17. Kulutus, ympäristö ja etiikka

Tuntiohjeet

Tarkastellaan kulutukseen liittyvät termit.
Tehdään luvun tehtäviä, joissa käytetään erilaisia aineistoja monipuolisesti.

Elinkaariajattelu

:rightTätä lukiessasi käytät jonkinlaista tietokonetta. Oletko ajatellut, mitä kaikkea on tarvittu siihen, että käyttämäsi kone on päätynyt käytettäväksesi? Entä mitä koneelle tapahtuu, kun se ei enää toimi vaaditulla tavalla? Miksi näitä edes pitäisi ajatella?
Tuotteiden vaikutuksia ympäristöön ei voi tietää muutoin kuin tutkimalla sen elinkaaren kaikki vaiheet. Niihin kuuluvat:

raaka-aineet, niiden hankinta, jalostus ja kuljetus
osien valmistus ja kuljetus
tuotteen valmistus ja kuljetus
kauppa
tuotteen käyttö
jätteenkäsittely

Välivaiheita voi olla vielä enemmänkin ja kaikilla niillä on vaikutuksia ympäristöön. Raaka-aineita, vettä ja energiaa kuluu, ja samalla syntyy kiinteää jätettä, jätevesiä ja päästöjä ilmaan. Esimerkiksi tietokoneen ympäristövaikutukset ovat varsin mittavat suhteessa laitteen kokoon. Käyttämästäsi laitteesta löytyy todennäköisesti esimerkiksi sellaisia alkuaineita kuin kulta, platina, boori, germanium, neodymium ja hafnium. Kaikki nämä ovat hyvin harvinaisia maankuoressa. Tästä seuraa, että saadakseen rikastettua tämänkaltaisia alkuaineita maankuoren mineraaleista joudutaan kiviainesta louhimaan hyvin suuria määriä. Esimerkiksi kultagramman tuottamiseen kuluu kiinteää materiaalia noin 500 kg, eli 500 000 kertaa itse kullan painoa enemmän. Yhden tietokoneen raaka-aineiden saanti on edellyttänyt mineraalien louhintaa 500 – 1900 kg:n edestä. Vettä voi tietokoneen elinkaaren aikana kulua 50 – 150 m³, mistä suurin osa mineraalien jalostukseen. Vertailun vuoksi sanottakoon, että keskivertosuomalaisen koko vuoden vedenkulutus on noin 55 m³.

Kulutuksen ympäristövaikutuksen mittareita

Kaikista niistä elollisista ja elottomista luonnonvaroista, joita jonkin tuotteen elinkaaren aikana kuluu, sekä siitä eroosiosta, jota valmistus ja käyttö aiheuttavat, käytetään nimitystä ekologinen selkäreppu. Se kuvataan painoyksiköillä, useimmiten kilogrammoina. Monissa lähteissä ekologinen selkäreppu on ilmastu lyhenteenä TMR, mikä tulee sanoista total material requirement, eli luonnonvarojen kokonaiskäyttö. Myös lyhennettä MI, material input, käytetään usein kuvaamaan ekologista selkäreppua.

Ekologinen selkäreppu kertoo, kuinka paljon luonnonvaroja johonkin tuotteeseen tai toimintaan kuluu. Tässä ei kuitenkaan oteta huomioon sitä, kuinka paljon tai vähän tuotteesta saadaan hyötyä. Ekotehokkuus-käsite kuvaa sitä, kuinka paljon hyötyä saadaan käytettyihin luonnonvaroihin nähden. Mitä enemmän hyötyä, esimerkiksi käyttövuosia, käytetyistä luonnonvaroista saadaan, sitä korkeampi ekotehokkuus. Ekotehokkuuden mittaamista varten on kehitetty väline, joka on lyhenteeltään MIPS. Tämä tulee sanoista material input per service unit, eli suomennettuna materiaalipanos palvelusuoritetta kohti. Esimerkiksi mopoauton MIPS-luku saataisiin, kun käytetyn materiaalin määrä jaetaan henkilökilometreillä, eli kuinka monta kilometriä yhtä ihmistä saadaan kuljetettua mopoauton elinkaaren aikana. Kahvinkeittimen ekotehokkuudessa materiaalimäärä jaettaisiin keitetyn kahvin määrällä. Vastaavasti pyykkikoneen MIPS-lukuun jakajana olisi pestyn pyykin määrä kilogrammoina.

Ekotehokkuutta saadaan parannettua joko pienentämällä kuluvan materiaalin määrää tai lisäämällä saatavaa hyötyä. Mopoauton ekotehokkuus lähes kaksinkertaistuu, jos matkustajia on aina kaksi yhden sijaan. Aivan kaksinkertaistumiseen ei päästä, koska suurempi matkustajamäärä lisää myös materiaalin kulumista. Pesukoneen ekotehokkuus kohenee, kun pestään täysiä koneellisia. Rikkoutuneen laitteen korjaaminen on ekotehokkuuden kannalta parempi kuin uuden hankkiminen.

Ekologinen selkäreppu ja ekotehokkuus ovat kumpikin käsitteitä, joilla tarkastellaan jonkin tavaran tai palvelun ympäristöystävällisyyttä. Tämä ympäristöystävällisyystarkastelu voidaan ulottaa myös yksittäisen ihmisen tai väestöryhmän kaikkeen toimintaan. Silloin puhutaan ekologisesta jalanjäljestä. Se ilmaisee, kuinka suuri maa- ja vesialue tarvitaan siihen, että saadaan yksilön tai väestöryhmän kuluttamat tavarat, ruoka ja energia tuotettua sekä jätteet käsiteltyä. Ekologisen jalanjäljen mittayksikkönä on hehtaari. Esimerkiksi suomalaisen keskimääräinen ekologinen jalanjälki on 5,2 ha. Jos tämä olisi kaikilla maapallon ihmisillä olisi näin suuri, ei koko maapallon pinta-ala riittäisi, vaan tarvittaisiin kaksi maapalloa lisää.

Ekologisesta jalanjäljestä käytetään myös rajatumpia versioita. Hiilijalanjälki tarkoittaa sitä, kuinka paljon ihminen tuottaa toimillaan hiilidioksidia ja muita kasvihuonekaasuja. Siihen sisältyvät kaikki suorat ja epäsuorat toimet, missä hiilipäästöjä syntyy. Toisinaan voimme toimissamme olla hiilineutraaleja. Silloin emme tuota hiilipäästöjä enempää kuin voidaan olettaa sitoutuvan. Esimerkiksi polkupyöräillessämme olemme liikkumisen suhteen hiilineutraaleja.
:right
Vesijalanjälki tarkoittaa vastaavasti sitä vesimäärää, jonka ihminen toimillaan kuluttaa. Suomalaisen keskimääräinen vesijalanjälki on 1727 m³/vuosi. Se on noin 500 m³ suurempi kuin maailmassa keskimäärin. Monissa Afrikan maissa sekä esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa vesijalanjälki jää alle 1000 m³:n. Suuri, yli 2000 m³:n jalanjälki on esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Australiassa, mutta myös monissa köyhemmissä maissa, kuten Brasiliassa, Boliviassa ja Mongoliassa. Vesijalanjäljestä suurin osa koostuu tuotteiden tuotantoon sisältyvästä niin sanotusta piilovedestä. Esimerkiksi riisikiloon sisältyy piilovettä 2500 litraa, kahvilitraan 1100 l, sianlihaan 6000 l ja naudanlihaan peräti 15400 litraa kiloa kohti.

Maapallon vedestä 70 prosenttia kuluu maataloudessa kasteluun. Sen vuoksi monissa kehitysmaissakin vesijalanjälki on asukasta kohti laskettuna suuri. Kazakstanissa, Keski-Aasiassa, tuotetaan paljon puuvillaa, mikä kasvattaa vesijalanjälkeä huomattavasti. Puuvillan tuotannossa vettä kuluu 10 000 litraa puuvillakiloa kohti. Farkut on tehty puuvillakankaasta, joten punnitsemalla farkkusi voit laskea, kuinka paljon piilovettä sen kankaaseen sisältyy.

Jalanjälkiajattelua ja ekologisen selkärepun ideaa yhdistämällä on viime vuosina kehitetty vielä yksi mittari, materiaalijalanjälki. Sen tarkoitus on tuottaa vertailukelpoista tietoa siitä, kuinka suuren massan yksilön elämä ja kulutus tarvitsee luonnonvaroja. Materiaalijalanjäljestä kerrotaan enemmän luvussa "Tavoitteena kestävä kehitys."

Ruoan ympäristövaikutukset

Kulutuksemme ympäristövaikutuksista ruoalla on aivan keskeinen osa. Runsas kolmannes kaikista kuluttajan aiheuttamista ympäristövaikutuksista tulee ruoan kautta. Ilmastonmuutoksen osalta vaikutus on hieman alle kolmannes, mutta rehevöittävien päästöjen osalta jopa puolet. Ruoankin ympäristövaikutuksia arvioitaessa on otettava huomioon koko elinkaari. Siihen sisältyy monia vaiheita, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi. Keskeisiä elintarvikkeiden ympäristövaikutuksiin vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi:

lannoituksen aiheuttama maaperän typpioksiduulipäästö (voimakas kasvihuonekaasu)
märehtijöiden ruoansulatuksen ja eläinten lannankäsittelyn kasvihuonekaasupäästöt
eläinten rehuna käytettyjen kasvien viljely ja käsittely
tuotantoeläinten ravinnonkäytön hyötysuhde = ekologinen tehokkuus
lannoitteiden valmistuksen päästöt
alkutuotannon ja jalostuksen energiankulutus
raaka-aine- ja ruokahävikki ketjun kaikissa vaiheissa
kaupan kylmäketjut

Yksi keskeisimmistä ruoan ympäristövaikutuksiin vaikuttavista tekijöistä on lihan ja eläintuotteiden osuus. Ympäristövaikutusten kannalta on sitä parempi mitä suurempi osuus ravinnostamme on kasveista peräisin. Esimerkiksi hehtaarin pellolta voidaan saada vehnää liki 4 000 kg, tai perunoita yli 25 000 kg. Jos söisit puoli kiloa perunoita päivässä, määrä riittäisi 136 vuodeksi. Jos pellolla tuotettu ravinto syötetäänkin ensin eläimille, ja käytetään itse eläimet ravinnoksi, ravinnon riittävyys romahtaa. Esimerkiksi lehmä pystyy muuttamaan syömästään ravinnosta alle 10 % omiksi kudoksikseen ja maidoksi. Näin ollen yli 90 % pellon tuotannosta menee ruokaa tarvitsevien ihmisten kannalta hukkaan, lannaksi, eläimen lämmöksi ja elintoiminnoiksi sekä liikkeeksi. Tuo vajaa 10 % on lehmän ekologinen tehokkuus. Tästäkin menee vielä osa hukkaan, sillä lehmässä on suuri massa luita, nahkaa ja sisäelimiä, joita ei syödä. Kun vielä otetaan huomioon kotieläintuotannon kasvihuonekaasupäästöt ja tuotantoon kulunut energia, voidaan huomata, että kasviravintoa käytettäessä ruoka sekä riittäisi paremmin että tuottaisi vähemmän päästöjä.
Ravintona käytettävien eläinten ekologisissa tehokkuuksissa on suuria eroja. Esimerkiksi siipikarja vaatii saman lihamäärän tuottamiseen vain noin puolet sikojen ja noin neljäsosan nautojen rehumäärästä. Kaikkein tehokkaimpia olisivat vaihtolämpöiset eläimet, sillä ne eivät hukkaa energiaa lämmöntuotantoon. Esimerkiksi kalat, äyriäiset ja hyönteiset ovat vaihtolämpöisiä.

Kuten ylläolevasta listastakin käy ilmi, ruoan ympäristövaikutuksiin vaikuttaa moni muukin asia kuin lihan syönti. Eri lajien tuotannon ja pyynnin ympäristövaikutukset ovat erilaisia, tuotantotavoilla on eroja, ja sekin vaikuttaa, missä tuotanto tapahtuu. Jos syömme kaukana tuotettua ruokaa, kuljetuksen ympäristövaikutukset kasvavat. Joidenkin tuotteiden kasvatus voi uhata sademetsiä. Monissa maissa käytetään ympäristölle ja terveydelle vaarallisia kemikaaleja. Monet kalalajit ovat liikapyynnin kohteena, ja pyynti voi uhata esimerkiksi delfiinejä tai koralleja.

Ravinnon alkuperästä riippumatta keskeinen ympäristörasite on ruoan hävikki. Sitä tapahtuu kaikissa ruokaketjun vaiheissa, mutta kaikkein eniten kotitalouksissa. Suomessa tuhlataan vuodessa noin 400 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa. Sen ilmastovaikutukset ovat yhtä suuret kuin 100 000 autolla. Henkeä kohti laskettuna roskiin menee 20–30 kg ruokaa. Samaa ilmenee muissakin maissa. Aalto-yliopistossa tehtyjen laskelmien mukaan pelkästään puolittamalla maailman ruokahävikki voitaisiin ruokkia miljardi ihmistä. Ruoan katoaminen roskiin nostaa tarpeettomasti myös ruoan hintaa, mikä nykyisin on merkittävä nälän aiheuttaja. Ruokahävikki on siis myös suuri sosiaalinen ongelma.

Syöminen tapahtuu pääosin kotitalouksissa. Itse valitsemme, mitä ruokakoreihimme päätyy. Itse myös vaikutamme siihen, meneekö ruokaa hukkaan. Voimme siis itse vaikuttaa merkittävästi siihen, millaiset ympäristövaikutukset ruoasta koituu. Keinoja ovat esimerkiksi:

suosi lähellä tuotettuja elintarvikkeita
enemmän kasviksia, vähemmän lihaa
siipikarjaa mieluummin kuin sikaa tai nautaa
kotimaisia kaloja
riisin sijaan perunaa
suosi luomua
suunnittele ruokalistat ja ostokset etukäteen
tee ruoka itse, vältä eineksiä
vältä turhia pakkauksia

Yksi erityinen esimerkki elintarvikealan turhasta ympäristörasituksesta on pullovesi. Suomeen tuodaan satojatuhansia, ehkä jopa miljoona litraa pullotettua vettä ulkomailta. Ilmiölle on vaikea keksiä järkevää syytä, sillä tutkittaessa asiaa on toistuvasti havaittu suomalaisen hanaveden olevan laadultaan pullovettä parempaa. Pullovesi on halvimmillaankin kymmeniä kertoja hanavettä kalliimpaa. Lisäksi öljystä valmistetut muovipullot rasittavat ympäristöä, kuten myös pullojen kuljetus kauppoihin ja kaupasta kotiin. Säästä siis rahaa ja ympäristöä, ja täytä juomapullosi hanasta.

Eettinen kulutus

Etiikka hakee vastauksia sille, mikä on oikein ja mikä väärin. Etiikkaa tarvitaan aina, kun on kysymys valinnoista. Kuluttaminen on aina valintoja. Ostanko uuden kännykän, vaikka vanhakin toimii? Vaihdanko vaatekaapin sisällön aina, kun muodilla vaatteita markkinoivat niin kehottavat? Mitä valitsen ruoaksi ja mistä ruokani tulee? Otanko halvimman vai kenties kestävimmän?

Eettisesti oikeisiin valintoihin kuuluu, että ympäristöä rasitetaan mahdollisimman vähän. Kiinnitämme siis huomiota MIPS:eihin, kuten aiemmin on käsitelty. Eettisesti kestävään kulutukseen kuuluu muutakin. Monet tuotteet tai niiden osat on tuotettu olosuhteissa, joita emme itsellemme tai läheisillemme hyväksyisi. On kestämättömän pitkiä työpäiviä ja -viikkoja, lapsityövoiman hyväksikäyttöä, myrkyllisten kemikaalien käyttöä, ihmisoikeuksien polkemista ja eläinrääkkäystä. Orjuuskaan ei ole maailmalta kadonnut.

Eettisesti arveluttavia tai tuomittavia keinoja voi sisältyä ihan arkisiin tavaroihin ympärillämme. Suklaaseen tarvitavan kaakaon tuotannossa tiedetään olevan lapsiorjia. Jos olet ostanut edullisen jalkapallon, on hyvinkin mahdollista, että sen ovat ommelleet eteläaasialaiset lapset. Kenkiin tarvittavan nahan brasilialaiseen tuotantoketjuun voi sisältyä sademetsien hävittämistä, orjia, työntekijöiden altistamista myrkyllisille aineille, kuten kromisuolalle, sekä nautojen huonoa kohtelua. Nuorison suosimissa, muotivaatteita edulliseen hintaan myyvissä vaateliikkeissä, on yleisesti tuotteita, joiden tuotantoketju alihankkijoineen kestää huonosti lähempää tarkastelua.

Nykykuluttajan on syytä opiskella eettisyyttä, koska globaalissa taloudessa tuotanto voidaan kilpailuttaa maailmanlaajuisesti. Tuotantoa siirretään maihin, missä palkat ovat pieniä, ympäristölainsäädäntö löyhää, valvonta heikkoa ja korruptoitunutta. Silloin pärjää hintakilpailussa. Kestävän kehityksen mukaista ei kuitenkaan ole, että hinta on ainoa kriteeri. Ympäristön säilyminen ja oikeudenmukaisuus on otettava myös huomioon. Niin kauan, kuin ei ole olemassa koko maailmaa käsittävää lainsäädäntöä valvontajärjestelmineen, kuluttajien merkitys valitsijoina on ratkaiseva.

Lapsityövoimaa käytetään edelleen paljon mm. Aasiassa.

Merkkejä kuluttajan avuksi

Tiivistelmä kulutuksen ympäristövaikutuksista

Kuluttamistamme tuotteista tulee vaikutuksia ympäristöön koko niiden elinkaaren ajan.
Ekologisella selkärepulla tarkoitetaan tuotteen koko elinkaaren aikana kuluvien luonnonvarojen määrää.
Ekotehokkaassa toiminnassa syntyy paljon tuotetta tai toimintaa vähällä luonnonvarojen kulutuksella.
Ekotehokkuuden mittarina käytetään MIPS-lukua.
Ekologinen jalanjälki kuvaa ihmisen kuluttaman ravinnon, materiaalien ja energian tuottamiseen sekä syntyneiden jätteiden käsittelyyn tarvittavaa maa- ja vesipinta-alaa.
Suurin osa vesijalanjäljestämme muodostuu tuotteiden tuotannossa kuluneesta piilovedestä.
Monien käyttämiemme tuotteiden tuotannossa on eettisiä epäkohtia, kuten lapsityövoimaa, vaarallisia työolosuhteita ja ympäristön pilaamista.