Lomakkeita ja ohjeita

Yhteiskoulun järjestyssäännöt ja suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Ähtärin yhteiskoulun järjestyssäännöt 1.8.2021. kohta 4. päivitetty LV:n myöntämän loman pituuden osalta 2.8.2023

  1. Kaikkia kohtaan käyttäydytään ystävällisesti ja sovinnollisesti.
  2. Kulkuneuvot säilytetään niille varatuilla alueilla. Päällysvaatteet säilytetään oppituntien ja ruokailun aikana naulakossa.
  3. Välitunti vietetään välituntialueella. Lumipallojen ja kivien ym. heitteleminen, potkiminen tms. on kielletty. Varauloskäytäviä saa käyttää ainoastaan tulipalon tai muun vaaran uhatessa.
  4. Luvan koulusta kesken päivän poistumiseen antaa opettaja tai terveydenhoitaja. Välituntialueen ulkopuolelle saa poistua opetuksen niin vaatiessa. Poissaololuvan huoltajan pyynnöstä enintään viideksi päiväksi antaa luokanvalvoja, muutoin koulun rehtori.
  5. Oppituntien aikana kännykkä on äänettömänä repussa. Ruokalassa kännykän häiritsevä käyttö on kielletty. Kännykän käytön häiritessä opiskelua tai ruokailua voi opettaja takavarikoida kännykän.
  6. Tupakointi on kielletty niin koulun alueella kuin sen ulkopuolella koulupäivän aikana. Lisäksi tupakointi on kielletty koulun järjestämissä tilaisuuksissa. Koulualue on savuton alue kaikkina vuorokauden aikoina.
  7. Energiajuomien käyttö on koulupäivän aikana kielletty.
  8. Jos joku vahingoittaa koulun omaisuutta, on hän velvollinen ilmoittamaan siitä ja suorittamaan korvauksen.
  9. Koulussamme noudatetaan siisteyttä yhteisvastuullisesti.. Jos joku sotkee paikkoja tahallaan, on hän velvollinen siivoamaan sotkunsa.
  10. Koulupäivän aikana koulun toimintaan liittyvän polkupyöräilyn yhteydessä on käytettävä pyöräilykypärää. Moottoriajoneuvoilla ei siirrytä opetustilanteesta toiseen koulupäivän aikana.



Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi välivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelman tarkoituksena on turvallisuuden ja viihtyvyyden lisääminen sekä kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ennalta ehkäiseminen ja vähentäminen.

Periaatteena on, että kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän osalta koulussa on nollatoleranssi. Minkäänlaista kiusaamista, väkivaltaa tai häirintää ei hyväksytä. Näihin asioihin puuttuminen on koko työyhteisön asia ja koulun tavoitteena on kaikilta osin luoda koko kouluyhteisössä luottamukselliset ihmissuhteet, myös huoltajiin ja muihin sidosryhmiin.

Opettajien ja koko koulun henkilökunnan velvollisuutena on huolehtia siitä, että koulu tarjoaa jokaiselle turvallisen oppimisympäristön. Kiusaamisen vastaisten toimenpiteiden tavoitteena on puuttuminen kiusaamistilanteisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja asian käsittelyn helpottaminen oppilaiden kanssa. Kiusaamiseen puututaan välittömästi ja sitä tarkkailevat kaikki talossa työskentelevät.

Oppilaiden omaa vastuuta korostetaan. Kiusaamisesta kertominen on toisesta ihmisestä välittämistä. Sekä kiusaaja että kiusattu tarvitsevat apua ja tukea. Koko ryhmän kanssa voidaan tarvittaessa tehdä erilaisia yhteishenkeä parantavia toimenpiteitä ja harjoituksia. Asian käsittelyssä yhtenä tahona voi olla moniammatillinen opiskelijahuoltoryhmä sekä tarvittaessa asiantuntija-apua.

Ennaltaehkäiseminen

Tavoitteena on saada kouluyhteisö ilmaisemaan, ettei se hyväksy kiusaamista sekä miettimään, mitä jokainen voisi tehdä kiusaamisen lopettamiseksi.

Kiusaamista vastustavista toimenpiteistä keskustellaan ja ryhmäytymistä vahvistetaan esimerkiksi ryhmänohjaajien ja opiskelijatutorien toimesta korostamalla, että

toisia oppilaita ei kiusata,

kiusattuja oppilaita yritetään auttaa,

syrjään jätettyjä oppilaita yritetään ottaa mukaan

Kodin ja koulun yhteistyö

Vanhempainilloissa, opettajan ja huoltajien tapaamisissa, puhelinkeskusteluissa  ennaltaehkäistään ongelmatilanteita ja luodaan yhteistä toimintakulttuuria koulun ja kodin välille. Huoltajien toivotaan kiusaamista havaitessaan ilmoittavan siitä opettajalle, luokanvalvojalle, opinto-ohjaajalle tai rehtorille.

Järjestyssäännöt

Luokittain/ohjausryhmittäin tutustutaan erityisesti lukukausien alkaessa sekä myöhemmin aina tarvittaessa koulun järjestyssääntöihin.

Menettelytavat väkivalta-, kiusaamis- ja häirintätilanteissa

Koulussa jokaisen aikuisen velvollisuus on puuttua välittömästi väkivallan käyttöön, kiusaamiseen tai häirintään sekä ilmoittaa tapahtuneesta luokanvalvojalle/ryhmänohjaajalle, opinto-ohjaajalle ja rehtorille. Kiusaamis-, väkivalta- ja häirintätapaukset kirjataan ja tarvittaessa ollaan yhteydessä poliisiin tai tehdään rikosilmoitus.

Kiusaamisen määritelmä:

Kiusaaminen on toistuvaa henkistä tai ruumiillista väkivaltaa, jonka yksi tai useampi nuori kohdistaa yhteen ja samaan uhriin. Sen muotoja voivat olla

pilkkaaminen, haukkuminen, lällätys, häpäiseminen, ilkkuva matkiminen

pelottelu, uhkailu, kiristäminen, syrjiminen, eristäminen, pakottaminen, tahallinen väärinneuvominen, perättömien juttujen keksiminen

tavaroiden piilottelu tai luvatta ottaminen ja särkeminen

kuristaminen, töniminen, lyöminen, pureminen, potkiminen, nipistely

toisen tai toisten yllyttäminen yhtä vastaan, toisen puolustamisen estäminen, yksin jättäminen

sähköinen kiusaaminen

Toiminta kiusaamistapauksissa

-Yhteiskoulussa toimii Majakka-tiimi, jonka jäsenet ovat mukana kiusaamistapausten selvittelyssä yhdessä toisen opettajan tai rehtorin kanssa.

1.Vakavat keskustelut kiusaajien ja uhrien kanssa ja yhteydenotto kotiin

seuranta

kiusaajan tehostettu tarkkailu koulupäivän aikana (tieto koko henkilökunnalle)

opettajan velvollisuus on kirjata kiusaamistilanteet ja toimenpiteet

  1. Vakavat keskustelut huoltajien kanssa, jos edelliset toimenpiteet ovat olleet hyödyttömiä
  2. Tarvittava asiantuntija- tai viranomaisapu vakavissa ja pitkittyneissä tilanteissa.

 

Koulukyydit / liikenneturvallisuus

Koulukyytiin noustaan ainoastaan koulun pysäkiltä. Koulumatkoilla noudatetaan yleisiä liikennesääntöjä ja käyttäydytään asiallisesti ja ystävällisesti.

Pyörät ja mopot säilytetään koulupäivän aikana niille varatuilla paikoilla. Niitä ei siis saa jättää koulupäivän ajaksi kulkuväylille, kirjaston tai kauppojen eteen. Katetut telineet ovat tarkoitettu polkupyörille, ja mopoille on varattu koulun päätyyn muutama paikka ja lisää parkkipaikkoja kirjaston parkkipaikalla.

Liikkuminen yhteiskoulun ja muiden opetustilojen välillä

Pirkanlinnaan lähdetään koulun pihalta, kun kello soi oppitunnin alkamisen merkiksi ensimmäisen kerran. Pirkanlinna tai liikuntahallin edusta ei siis ole koulun välituntialuetta. SEDU Koulutiellä sijaitseviin teknisentyön tiloihin lähdetään edellisen oppitunnin päätyttyä ja tie ylitetään suojatietä käyttäen (Pirkanlinnan kohdalla).

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä