Ilmastonmuutos on koko maailmaa koskettava ongelma. Siksi sen hillitseminenkin on koko maailman ja jokaisen ihmisen asia.

Globaalissa mittakaavassa ilmastonmuutosta voidaan hillitä kansainvälisin sopimuksin. Ensimmäinen kansainvälinen ilmastosopimus laadittiin vuonna 1992. Sen jälkeen sopimuksia on edelleen tarkennettu ja laajennettu Kiotossa 1999, Kööpenhaminassa 2009, Etelä-Afrikan Durbanissa 2011 ja Qatarin Dohassa 2012 ja Pariisissa 2015. Kokousten tavoitteena on ollut velvoittaa eri maat alentamaan hiilidioksidipäästöjään, tai ainakin vakiinnuttamaan ne sopivaksi katsotulle tasolle. Ongelmana kokouksissa on ollut paitsi selkeiden ja sitovien päätösten puuttuminen, myös se, että osa maista ei ole sopimuksia allekirjoittanut. Näiden maiden joukossa ovat maailman suurimmat hiilidioksidipäästöjen tuottajat USA ja Kiina.

Yksi ilmastokokousten saavutus päästöjen alentamiseksi on niin sanottu päästökauppajärjestelmä. Se tarkoittaa sitä, että hiilidioksidipäästöjä tuottavat yritykset voivat tuottaa päästöjä vain sen verran, kuin ne ovat ostaneet päästöoikeuksia. Näitä oikeuksia on saatavilla rajallinen määrä.

Valtioiden tasolla päästöjä voidaan alentaa monella tavalla. Kansallisella lainsäädännöllä voidaan rajoittaa fossiilisten polttoaineitten käyttöä tai kannustaa muiden energianlähteiden käyttöön ja energiansäästöön. Eri polttoaineille voidaan asettaa erilaiset ympäristöverot, jolloin runsaasti päästöjä tuottavat polttoaineet tulevat vähemmän kannattavaksi. Esimerkiksi biodieselin verotus on Suomessa noin 10 prosenttiyksikköä kevyempää kuin tavallisen dieselin. Valtion tasolla on mahdollista vaikuttaa hiilidioksidipäästöihin myös alue- ja liikennesuunnittelun avulla. Valtio voi esimerkiksi tukea julkista liikennettä. Valtion tasolla on mahdollista vaikuttaa voimakkaasti siihen, millä tavoin energiaa tuotetaan. Esimerkiksi Suomessa on otettu tavoitteeksi, että vuonna 2020 tuotetaan energiasta 38 % uusiutuvilla energianlähteillä.

Myös kunnissa tehdään päätöksiä, joilla on ilmastovaikutuksia. Kunnat suunnittelevat palveluiden ja asutuksen sijoittumisen alueilleen. Näin kunta voi vaikuttaa, missä määrin kuntalaiset voivat selvitä ilman omaa autoa. Kunnat voivat päättää, millä tavoin kaukolämpöä tuotetaan, ja mistä lähteistä otetaan energia kunnan palveluiden tarpeisiin. Suurissa kunnissa voidaan suunnitella, toteutetaanko kaupungin julkinen liikenne busseilla vai esimerkiksi sähköllä toimivilla raitiovaunuilla. Kuntien alueilla syntyvän jätteen kierrätykseen ja energiakäyttöön voidaan myös vaikuttaa. Kaiken kaikkiaan kuntien velvollisuus on ottaa ilmastonäkökulma huomioon kaikissa kunnan alueen toimissa, jotka synnyttävät kasvihuonekaasupäästöjä.

Pariisin ilmastokokous onnistui, sillä siellä saatiin tehtyä maailmanlaajuinen sopimus hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä.