Oppilaskunta
Oppilaskunta
Oppilaskunta
Yleistä
Jokainen lukion opiskelija kuuluu lukion oppilaskuntaan. Lukion opiskelijoista jokaiselta luokalta äänestetään luottamusoppilaat, jotka kuuluvat automaattisesti oppilaskunnan hallitukseen
Hallitus
Hallitus järjestää mm. seuraavia tapahtumia: taksvärkki, liikuntailtapäivät, koulukuvaukset ja kevätretket. Tämän lisäksi hallitus ottaa mielellään vastaan palautetta ja parannus- ja muutosehdotuksia, joilla voidaan parantaa lukion viihtyisyyttä. Ehdotuksia toteutetaan oppilaskunnan taloudellisten resurssien puitteissa. Kätevä tapa palautteen/ehdotusten antamiseen on esimerkiksi ottaa yhteyttä oman luokan luottamusoppilaaseen. Palautetta voi myös antaa lukiolta löytyvän palautelomakkeen kautta. Oppilaskunnan hallitus kokoontuu pääsääntöisesti viikottain.
Oppilaskunnan yleiskokous
Vuosittain tammikuussa järjestetään oppilaskunnan yleiskokous, johon kutsutaan kaikki lukion opiskelijat. Yleiskokouksessa valitaan oppilaskunnan puheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja. Oppilaskunnan hallitus voi päättää myös ylimääräisen/ylimääräisten yleiskokouksien järjestämisestä.
OPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOONPANO 2026-2027
Puheenjohtaja Raimo Mäkelä 3A
Sihteeri Jussi Ylinen 2C
Rahastonhoitaja Juuli Rissa 2A
2A Miko Hautarinne
2B Leevi Kesäniemi
3A Raimo Mäkelä
3B Johannes Hakala
3C Veikko Kurikka