Lukuvuosi 2020-2021

Hyvää kesää!

Huh, huh voisi kai tässä kohtaa todeta myös ulkoilman perusteella. Oma huokaisuni perustuu kuitenkin poikkeukselliseen kouluvuoteen ja siitä selviämiseen.

Jatkuva ohjeistus, ulkoinen paine ja varominen ovat olleet seuranamme koko kouluvuoden ajan. Kaikkien meidän yhteisellä sitoutuneisuudella ja välittämisellä olemme selvinneet hienosti pandemian sävyttämästä lukuvuodesta. Kiitos aivan jokaiselle kodille - lapsille ja aikuisille- kollegoille ja koulumme kanssa toimineille tahoille yhteisen hyvinvoinnin eteen tehdystä työstä. 

Vietimme koko koulun yhteisen lukuvuoden päätöshetken tänään koulupäivän viimeisellä tunnilla - kutoset keskipisteenä ja juhlavierainamme. Huomenna kokoonnumme vielä koululle klo 09.00-09.30, lapset saavat uuden arvioinnin mukaiset lukuvuositodistukset ja... 

Koulumme yhteinen lomatervehdys aukeaa teille alla olevan linkin kautta.

Haluan henkilökohtaisesti toivottaa jo tässä vaiheessa meille jokaiselle turvallista, rentouttavaa ja aurinkoista kesää.

Nyt on aika huokaista, levätä ja ladata akkuja tulevaa varten.

Voikaa hyvin,

Mika-reksi

Iivarin oppilaiden kesätervehdys

Mahtava retkipäivä Kuortaneelle!

Tervanpoltostaan tunnettu Kuortane tarjosi Iivarin koulun oppilaille upean liikuntapäivän. 

Urheiluopiston maastossa, rannassa ja sisätiloissa saimme kokea monenlaisia mukavia retkihetkiä.
Kokeilimme monenmoista puuhaa.

Olimme tarkkoina...
 Ylitimme omia rajojamme...
 Opimme lähes lentämään...
 Nautimme retkievään...


...ja kaikki tämä vain pienen ajomatkan päässä.

Kiitos kaikille retkeläisille - teidän kanssa on hienoa liikkua! Tämä oli hieno palkinto liikunnallisille iivarilaisille - jatketaan kohti liikunnallista kesää.

Tällä jaksamme kevätlukukauden loppuun saakka.

 
 

Arvovaltaisia, liikunnallisia vieraita

Koulumme osallistuu aktiivisesti kaupungin "Liiku maraton välitunneilla"-haasteeseen.

Saimme tänään kanssamme liikkumaan kaupunginjohtaja Liisa Heinämäen ja liikuntapalvelupäällikkö Leena Mäki-Fossin. Vieraat olivat iloisia aktiivisista, liikkuvista oppilaistamme ja haastattelivat liikkujia. Ennen liikkumista vieraamme ruokailivat oppilaskunnan hallituksen yläluokkien edustajien kanssa.
Tunnelma oli vallitsevaa säätä selvästi lämpimämpi.

Kiitos vierailusta ja tervetuloa uudelleen!

Hyvää vappua iivarista!

Iivarin koulun yhteinen vappuhulina vaihtui luokkakohtaiseksi vaputteluksi alueemme ohjeistuksen mukaisesti.


Koulumme oppilaskunnan hallitus reagoi hienosti muuttuneeseen tilanteeseen ja järkkäsi meille kaikille mukavaa ohjelmaa. 
Lapset pukeutuivat toinen toistaan hienompiin asuihin. Olipa meillä vuoden vappuasu kilpailukin - onnea eskarin Antelle!

Myös koulun henkilökunta heittäytyi pukujuhlaan mukaan...
Iivarin koulun väki toivottaa hyvää vappua kaikille!

Pääsiäistouhua ja alamäkeä

Iivarin koulun aprillipäivän aatto sujui pääsiäispuuhissa ja lasketteluretkellä.



Koulumme 0.-2. luokat puuhasivat pääsiäisteeman ympärillä monenmoista - askarteluja värkättiin valmiiksi ja taisipa pääsiäisherkkujakin löytyä.

Samaan aikaan saivat koulun 3.-6. luokat nauttia kauniista kevätsäästä Virtojen Pukkivuoren laskettelurinteessä. 
Rinne oli loistokunnossa ja vain meidän käytössä. Iloiset ilmeet ja innokas opettelu valtasi mäen. Osa pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa laskettelua oikeilla slalomsuksilla, opettajien ja kokeneempien laskettelijakavereiden opastuksella. Osa pulkkaili. Laavueväät maistuivat ihan jokaiselle.

Hyvää pääsiäistä kaikille! 

Toivottaa Iivarin väki

Viikon 13 ohjelma Iivarin koulussa

Ensi viikon, 29.3.-2.4.2021 koulunkäynnissä huomioitavaa:

  • tiistaina 30.3.2021 OPPILASKUNNAN toiminta- ja "Pukeudu kevään väreihin"-päivä. Oppilaiden toivotaan pukeutuvan kotoa löytyviin kirkkaisiin kevään väreihin (esim. punainen, keltainen, pinkki, vihreä), vaateostoksille ei tarvitse lähteä. Nämä eivät ole naamiaiset, vaan toive on värikäs koulupukeutuminen. Toimintaosuudessa 1.-6. luokille varattu oma kaupunkisodan leikkiaika liikuntasaliin. 
  • keskiviikkona 3.-6. luokkien lasketteluretki Pukkivuoreen - on isompien oppilaiden vuoro päästä mäkeen. Oppilaat lähtevät kouluruokailun jälkeen n klo 10 Virroille, jossa tarjotaan mahdollisuus lasketteluun. Omia varusteita voi ottaa mukaan tai lainata rinnekeskuksen välineitä. Paluu klo 15 mennessä. Koulu vastaa kaikista kuluista ja oppilaille lähtee mukaan laavueväitä. 0.-2. luokat pitävät koulun pystyssä, puuhaavat omia juttujaan ja valloittavat tyhjiksi jääneet tilat.
  • torstaina 1.4. ALKAA PÄÄSIÄISVAAPAA Iivarin koulu hiljenee pääsiäislomalle jo torstaina. Syksyllä ilmoitetun mukaisesti kiirastorstai on oppilaille opetukseton, "ylimääräinen vapaapäivä" (koulupäivä pidetty la 12.9.2020 syysliikuntapäivänä). 

Koulun väki toivottaa jokaiseen kotiin hyvää pääsiäisen aikaa ja aurinkoisia ulkoilupäiviä!

Virvon, varvon terveeks'... voikaa hyvin.

Hiihtoloma alkaa - Suomi puolustautuu

Mukavaa, aurinkoista ja aktiivista ulkoilulomaa jokaiseen kotiin,

Koulumme ulkoliikuntakampanja on saanut lapsia hienosti liikkeelle, aivan kuten koulussa toivoimmekin. Kaikki tutkimukset oppimisesta ja oppimiseen vaikuttavista tekijöistä osoittavat kiistattomasti sen, että mitä monipuolisemmin lapset liikkuvat sitä paremmin he oppivat – tehkää siis liikkumisesta osa perheenne arkea. Liikunnallisuus, jonka oppii jo lapsena, on hieno tapa, jolla aikuisuudessa varmistetaan oma jaksaminen – työelämässä ja sen ulkopuolella.

Valtiollisia koronarajoituksia tiukennetaan 8.3. alkaen. Ainakaan tämän päivän tiedon mukaan rajoitukset eivät tule vaikuttamaan Iivarin koulun toimintaan. Tämä eri kuitenkaan tarkoita sitä, että koulumme rajoituksia kevennettäisiin. Edelleen muistutamme:

1. kouluun ei tulla sairaana

2. lapset viedään korona-testiin jo pienistäkin oireista (nuha, kurkku-pää-vatsakipu, kuume/lämpö)

 tämä varmistetaan ottamalla heti yhteyttä terveydenhuoltoon, kun lapsi jää kotiin – terveydenhuolto ohjeistaa tarkemmin 

välitön testaaminen lyhentää poissaoloa – kaikkien lasten etu on lähiopetus ja koulumme noudattaa kaupungin ohjeen poissaolorajoja sekä niistä seuraavia jatkotoimia

3. koulussa jatketaan korotetuilla hygieniaohjeilla sekä muilla mahdollisilla tiukennuksilla, jota alueellemme määrätään (näitä kerrataan koulussa säännöllisesti)

4. oppikirjoja säilytetään pääasiallisesti kotona, näin olemme valmiit mahdolliseen etäkouluun lyhyelläkin varoitusajalla.

testatkaa myös kodin tietotekniset laitteet, että etäyhteysvalmius toimii

Tulevat viikot ovat monella tapaa käänteentekeviä. Ensi viikon jälkeen koko Suomi aloittaa yhteisen puolustautumisen koronaa vastaan – tämä on myös meidän jokaisen yhteisvastuullinen velvollisuus. Ensi viikon jälkeen on mahdollista, että kotikaupunkimme (odotamme AVI:n päätöstä) yläkoulut jäävät etäopetukseen – tämä näkyy useassa koulumme kodissa. Ensi viikon jälkeen näemme, mihin suuntaan koronatilanne maassamme kehittyy ja kuinka se tulee vaikuttamaan myös Iivarin koulun arkeen.

Olkaamme tarkkoja ja jaksakaamme elää valtakunnallisten ohjeiden mukaisesti, toisistamme huolta kantaen. Kaikilta meiltä vaaditaan edelleen jaksamista ja varovaisuutta vallitsevan tilanteen helpottamiseksi. Seurataan tarkasti tiedotusvälineitä ja virallisia ohjeita, joita meille kaikille tullaan antamaan.

Voikaa hyvin,

Mika-reksi

Talenttia, ystävyyttä ja lumiukkoja - osaamista ja ulkoilmaa


Talenttejen juhlaa ja esiintymisen iloa koettiin tänään Iivarin III Talent-päivässä, kun saimme katsoa monipuolisia, rohkeita ja hie-no-ja esityksiä. Tanssia, voimistelua, voimaa, nopeutta, näppäryyttä ja notkeutta... verbaaliakrobatiaa, sorminäppäryyttä ja tietoa... tätä kaikkea saimme seurata, kun koulumme oppilaat valtasivat lavan. 

Ystävyyden seinän ja ulkoilun vuoro oli maittavan kouluruoan jälkeen. Viikon aikana jäädytetyt värikkäät jäätiilet löysivät paikkansa koulumme "vartijan", Iivarin patsaan edustalta. Ystävyyden seinään löysi tiensä myös Erasmus-kumppaneidemme liput. Samaan aikaan, kun seinä rakentui, osa oppilaista ulkoili ja osa vastasi Alavuden ladun lumiukko-haasteeseen.

Koulun ympäristöön syntyikin hienoa lumitaidetta. Päivän päätti koulun keittiön loihtimat laskiaispullat mehun kera. 
Olihan hieno päivä!

TALVILIIKUNTAKAUSI ALKAA - välineet kuntoon!

Pääsemme nauttimaan koulumme erinomaisista talviliikuntapuitteista heti kevät lukukauden alkaessa. Viimeistään nyt on aika varmistaa, että jokaisella oppilaalla on sopivan kokoiset luistimet, monot ja muut talviliikkumisen varusteet.

Hyödyntäkää kirppareita ja nettipalveluita, joista saa pikkurahalla erinomaisia varusteita. Yhdessä liikkuminen on mukavaa niin koulu- kuin vapaa-aikanakin - oli hienoa kuulla 5.lk oppilaiden suunnitelmista kokoontua Iivarin ulkojäille vapaa-ajalla.

Mikäli kotinurkissa pyörii jaloissa ylimääräisiä talviliikuntavarusteita otamme niitä mieluusti koulun välinelainaamoon vastaan. Hyväkuntoisille, siisteille luistimille, monoille ja sisäpelikengille löytyy aina käyttöä. Koululle lahjoitettavia välineitä saa tuoda omaan luokkaan tai suoraan opettajainhuoneeseen.

Kevään lukukausi alkaa to 7.1.2021

Palaamme koulutyön pariin torstaina 7.1.2021 lukujärjestyksen mukaisesti

Nautitaan pitkästä joululomasta ja kerätään voimia kevään haasteisiin. 

Hyvää ja turvallista vuotta 2021 jokaiseen kotiin!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Iivarin koulu hiljentyi yhteiseen päivänavaukseen Finlandia-hymnin ja kahden kynttilän merkityksen ääreen.

Toivotamme jokaiseen kotiin hyvää ja turvallista itsenäisyyspäivää!

Voikaa hyvin!

Öky vai eko?


Osana Etapin kummikoulutoimintaa on Iivarissa tällä viikolla pohdittu kestävää kehitystä, ruokahävikkiä ja ympäristöystävällisiä synttärijuhlia.

Koulun luokat ovat kukin vuorollaan rakentaneet kaksi vaihtoehtoista synttäripöytää ja miettineet kestäviä valintoja kattamisessa, tarjoiluissa ja lahjavalinnoissa. Tehtävä oli todella mielenkiintoinen - kiitos Etapin materiaalin. Keskustelut ovat olleet kasvattavia ja lasten tietoisuus valinnoissa on kasvanut.
KIITOS ETAPPI!

Lasten oikeuksien päivä 20.11.



Iivarin koulu aloitti kansainvälisen lasten päivän, lasten oikeuksien päivän koko koulun yhteisellä lipunnostolla. Oppilaskunta hoiti lipunnoston tyylikkäästi ja opettelimme kaikki yhdessä lipunnostossa käyttäytymistä.
Tärkeän aiheen käsittely jatkui luokissa.

Pakene Iivarista!



Tänään Iivarin koulu 3.-6. luokkalaiset pääsivät pakopelimaailmaan. Syksyn "Pakene Iivarista"-valinnaisryhmä oli valmistellut oppilaiden sanoin "haastavan, hauskan, mielenkiintoisen ja jännittävän" pakoreitin koulumme sisätiloihin. 

Tehtävissä haastettiin liikunnallisestikin, mutta pääasiassa ryhmät joutuivat pohtimaan oppilaiden antamia mystisiä vihjeitä.

Vihjeiden avulla ryhmän matka jatkui kohti viimeistä lukkoa... ja maaliin!

Jännittävä aamupäivä päättyi onnellisesti. Kaikki oppilaat pääsivät vapauteen.

Talvinen alku syysloman jälkeisille koulupäiville

Talvi tulla tupsahti, ainakin muistuttamaan itsestään, lumen ja kylmän puhurin muodossa. Nyt onkin viimeistään aika etsiä esiin kaikki talvivarusteet ja laittaa nillkasukat, Crocsit ja tennarit talvisäilöön. Välituntileikkien jatkumiseksi on jokaisen oppilaan pukeuduttava talvisiin ulkovarusteisiin -  pipo, hanskat ja toppavaatetus ovat nyt ainoita oikeita asusteita kylmettymisen ehkäisyyn. Koulullemme perinteinen pipopakko on astunut alaluokkien pipojuhlan myötä voimaan - iivarilaisten on pidettävä pipoa välituntisin. Lumi ja märkä kulkeutuvat helposti myös käytäville, joten varasukkien tuominen kouluun on suotavaa, myös sisäkenkiä voi halutessaan käyttää.

Varustautuminen talvea ja kylmää vastaan on samalla yksi lisäkeino koronavarautumisessamme. Jatkamme edelleen kohotetussa valmiudessa. Pidämme huolta käsihygieniasta, turvaväleistä ja jäämme kotiin sairastamaan - kylmettyminen saa nenän vuotamaan ja kurkun krohisemaan, näistä taas seuraa automaattinen kotiin jäänti.

On toppavaatteiden aika!

Voikaa hyvin,

Mika-reksi

JK. Aloitamme liikunnassa sisäliikuntakauden, jota varten tulee oppilaalla olla liikuntapäivinä mukanaan jumppapussissa T-paita, shortsit ja pyyhe, joiden lisäksi voi sisäliikunnassa käyttää jumppatossuja tai sisäpelikenkiä (vaaleapohjaiset!)

Hyvää syyslomaa!

 

 

Tänään vietimme koulussamme luokkakohtaista toiminnan päivää. Luokkien ohjelmat olivat kunkin opettajan suunnittelemia ja kaikille oli lisäksi mahdollisuus läpäistä liikuntasalin aulan hämähäkkiseinä ja käydä liikuntasalissa liikkumassa. Monenmoista puuhaa tehtiinkin. 

 
Alkava syysloma on haaste jo itsessään ja tuo mukanaan kouluumme lisää haastetta, mietittävää. Mikä mahtaa olla koronatilanne, kun viikon päästä palaamme kouluun tai mihin tilanne kehittyy loman jälkeisinä viikkoina? Me kaikki voimme vain omien tekojemme ja oman varovaisuutemme avulla auttaa näissä haasteissa toisiamme. Pidetään lomallakin huoli käsihygieniasta, turvaväleistä ja vältetään yleisiä paikkoja, joissa liikkuu paljon väkeä. Yhteisvastuun aika ei ole ohi, se vain ja ainoastaan lisääntyy.

Koulu jatkaa valmistautumista etäopetukseen ja sen erilaisiin muotoihin, Olen suunnitellut toimintamalleja eri tilannevaihtoehtoihin: Kuinka toimimme yksittäisten oppilaiden tai luokkien jäädessä karanteeniin? Kuinka toimimme koko koulun jäädessä karanteeniin? Eri tilanteisiin on meillä olemassa digityökaluja, joiden avulla saamme opetuksen jatkumaan. Opettajat jatkavat näiden työkalujen harjoittelua luokkiensa kanssa. Yksi työkaluista on Googlen kouluille tarkoitettu verkkoympäristö, jonne jokaisella koulumme oppilaalla on olemassa omat käyttäjätunnukset. Nämä tunnukset toimivat kaikissa nettilaitteissa, kunhan oppilas tai te huoltajat kirjaudutte lasten @edu.alavus.fi-tunnuksin Chromeen/ Googleen. Tämä ympäristö tarjoaa meille opetuksen näkökulmasta riittävän laajat digityökalut.

Vaikka huoli nousee ja ohjeet koronan kanssa elämiseen käyvät yhä tiukemmaksi olen optimistisen rauhallinen. Selviämme kyllä tulevista tilanteista ja saamme turvattua lastemme oppimista ja olemista yhteistoimillamme. Yhteisten sopimusten noudattaminen ja toisten huomioiminen sekä meidän aikuisten vastuullisuus ovat nyt keskeisimmät tekijät sille, että saamme jatkaa lähiopetuksessa syyslukukauden jälkimmäisenkin puolikkaan. 

Nyt on aika huokaista hetkeksi ja kerätä virtaa tulevaa talvea varten. Hyvää syyslomaviikkoa kaikille!

Voikaa hyvin,

Mika-reksi

Tiedote koteihin Iivarin koulun valmiustilan kohottamisesta

Koronavirustartuntojen määrä on viime viikkoina ollut nousussa koko Suomessa ja myös Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella. Useampi tartuntaketju on ulottunut myös Kuusiolinnan toiminta-alueelle. Yhteen tartuntaketjuun liittyen Alavudella on tapahtunut viime viikon lopulla joukkoaltistuminen Sulkavankylän koululla. Altistuneiden joukossa on useamman luokka-asteen oppilaita ja lisäksi koulun henkilökuntaa. Kaikki altistuneet on tavoitettu ja heidät on asetettu karanteeniin. Koko Sulkavankylän koulu siirtyy tapahtuneen vuoksi varotoimena etäopetukseen seuraavien 2 viikon ajaksi. (Marjo Ala-Salmi, tartuntataudeista vastava lääkäri)

Tämä Kuusiolinnan virallinen tiedote perustelee meille kaikille tänään tehdyn Korona-valmiuden kohotuksen. Kaupungin sivitystoimen ohjeistuksen mukaisesti olemme nostaneet valmiuttamme ja aloittaneet varautumisen mahdolliseen etäopetukseen siirtymiseen. Tilanne alueellamme on edelleen vakaa, mutta vakava.

Tänään ovat kaikki oppilaat keränneet mukaansa eri oppiaineiden koulukirjat - tarkoitus ei ole kantaa kaikkia kirjoja jokaisena koulupäivänä koulun ja kodin välillä, vaan mukaan tulee ottaa kunakin koulupäivänä tarvittavat oppivälineet (kirjat, vihkot yms). Turvaväleistä ja kokoontumisista on käyty luokissa keskustelua - jatkamme kohotetun hygienian ohjein. Olemme valmistautuneet mahdollisen etäopetuksen aloitukseen kertaamalla jo keväällä käytettyjä menetelmiä. Opettajien kokoontumisia on rajoitettu, mekin kokoonnumme MEETeissä. Koulun ulkopuolisten henkilöiden liikkuminen koulun sisätiloissa klo 07.00-15.00 välillä kielletään - lapset saatellaan tai noudetaan koulun ulko-ovilta. 

Seuraamme tilanteen kehittymistä lähes ympärivuorokautisesti ja reagoimme heti, mikäli saamme ohjeistuksen joko terveydenhuollosta tai opetuksen järjestäjältä. Teidän kotien toivomme seuraavan Wilmaa päivittäin.

Edelleen on tärkeää, että lapset sairastavat kotona ja heidät viedään herkästi koronatestiin, mikäli terveydenhuollon viranomaiset niin suosittelevat (ottakaa terveydenhuoltoon yhteyttä heti, kun lapsenne sairastuu ja oireet viittaavat mahdollisesti Koronaan). 

Tässäkin tilanteessa maltti on valttia ja varautuminen tuo turvaa kaikille meille. 

Voikaa hyvin,

Mika-reksi

https://www.kuussote.fi/ajankohtaista/uutiset/tiedote-koronatilanteesta.html

Sade muutti suunnitelmia - ulkoilu vaihtui sisäpuuhiin

Iivarin koulun perinteinen syksyn ulkoilupäivä vaihtui sisäpuuhiin sateen takia. Vain koulun vanhimmat oppilaat vaelsivat alkuperäisen suunnitelman mukaisesti kohteeseensa- "virkistävässä pikkusateessa", kuten yksi kutosluokkalaisista totesi. Mahtoi makkara maistua Isokallion huipulla...


Koululla syötiin chef de Iivarin valmistamia käristeitä ja puuhailtiin sisällä monen moista.
Liikuntasaliin rakennettiin koulupäivää varten motoriikkarata, jossa oppilaat saivat puuhastella mitä erilaisimpia temppuja - liikunnan ilo oli ihailtavaa.

Luokissa opiskeltiin, pelattiin, pidettiin visailuja ja taiteiltiin. Totesipa eräs oppilas lähtiessään, että olisipa useammin lauantaisin koulua... 

Ehkäpä saamme ulkoilupäivänkin vielä toteutettua - kauniita syyssäitä toivoen.
Iivarin väki

HEIJASTINPUU Iivarin koulun pihaan

Koululle lahjoitetut heijastimet tarjoavat nyt meille kaikille turvaa. 

3.-4.luokka perusti liikenne-jakson lopuksi koulumme pihaan heijastinpuun kaikkien ohikulkevien ja koululla liikkuvien turvaksi.

Välkky näkyy pimeässä!

Vielä on kesää...



Kesäisessä säässä on kiva liikkua, mutta KYLMÄ YLLÄTTÄÄ NYT HELPOSTI! Pukeudu lämpimästi ulkoiluun. Syysflunssa alkaa helposti kylmettymisestä...

Varotoimien tarkennuksista seurasi huolta...

Koulu on lähestynyt teitä WILMAn kautta seuraavalla viestillä:

Hei kodit,

Tänään maanantaina 24.8. käyttöön ottamamme varotoimet aiheuttivat osassa oppilaita huolta. Tämän vuoksi haluamme kertoa teille koteihinkin, että

* koulussamme ei ole korona-tartuntoja eikä koronalle altistuneita 

* jatkamme edelleen hyvin tarkoilla hygieniaohjeilla ja varotoimilla

* ohjeemme ja toimemme perustuvat terveydenhuollon ja opetuksen viranomaisten suosituksiin, joita seuraamme koko ajan ja joihin reagoimme, mikäli aihetta tulee

* Iivarin koulussa on edelleen turvallista käydä koulua

Kiitos koteihin, joissa on reagoitu nopeasti "nuhaneniin" - lievistäkin oireista on syytä jäädä kotiin, seurata tilannetta ja toimia mahdollisten terveydenhuollon ohjeiden mukaisesti. Näitä terveydenhuollon ohjeita ja määräyksiä noudattaa myös Iivarin koulun henkilöstö.

Kuunnelkaa lastenne huolia ja rauhoitelkaa heitä. Ottakaa herkästi yhteyttä meihin ja kysykää lisää. Tilanne on vakava, mutta vakaa.

Seuratkaa tiiviisti WILMAa ja koulumme nettisivuja - tiedotamme näillä kanavilla.

Voikaa hyvin.

Mika-reksi

UUSIA VAROTOIMIA - alkaen ma 24.8.2020

Hei kodit!

Tarkistamme Iivarin koulun varotoimia lastemme ja meidän kaikkien turvallisuuden takaamiseksi.

Maanantaista 24.8.2020 alkaen:

1. kouluaamujen luokkakohtaiset kokoontumisalueet (kyltit ohjaavat) otetaan käyttöön:

eskarit – eskarimetsä (rajataan nauhalla)

1.lk – hämppis-keinut ja kiipeilytorni

2.lk – keinut ja liukumäki

3.-4.lk – liikuntasalin sisääntuloalue

5.lk – tekonurmikaukalo

6.lk - Iivarin patsasnurmikko ja pääsisääntulomme etualue

  • aamukuljetusoppilaat Leifin ohjeistuksella ensiksi sisätiloihin ja ulossiirtymisen (viim. klo 08.45) jälkeen omille kokoontumisalueilleen
  • päiväkohtainen luokkien välituntialuekierto jatkuu

2. opettajat hakevat luokkansa sisään kouluaamuisin, merkityssä järjestyksessä:

etuovesta: 6.lk -> 5.lk

liikuntasalin ovet: 3.-4. naulakot siirtyvät li-salin aulaan

takaovi: 1.lk -> 2.lk

VÄLITUNNEILLA JA KOULUPÄIVIEN AIKANA OPPILAIDEN NOUDATETTAVA KOULUMME PUHTAUSOHJEITA JA VÄLTETTÄVÄ LÄHIKONTAKTEJA (kerrataan maanantaina).

Näiden lisäksi seuraamme turvavälejä käytävillä ja ruokailuissa yhä tarkemmin ja teemme tarvittaessa muutoksia toimintaamme. Kaikki nämä ohjeet ja toimintamallit perustuvat terveydenhuollon ja opetustoimen viranomaisten ohjeisiin ja suosituksiin.

Voikaamme hyvin,

Mika-reksi

JK. Muistutan samalla Teitä oppilastietojen sähköisestä tarkastamisesta! Toimikaa koulutoimiston ohjeiden mukaisesti. On äärimmäisen tärkeää, että meillä on voimassa olevat yhteystiedot jokaisen oppilaan kohdalla!

Alavuden korona-tilanne

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu uusi koronavirusinfektio. Tartunta liittyy tiedossa olevaan tartuntaketjuun. Tapaukseen liittyy joukkoaltistuminen Alavuden lukiossa. Varotoimenpiteenä osa lukion oppilaista siirtyy etäopetukseen. Altistuneita on joitakin kymmeniä.

Terveydenhuoltohenkilöstö on yhteydessä altistuneisiin henkilökohtaisesti.

Iivarin koulussa noudatamme terveyden ja hyvinvointilaitoksen laatimia ohjeita ja varaudumme koululla koronaepidemian toiseen aaltoon.

Tiedotamme oppilaiden koteja WILMAn ja koulun nettisivujen välityksellä.

Opetus jatkuu normaalisti. Edelleen hyvä käsihygienia, yskimishygienia ja turvavälit on syytä pitää mielessä. Käymme kouluviikon alkaessa oppilaiden kanssa varotoimenpiteiden ohjeistusta yhdessä läpi. Tarkennamme ohjeitamme, mikäli terveydenhoidon viranomaiset tai koulutuksen järjestäjä näin määräävät. 

Varotoimena perumme osallistumisemme kalastuksen päivään keskiviikkona 26.8.2020

Mika Vihma

Koulun aloittaminen Iivarissa

Koteihin on tänään lähetenyt WILMA-tiedote lukuvuoden aloittamisesta Iivarin koulussa. Samassa tiedotteessa ohjeistetaan toimintaa koulussamme korona-tilanteen pahenemisen ehkäisemiseksi. Ohjeet perustuvat terveydenhuollon ja opetustoimen viranomaisohjaukseen.

Mikäli kirjeeni ei ole teitä tavoittanut on se luettavissa tämän viestin liitteestä. Samoin löydätte koulumme puhtausohjeet liitteenä.

IIVARIN KOULUSSA LUKUVUOSI ALOITETAAN TIISTAINA 11.8.2020, KLO 09.00. ENSIMMÄINEN KOULUPÄIVÄ PÄÄTTYY KAIKILLA KLO 13.00.

Mukavaa loman lopetusta!

Mika-reksi

Liitteet:

Iivarin koulun puhtausohjeet
Lukuvuoden aloituskirje

Kouluvuosi 2020-2021

Koulu alkaa ti 11.08.2019, klo 09.00

Koulun ja kotien yhteinen ulkoilupäivä la 12.9.2020, klo 09-13

Syysloma 12.- 16.10.2020 (vko 42)

Syyslukukausi päättyy pe 18.12.2020

Kevätlukukausi alkaa to 07.01.2021

Iivari's got Talent III ja talviulkoilupäivä la 13.02.2021, klo 09-13

Talviloma 01.-05.03.2021 (vko 9)

Kevätlukukausi päättyy la 05.06.2021

IIVARIN TUKI - apua kouluun ja arkeen

Tueksesi toivomme sinun ja huoltajiesi muistavan, että

JOS TARVITSET APUA

KOULUTEHTÄVISSÄ, OPPIMISEESI LIITTYVISSÄ ASIOISSA:

  • kysy aina ensiksi oman luokanopettajasi neuvoja
    • lähetä viesti tai soita
    • opettajasi auttaa klo 9-15 ja vastaa viesteihisi viimeistään seuraavana koulupäivänä
  • kysy apua ja lisäohjausta tehtävien tekoon PÄIVI-erityisopettajalta
    • Päivin numero 050 472 0735
    • lähetä viesti, jossa oma nimesi ja luokkasi
    • soita
    • voitte sopia omia tapaamisaikoja

PÄIVIn tuki on tarjolla jokaisena koulupäivänä.

KOULUN KÄYMISESSÄ JA MUUSSA ARKIJAKSAMISESSA:

  • koulumme kuraattori on käytettävissäsi
    • Katariinan numero 040 829 2360
    • lähetä viesti, jossa oma nimesi ja luokkasi
    • soita

 

TERVEYTEESI JA JAKSAMISEESI LIITTYVISSÄ ASIOISSA:

  • koulumme terveydenhoitaja on käytettävissäsi
    • terveydenhoitajan puhelinnumero 040 839 8383
    • lähetä viesti, jossa oma nimesi ja luokkasi
    • soita
Terveydenhoitaja saattaa poikkeustilanteissa toimia myös muissa terveydenhuollontehtävissä, mutta vastaa viesteihin ja soittelee takaisin, ellet saa heti kiinni.

MUISTA myös - Mika-reksi 044 5502585 voit soittaa tai viestitellä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä