Arviointi 1.-2. luokalla

Arvioinnilla on kaksi tärkeää tehtävää:
1. ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kehittää oppilaiden itsearvioinnin taitoja
2. määrittää, missä määrin oppilas on saavuttanut oppiaineelle asetetut tavoitteet

Steinerpedagogiikassa lapsen oppimista ei mitata pelkästään suoritusten perusteella, vaan korostetaan lapsen sisäisen oppimismotivaation merkitystä. Arviointi kohdistuu oppimiseen, osaamiseen, työskentelyyn ja käyttäytymiseen. Lukuvuoden päätteeksi arvioidaan sitä, miten oppilas on saavuttanut eri oppiaineille asetetut tavoitteet.

Oppimisen arviointi 1.-2. luokalla on oppilaita ohjaavaa ja kannustavaa. Arviointi keskittyy oppilaan vahvuuksiin. Oppilas saa jatkuvaa palautetta onnistumisistaan ja tätä kautta pystyy iloitsemaan oppimisestaan. Oppimisen arvioinnin päätehtävänä on tukea ja edistää oppilaiden kehitystä kaikilla tavoitealueilla. Opettaja pyrkii saamaan kokonaiskuvan kunkin oppilaan edistymisestä. Arviointiin perustuvan palautteen kautta oppilaat saavat tietoa vahvuuksista sekä edistymisestään oppijana.

Oppilaiden kanssa käydään läpi oppiaineiden tavoitteet sekä arvioinnin periaatteet ikäkaudelle tarkoituksenmukaisella tavalla. Alkuopetuksessa keskustelen jakson alussa oppilaiden kanssa, mitä tulemme oppimaan kyseisellä jaksolla. Joka aamu käymme myös läpi päivän lukujärjestyksen, jossa tuon esiin päivän tavoitteet. Jokaisen oppilaan tulee saada käsitys siitä, mitä hänen on tarkoitus oppia ja miten hänen suoriutumistaan arvioidaan. Oppilaalle ja hänen huoltajalleen annetaan lukuvuoden aikana tietoa oppilaan opintojen edistymisestä, työskentelystä ja käyttäytymisestä.

Kunkin lukuvuoden päättyessä oppilaalle annetaan lukuvuositodistus, jota varten tehdään summatiivinen arviointi siitä, miten oppilas on kyseisenä lukuvuonna saavuttanut tavoitteet opinto-ohjelmaansa kuuluvissa oppiaineissa. Lukuvuositodistukseen sisältyy myös käyttäytymisen arviointi. Vuosiluokilla 1-3 arviointi lukuvuositodistuksissa on sanallinen. Opettaja siis kirjaa todistukseen sanallisesti, miten oppilas on kyseisestä oppiaineesta suoriutunut. Sanallisilla, luonnehtivilla ja kuvailevilla lausunnoilla vähennetään oppilaiden keskinäistä kilpailua ja vertailua, tuetaan yhteistyöhenkeä, kannustetaan ja annetaan yksilöllistä palautetta.