Osallisuus
Osallisuus
Osallisuus
Oppilaat osallistuvat aktiivisesti koulun toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin oman kehitysvaiheensa mukaisesti.
Oppilaskunnan edustajana toimii oppilaskunnan hallitus. Jokainen luokka valitsee elokuussa oman luokkansa edustajan oppilaskunnan hallitukseen keskustelemalla, tarvittaessa äänestämällä. Pienellä koululla lähes jokainen oppilas saa kokemuksen oppilaskunnan hallituksessa toimimisesta. Oppilaat oppivat vaikuttamisen mahdollisuuksia ja tuovat esiin luokkansa mielipiteet yhteisesti päätettävissä asioissa.
Tavoitteenamme on kasvattaa lapsista aktiivisia kansalaisia ja ohjata heitä demokraattiseen toimintakulttuuriin.