ryhmässä. Mahdollista on myös hakeutua ammatinvalinnanpsykologin haastatteluun, mutta vastaanottoa ei enää ole Esimerkkikunnassa.
Jos oppilas on kiinnostunut toisen asteen opinnoista Esimerkkikunnan ulkopuolella olevassa oppilaitoksessa, voi oppilaanohjaaja sopia hänelle tutustumiskäynnin. Oppilaan pitää selviytyä tutustumispäivästä itsenäisesti. Koulu ei osallistu matka- ja ruokakuluihin.
Tarpeen mukaan oppilaille järjestetään henkilökohtaisia tutustumiskäyntejä sekä koulutuskokeiluja. Koulutuskokeilut järjestetään pääsääntöisesti tehostetun tai erityisen tuen oppilaille.
Yhteishaku
Yhteishaku tehdään pääsääntöisesti oppilaanohjauksen oppitunnilla. Opintopolku-palveluun tutustutaan etukäteen ja yhteishakua harjoitellaan demo-versiolla. Hallintolain mukainen huoltajan kuuleminen tehdään ennakkoon. Oppilas palauttaa ennen yhteishaun tekoa oppilaanohjaajalle yhteishaun syöttölomakkeen, jonka hän itse ja huoltaja ovat allekirjoittaneet. Syöttölomake arkistoidaan yhteishakutulosteen yhteydessä. Yhteishakupaperit säilytetään 3 vuoden ajan.
Yhteishaun lisäksi oppilasta ohjataan tarvittaessa haussa erityisammattioppilaitoksiin tai valmentaviin koulutuksiin. Näihin on oma hakuaikansa. Oppisopimuskoulutusta suunnittelevat opiskelijat ohjataan olemaan suoraan yhteydessä alueen oppisopimustoimistoon.
Harkinnanvaraista hakua käytettäessä oppilaanohjaaja toimittaa asiakirjat hakukohteeseen, jos ei erikseen toisin sovita.
Nivelvaiheen tiedonsiirto
Perusopetuksen oppilaanohjaaja ja vastaanottavan paikallisen oppilaitoksen opinto-ohjaaja pitävät keväällä nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverin. Tehostetun ja erityisen tuen oppilaiden oppimissuunnitelmien päivityksen yhteydessä pyydetään lupa pedagogisten asiakirjojen siirtämiseen tulevaan jatko-opintopaikkaan. Oppilashuollolla on oma erillinen tiedonsiirtonsa. Oppilaan aloittaessa opintonsa muulla paikkakunnalla, toimitetaan opetuksen järjestämisen kannalta tarpeelliset tiedot vastaanottavan oppilaitoksen pyytämällä tavalla. Huoltaja huolehtii itse esim. oppimisvaikeustutkimustulosten ja lääkärintodistusten edelleen toimittamisesta, ellei näitä tietoja ole siirretty jo keväällä yhteishaun yhteydessä (esim. harkinnanvarainen haku).
Jälkiohjaus
Yhteishaun tulosten valmistuttua kesäkuussa oppilaanohjaaja huolehtii jälkiohjauksesta. Jos oppilas on jäänyt ilman opiskelupaikkaa, neuvotaan häntä sekä huoltajaa jatkotoimissa. Oppilaanohjaaja tekee tilaston oppilaiden sijoittumisesta toisen asteen opintoihin.