Viikko 20

Tällä viikolla meillä oli pyöräilyviikko.
Maanantaina poljimme eskarin läheisyydessä ja taitavimmat polkivat myös metsässä.


Tiistaina poljimme Isömäen kentälle, jossa meillä oli Huiman järjestämä jalkapallotuokio sekä pyöräilyrata. Jalkapallossa opeteltiin kuljettamista ja potkuja. Pyöräilyradalla mm. tasapainoiltiin, pujoiteltiin ja kerrattiin liikennesääntöjä.


Keskiviikkona kävimme sataman leikkipuistossa. Osa porukkasta käveli ja osa porukasta pyöräili puistoon. Pyöräilymatkaa tuli yli 5 km, kun kiersimme muutaman mutkan kautta. Hienosti osaavat Poutapilvet jo pyöräillä.



Torstaina kävimme retkellä Lillin kotona. Piha oli täynnä erilaisia eläimiä. Koiria oli 10, pari kania, undulaatteja, kanoja ja kukko sekä hevonen, poni ja vuohi. Kaikki ne elivät sulassa sovussa talon pihapiirissä. Ihana oli silitellä ja syötellä eläimiä ja kaikki halukkaat saivat myös ratsastaa Lillin omalla ponilla. Kiitos Lillin perheelle vierailusta!



Perjantaina saimme metsään vieraiksi Katvelan eskarit. Leikimme ja lauloimme yhdessä. Etsimme myös aarrekartan avulla kirjaimia, joista muodostui sana PIILONEN. Sitten leikkittiin kasapiiloa ja niin vaan löysi kaikki 39 lasta samaan piiloon. Olipa mukava päivä.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin