KUVIA ARJESTA
Syksy 2025

Omenahillopurkkien askartelua syyskuussa.

Kirjastossa vierailulla. Ketusta, kavereista ja lähimetsästä kertovaa nukketeatteriesitystä katsomassa.

Leikkivarjolla häntäpallojen pomputtelua jalkapallokentällä lokakuussa.

Jalkapallokentällä qr-koodien etsintää, joista paljastui erilaisia tekemisiä.

Viikolla 44 tanssimme zombisumban tahtiin...

...askartelimme pöllöjä...

...ja olimme haamujahdissa.

Marraskuussa metsäretkellä tutustuimme kuuraiseen luontoon, rakensimme erilaisia
majoja ja teimme nuotioita (joista yksi näkyykin kuvassa) sekä olimme aarteen metsästystä.

Viikolla 48 meillä oli jumppasalissa hernepussijumppaa. Hernepussien ryöstämistä ja...

... tarkkuusheittoa hernepusseilla.

Marraskuussa keräsimme karkkeja kulhoon yhteisistä pelihetkistä.

Karkkikulhon tullessa täyteen, katsoimme palkinnoksi lasten äänestämää ohjelmaa eli nallen talvea joulukuun alussa.

Tontut erilaisineen tunteineen ovat esillä seinällä, joista kertaamme tunteita yhdessä lasten kanssa.

Sammaltassujen joulukalenterissa jokainen on saanut vuorollaan laittaa taululle uuden kuvan ja sitten meillä on ollut vaihtelevaa jouluista puuhaa. Viimeisenä päivänä virittäydyimme joulun tunnelmaan katsoen jouluista elokuvaa.
Kevät 2026

Kävimme tammikuussa luistelemassa jäähallilla kahtena eri päivänä.

Kauppaleikki on ryhmässämme tällä hetkellä suosittu leikki. Väritimme ruokarobotteja kauppaleikkiin.

Aloitimme helmikuun musiikkimaalauksella.

Maalasimme talvisten laulujen soidessa taustalla.

Kävimme Pukkirinteessä, jossa laskimme liukureilla ja pulkilla sekä teimme lumienkeleitä.

Kävimme villasukkakävelyllä ystävänpäiväviikolla.
"Minun ystäväni on kuin villasukka, joka pakkasessa lämmittää."

Värjäsimme vettä, josta syntyi...

Näin upeita jäätimantteja.

Paloauto vieraili Tervanallen pihassa ja pääsimme tutustumaan siihen.

Helmikuussa keräsimme onnistuneista siivoushetkistä laminoituja karkkeja kulhoon ja kun kulho täyttyi, saimme palkinnoksi katsoa elokuvaa "elokuvateatterissa" eli salissa, jonne oli myynnissä lippuja ja popcornia.

Tässä katsomme tarkkaan elokuvaa.

Maaliskuussa pääsimme pitkästä aikaa ohjelmoimaan lattiaroboteilla eli Beeboteilla.

Maaliskuun puolessa välissä pääsimme vielä kertaalleen luistelemaan jäähallille, saimme tällä kerralla harjoitella myös mailan käyttöä jäällä.

Maaliskuun lopussa teimme yhteisen retken laavulle Hunajatassujen & Mansikkatassujen kanssa paistamaan makkaraa ja leikkimään. Osa retkeilijöistä oli Mäkipuistossa.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin