Viikko 40

Viikon dokumentoijina toimivat Emma T ja Onni.

MAANANTAIN aloitimme sisätiloissa leipomalla suklaakeksejä illan vanhempainiltaa varten. Metsässä meillä oli tuttuun tapaan lelu- ja leikkipäivä sekä eskareilla Turretunti. Turretunnilla oli aiheena tällä kertaa "aina en onnistu". Juttelimme yhdessä siitä miltä epäonnistuminen tuntuu, ja miksi on tärkeää hyväksyä myös epäonnistumiset. Eskareiden ollessa Turretunnilla vitoset kävivät merkkaamassa majoja heijastimilla, jotta vanhemmat löytäisivät ne illalla taskulamppujen avulla.

TIISTAINA Metsähiirellä oli uusi kirjain, i, eskareille tutustuttavaksi. Vitoset jatkoivat Maija-Oravan kanssa oravasatuja.
Lapsia odotti myös yllätys kun edellisenä iltana vanhempainillassa vanhemmat olivat tehneet lapsilleen pienet tervehdykset, jotka nyt jaettiin lapsille. Ilmassa oli paljon ihastelua, naurua ja tyytyväisiä ilmeitä.


"Me saatiin kortteja ku äiti ja isi tuli tänne. Ne tuli siks ku oli äitien ja iskien ilta täällä."
"Mulle oli piirretty sydän siihen."

KESKIVIIKKONA "lähettiin retkelle. Hevosretkelle. Lankalammille. Siellä uitiin, leikittiin, potkittiin palloa, oltiin sotaa, käytiin metässä ja käytiin syömässä. Eeli näki jonkun punasen silmän ja me nähtiin pieni tassun jälki, varmaan jäniksen jälki."


"Me istuttiin siinä ja paistettiin makkaraa."


"Ollaan hypitty noitten varjojen yli"


"Paistetaan makkaraa."


"Ollaan uimassa. Me hypittiin veteen pommilla. Jotkut meni syvälle."


"Oltiin kattomassa satua."

Lähdimme siis päiväkodilta kahdella taksilla heti aamusta koko päiväksi retkelle Kangaslammen leirikeskukseen. Vietimme siellä koko päivän touhuten kaikkea mukavaa porukalla. Söimme ulkona ruuan ja rohkeimmat uskalsivat käydä vähän kastautumassa lammessakin. Parasta oli kuulema kun ei tarvinut nukkua päiväunia. Takaisin päiväkodille tulimme suoraan iltapäiväulkoiluun n. klo 15.30 maissa.

TORSTAIN aloitimme myös sisätiloista. Meillä oli hallipäivä ja lapset olivat toivoneet ohjelmaksi jumpparataa. Jumpassa harjoiteltiin "menemään ristiin", eli kehon keskilinjan ylitystä siirtämällä hernepusseja viivan toiselta puolelta toiselle puolelle käsillä ja jaloilla. Sen lisäksi harjoittelimme kiipeämään liukumäkeä ylöspäin, pujottelemaan mahalaudalla kartioita ympäri, tasapainoilua, kuperkeikkaa, konttaamista ja hyppimistä. Jumpan jälkeen siirryimme metsään vielä leikkimään.


"Otettiin kavereista kuva ja pyydettiin Helmi mukaan."


"Siinä on meiän leikkipaikka. Leikitään siinä merirosvoja."

PERJANTAINA Kastehelmet saapuivat metsään vierailulle tutustumaan meidän kotaamme ja lasten tekemiin hienoihin majoihin. Poutapilvet toimivat innokkaina oppaina Kastehelmien lapsille ja aikuisille.
"Kastehelmiä oli vieraana. Ne katto majoja. Leikittiin zombia".

Poutapilvet olivat taiteilleet myös ihanan kortin äitiyslomalle jäävälle Outille viimeisen työpäivän kunniaksi.


"Se on musta aika hieno. Se on susta ja vauvasta kuva."

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin