Järjestyssäännöt
Roukon koulun järjestyssäännöt
Koulussamme noudatetaan hyviä tapoja ja lakeihin perustuvia ohjeita. Lisäksi annetaan erityisiä sääntöjä:
1.§ KÄYTTÄYDYN ASIALLISESTI KOULUSSA JA KOULUMATKOILLA
* En kiusaa ketään, enkä tue kiusaamista. Osallistun koulumme yhteishengen kehittämiseen olemalla kaikille kohtelias ja ystävällinen.
* Poistun oppitunnilta tai koulualueelta vain luvan saatuani
* Siirryn ulos välitunneille viivyttelemättä. En osallistu leikkeihin, joista voi syntyä vaaratilanteita.
* Liikun ja käyttäydyn koulutiloissa rauhallisesti. Huolehdin, että omasta toiminnastani ei aiheudu haittaa tai vaaraa muille oppilaille tai kiinteistölle.
* Ruokailussa noudatan hyviä ruokailutapoja.
* Noudatan koulun koko henkilökunnalta saamiani ohjeita.
2.§ HUOLEHDIN TEHTÄVISTÄNI JA TAVAROISTANI
* Pidän hyvää huolta koulutavaroistani ja koulun omaisuudesta. Käsittelen opetusvälineitä ja muuta koulun kalustoa asiallisesti. Pidän ympäristöni siistinä.
* Jätän toisten omaisuuden rauhaan.
* Olen tietoinen, että joudun korvaamaan tahallisesti tai huolimattomuudestani aiheutuneet vahingot. Tiedän myös, että koulu ei korvaa kadonneita tai koulussa rikkoutuneita tavaroitani.
3.§ ANNAN KAIKILLE KOULUSSAMME TYÖSKENTELEVILLE TYÖRAUHAN
* Tiedän, että jokaisella on oikeus rauhalliseen ja turvalliseen työskentely-ympäristöön ja toimin sen mukaan.
Näiden sääntöjen rikkomisesta seuraa koulumme opetussuunnitelman mukainen rangaistus tai menettely.