Kouluruokailun ohjaus ja yhteistyö
Kouluruokailun ohjaus ja yhteistyö UKK
Miksi oppilaiden ruokailua pitää ohjata?
Perusopetuslain mukaan opetukseen osallistuvalle on annettava jokaisena työpäivänä ohjattu ateria.
Miten ohjaus korvataan opettajille?
Mikäli rehtori on määrännyt opettajan ohjaamaan ruokailua ja ohjaus tosiasiallisesti tapahtuu, opettaja voi ruokailla verotusarvolla. Mikäli edellä mainitut eivät toteudu, on verotusarvolla ateriointi verokeinottelua.
Miten tosiasiallinen opettajan ohjaus tapahtuu?
Opettajat huolehtivat kouluruokailun ohjauksesta yhdessä muiden aikuisten kanssa. Opettajan ohjaus voidaan toteuttaa esimerkkiruokailuna tai valvontana. Opettaja ei voi hoitaa ohjausta kokonaan toisesta tilasta tai niin sanotusta opettajapöydästä. Joissakin kunnissa opettajapöydäksi lasketaan pöytä, jossa on yli 2 opettajaa.
Voiko ohjauksessa vuorotella?
Vuorotteleminen voi olla mahdollista, mutta verotusarvolla opettaja voi aterioida vain silloin, kun hänet on määrätty ohjaamaan ja hän tosiasiallisestikin sitä tekee.
Miksi vuosiluokkien 7-9 oppilaitakin tulee ohjata?
Murrosikä on aikaa, jolloin ruokatottumukset helposti vinoutuvat ja kouluruokailu saatetaan jättää kokonaan väliin. Murrosikäisten ravinto-opillinen ohjaus onkin erityisen tärkeää.
Miksi lukion opettajat voivat sitten syödä eri tilassa?
Lukiolaissa ei ole ohjausvelvoitetta eivätkä lukion opettajat voi aterioida verotusarvolla.
Mitä ohjauksen järjestäminen kertoo koulun toimintakulttuurista?
Yhteisöllisessä koulussa kaikkien opettajien ja oppilaiden yhteinen ruokailu on jatkuvaa ja luontevaa vuorovaikutusta. Laitosmaisessa koulussa ohjaus on poliisimaista eli se on muutaman valvovan opettajan harteilla ja muut opettajat ruokailevat keskenään.