Toimintakausi 2019-2020

Metsäryhmän vuosi

Viikko 25

Tällä viikolla saatiin nauttia ihanan aurinkoisesta ja lämpimästä säästä.

Maanantaina teimme jumpparadan takapihan nurmikolle. Rataan sai jokainen valita yhden toiminnan. Välillä käytiin juomassa juhannusviikon kahvit ja sen jälkeen alettiin pelata vesisotaa. Kastuttiin kaikki ihan märiksi, mutta se ei meitä haitannut.



Tiistaina lähdimme pyöräilemään rantaraitille ja menimme tutustumaan Keitele-museon ylläpitämään veturitalliin; uuteen ja vanhaan. Pääsimme tutustumaan Lättähattu-junaan, saimme ajella resiinoilla ja päästiin vielä pienelle ajelulle raiteidentarkastusvaunulla. Kiitos museon väelle kivasta vierailusta!






Keskiviikkona pyöräilimme Kivilahden rantaan uimaretkelle. Vesi oli tosi lämmintä. Rannan kivillä oli myös kiva leikkiä.


Torstaina leivoimme mustikkapiirakkaa ja tutustuimme Suomaliseen Juhannusperinteeseen. Kävimme myös tekemässä jokaiselle juhannusvastat.


Oikein hyvää juhannusta ja loppu kesää!

Viikko 24

Maanantai-aamuna meitä kohtasi metsässä ikävä näky, kun joku oli käynyt sotkemassa metsässä laavun ja kodan ympäristön. Ennen päivän leikkejä ja touhuja siivosimme yhdessä metsän.



Päivän työnä oli tänään luontotaulujen kehysten tekeminen sekä loimilankojen solmiminen.



Keitimme nuotiolla myös mehusta ja sokerista lientä perhosbaareja varten.



Tiistaina keräsimme luontotaulujen kehyksiin erilaisia kasvia ja lehtiä ja samalla opettelimme kasvien nimiä. Löysimme ainakin mustikanvarpuja, pihlajan lehtiä, metsätähtiä, kieloja ja niittyleinikkejä sekä orvokkeja.




Keskiviikkona
kuulimme toiminnallisen sadun Sami sitruunaperhosesta. Valmisimme pilttipurkeista ja rautalangasta perhosbaarit, joihin tuli mehusta, sokerista ja hiivasta keitettyä lientä. Lisäksi purkkiin laitettiin puhtaat rätit, joihin liemi imeytyy perhosia houkuttelemaan. Muutama baari pääsi päiväkodin aitaan kiinni ja heti iltapäivällä lenteli perhosia pihaan.
Askartelimme myös perhosia kepeistä ja suodatinpusseista.




Torstaina
siivottiin vielä metsässä ja laitettiin ruokapenkit ja istumapöllit varastoon odottamaan syksyä.

Perjantaina pidettiin päiväkodin takanurmikolla pelipäivä. Pelattiin erilaisia hippaleikkejä, leikittiin leikkivarjolla sekä pelattiin mölkkyä.

Viikko 22

Poutapilvissä siirryttiin kesäaikaan, sillä eskari päättyi ja osa eskareista jäi jo lomalle.

Maanantaina leikimme metsässä mahtavia leikkejä. Metsään valmistui hieno metallitehdas, jossa tehtiin mm. rautaisia puutahatonttuja. Myös piknik oli katettu metsään. Siivosimme ja pesimme myös yhdessä kodan ja wc:n.




Tiistaina teimme kaikille omat onget. Opettelimme ongen eri osien nimet ja kävimme työvaiheet läpi. Sen jälkeen jokainen etsi itselleen itseä pidemmän kepin ongen vavaksi ja aikuisten kanssa yhdessä kiinnitettiin siimat ja koukut. Kaivelimme myös matoja keskiviikon onkiretkeä varten.


Keskiviikkona lähdimme ongelle Suolahden satamaan. Ongimme satamalaiturilta ja saatiin saalistakin kotiin viemisiksi.

Torstaina ja perjantaina jatkoimme siivouksia ja leikkejä metsässä.

Viikko 23

Maanantaina opettelimme tekemään pajupillejä. Etsimme viereisestä ojasta pajunoksia ja sitten vaan vuolemaan. Joitakin pillejä piti fiksailla useampaan kertaan, että saatiin ne soimaan.

Tiistaina lähdimme Suokille. Siellä uimme useampaankin kertaan, keräsimme voikukkia ja laitoimme lasipurkkeihin voikukkasiirapit tekeytymään. Niitä onkin kiva seurata päiväkodin ikkunalla parin seuraavan viikon ajan. Vietimme lasten toiveesta myös nyyttäripiknikkiä. Olipa mukava ja aurinkoinen retkipäivä meillä.




Keskiviikkona meillä oli koko päiväkodin yhteinen kesätapahtuma ulkona. Maalasimme vesiväreillä kesäisiä maalauksia, puhalsimme saippuakuplia ja ammuimme vesipyssyillä kesäisiin maalitauluihin. Sen lisäksi takapihan nurmikolla päästiin herkuttelemaan vohveleilla, joita Keittiön Sinikka ja päiväkodinjohtaja Marika paisteli.




Torstaina saimme metsään mukaan Kastehelmet. Leikimme yhdessä ja pidimme lauluhetken laulellen kivoja kesälauluja.

Perjantaina lähdimme leikkimään Tippalan puistoon yhdessä Kastehelmien kanssa.

Viikko 21

Maanantaina meillä vietettiin älylaitepäivää. Jokainen sai esitellä omat laitteensa ja kertoa lempipeleistään mieleisistä hommista laitteilla. Keskusteltiin säännöistä, miten laitteita käytetään ja ikärajoista.Sitten vaan pelaamaan.

Tiistaina vietettiin kaikkien kesällä syntyneiden synttäreitä. Yhteensä juhlittiin kuudet synttärit. Toinen päivän homma oli puuhun kiipeäminen. Hienosti onnistui kaikilta, vaikka aluksi epäilyttikin.

Keskiviikkona meillä oli viimeinen eskaripäivä. Kuljimme metsässä muistojenpolkua, jossa samalla mietittiin, mikä oli mukavaa, mitä uutta opin ja mikä ei ollut niin mieleistä. Sen jälkeen saimme metsää pizzataksin, koska olimme tilanneet pizzat. Ruokailun jälkeen jaettiin eskaritodistukset ja korut. Lopuksi herkuteltiin vielä jäätelöannoksilla.


Perjanataina olimme pienellä joukolla metsässä. Siivottiin ja pestiin paikkoja. Pojat rakensivat myös metallitehtaassa, jossa syntyi ainakin rautatonttuja ja museoaarteita.
 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä