Arviointi
Arviointi Roukon koulussa
Arviointi kohdistuu oppilaan oppimiseen, työskentelyyn ja käyttäytymiseen. Luotettava arviointi edellyttää näiden osa-alueiden monipuolista havainnointia ja dokumentointia. Oppilaalle annetaan monipuolisia mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan. Arvioinnin tavoitteena on antaa palautetta sekä oppilaalle että hänen huoltajilleen opintojen etenemisestä ja ohjata oppilasta myös itse kiinnittämään huomiota omaan työskentelyynsä ja taitojen kehittymiseen. Arviointi perustuu aina asetettuihin tavoitteisiin ja kriteereihin, joista tiedotetaan niin huoltajia kuin oppilaita. Opettajakunnan yhteistyöllä varmistetaan monipuolisten arviointimenetelmien käyttö. Arviointiperusteet käsitellään yhteisesti ja niitä käytetään yhtenäisin perustein.
Arvioinnin muodot ja välineet
Opintojen aikainen eli formatiivinen arviointi kulkee osana päivittäistä opetusta. Tärkeä osa arviointia on vuorovaikutteinen ja vastavuoroinen koulupäivän aikana annettava palaute. Opettaja seuraa oppilaan edistymistä tehtävätyöskentelyn, tuntiosaamisen ja havainnoinnin avulla. Tavoitteiden asettamista ja itse- sekä vertaisarvioinnin taitoja harjoitellaan alkuopetuksesta alkaen. Arviointi voi olla suullista tai kirjallista.
Kokoava eli summatiivinen arviointi tehdään oppimisprosessin tai –kokonaisuuden lopuksi. Silloin voidaan pitää testejä, kokeita ja antaa erilaisia näyttömahdollisuuksia. Arvioinnista tiedotetaan Wilmalla tai kotiin lähetettävillä tiedotteilla. Huoltajat voivat Wilman kautta seurata ja tarkastella oppilaan suorituksia ja poissaoloja. Oppilaan, huoltajien ja opettajan väliset arviointikeskustelut ovat osa arviointia.
Syysarviointi
Käyttäytymisen ja työskentelyn itsearviointi toteutetaan 2.-6.vuosiluokkien oppilaille kerran lukuvuodessa, syyslukukauden puolivälissä. Lomake sisältää myös opettajan ja huoltajan palautteen.
Väliarviointi
2. ja 6.vuosiluokkien oppilaat huoltajineen kutsutaan arviointikeskusteluun kerran lukuvuodessa, joulu-tammikuun aikana. Arviointikeskustelussa luokanopettajan kanssa käydään läpi laaja-alaisen osaamisen sekä oppimisen osaamisen edistymistä ja muita koulutyöhön liittyviä asioita. Keskustelussa sovitut oppimisen tavoitteet kirjataan ja ne tarkistetaan lukuvuoden päätteeksi. Tarpeen tullen keskusteluja voidaan pitää myös muillakin vuosiluokilla.
1. ja 3.-5.vuosiluokkien oppilaat saavat joulu-tammikuussa kotiin tuotavaksi Oppilaan itsearviointi ja opettajan palaute –lomakkeen. Lomakkeessa käydään läpi laaja-alaisen osaamisen sekä oppimisen osaamisen edistymistä.
Lukuvuositodistus
Keväällä lukuvuoden päättyessä kaikkien luokkien oppilaat saavat lukuvuositodistuksen, jossa arvioidaan koko lukuvuoden työskentely. Lukuvuositodistuksen sanallisesta ja numeroarvioinnista on päätetty kuntakohtaisesti opetussuunnitelmassa.