Saahinkaisten kesä
Hei Saahinkaisten vanhemmat,
Kevät on kääntynyt kesään ja sen myötä lasten ja henkilökunnan kesälomat ovat alkaneet. Osa ehkä on ollut jo toukokuussa lomalla, toiset lomailevat parhaillaan ja toisilla lomaa on sitten myöhemmin, ehkä vasta syksyn saapuessa.
Nautimme täällä päiväkodilla kesästä ja puuhamme ovat sen mukaiset. Retkeilemme ja ulkoilemme lasten kanssa paljon. Tällä viikolla käymme puistossa retkellä, kirjaston satutunnilla ja Kyldemar sedän kirje- esityksessä. Toki puuhailemme myös päiväkodin sisätiloissa ja leikimme paljon. Lapset ovat askarrelleet ryhmätilamme seinälle aurinkoja ja pikkuhiljaa teemme myös tilan oksille perhosia.
Sama tuttu päivärytmi toistuu lasten päiväkotipäivissä oli kesä tai talvi. Lapsille toiminnan ennakoitavuus ja tuttuna toistuvat rutiinit luovat pysyvyyttä ja turvaa. Kokoonnumme aamu-, päivä- ja iltahetkille päivittäin. Syömme ruoka-aikaan ja lepäämme tai nukumme nukkarissa. Vuorohoidossa on tuttuja aikuisia läpi kesän, ja tältä kaudelta tuttu aikuisten porukka jatkaa pääpiirteittäin myös ensi syksynä.
Tämä Pedanet hiljenee kesän ajaksi ja tänne toiminnan päivittyminen aktivoituu taas loppukesän aikana, varmaankin elokuussa. Kesän ajan kerromme toiminnastamme mielellään lasten tulo- ja hakutilanteissa.
Leppoisaa kesää toivottelevat,
Saahinkaiset