Pallopostit, kevät 2015

Pallopostit

Koulumme tiedepäivänä 11.5.2015 klo 13.30 lähetimme koulun pihalta matkaan 50 pallopostia, joissa oli kussakin kaksi heliumpalloa kannattelemassa viestilappua. Viestissä pyydetään ilmoittamaan mm. paikka, jonne viesti päätyi. Kyse on siis ilmateitse tapahtuvasta pullopostista, eli pallopostista. Pallojen lähetyshetkellä tuulta oli n. 3 metriä sekunnissa ja tuulen suunta Kaakkoon päin. Alle listataan tiedot löydetyistä viesteistä.

Keskisuomalaisen juttu aiheesta videon kera
pallo.jpg
Sisä-Suomen Lehden juttu

"Palloposti liiteli Äänekoskelta Puumalaan saakka" -seurantajuttu Sisiksessä

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Viestien löytöpaikat kartalla

11.5.2015 klo 16 Ensimmäinen ilmoitus löytyneestä viestistä! Tapani Suuronen oli käynyt noutamassa pelloltaan Hankasalmen Tervamäestä viestin nro 48. Ensimmäiseksi havainnon teki hänen 81-vuotias äitinsä Elma Suuronen. Koululta löytöpaikkaan on ilmateitse matkaa n. 60 km!

11.5.2015 klo 18 Mika Häkkisen pellolta
Haukivuoren Nykälän kylästä löytyi useampikin viesti. Viestit 31, 41, 46 ja 47 olivat jo koulun pihassa sotkeutuneet toisiinsa, mutta nyt tämä viestikasa oli laskeutunut alas n. 120 km:n päässä koululta! Löytäjä oli niin ystävällinen, että laittoi vielä ryppäässä mukana olleen viestin nro 3 jatkamaan matkaansa, sen heliumpallot kun olivat vielä ehjät.

14.5.2015 Viesti nro 13 oli liihotellut Puumalan Palosaareen saakka, välimatkaa n. 200km! Tarkat koordinaatitkin saatiin: 61.573712, 28.293873. Iina Jääskeläinen oli nauttimassa auringosta, kun huomasi jotain violettia vedessä. Lähempi tarkastelu veneellä osoitti, että vedenpitävät terveiset Koivistostahan ne siellä!

15.5.2015 klo 15 löytyi Hankasalmen Kelovuorelta viesti nro 35. Erkki Masalin oli rangankeruureissun yhteydessä huomannut puuhun takertuneen pallopostin. Tämä viesti taittoi matkaa n. 45 km:n päähän.

4.6.2015 Enni Matinen löysi niinikään Puumalasta viestin nro 49. Tämäkin viesti kellui vedessä, josta polttopuiden kasaamishommissa ollut Matinen sen äkkäsi. Tarkka paikka oli Viljakansaaren Pitkäjärvenranta. Tämäkin viesti löytyi n. 200km:n päästä koulusta, mutta matkaa viestin nro 13 löytöpaikkaan on vain muutama kilometri.

21.4.2016 Hankasalmen Niemisjärveltä löytyi viesti melkein vuosi pallojen lähettämisestä! Viesti oli säilynyt hyvässä kunnossa minigrip-pussissa. Löytl tehtiin maasta, eli se on ollut talven hautautuneena lumeen...

Muita viestejä ei toistaiseksi ole löydetty (21.4.2016).