Vesivoima on uusiutuvista energianlähteistä merkittävin Suomen sähköntuotannossa. Vielä 1960-luvulla se vastasi 90 %:sta maamme sähköntuotannosta. Viime vuosina sen osuus on vaihdellut 10 - 15 %:n välillä.

Vesivoimalassa virtaava vesi pyörittää turbiinia, joka puolestaan pyörittää sähkögeneraattoria. Toimintaperiaate on siis hyvin yksinkertainen, ja vesivoima onkin toimintavarma energianlähde. Sen etuihin kuuluu myös, että se on uusiutuvaa, saasteetonta ja kotimaista.

Kuten muillakin energianlähteillä, myös vesivoimalla on haittansa. Sitä hyödyntääkseen on rakennettava patoja ja säännöstelyaltaita. Nämä puolestaan pilaavat vesiekosysteemejä. Padot estävät vesieliöiden liikkumista. Esimerkiksi vaelluskalojen liikkuminen kutualueille ei onnistu, jos joki on padottu. Vesivoiman hyödyntäminen aiheuttaa myös luonnosta poikkeavaa vedenkorkeuden vaihtelua. Tämä haittaa rantaekosysteemien eliöitä.

Vesivoiman heikkous on myös sen saatavuuden vaihtelu. Sateiden määrä vaikuttaa voimakkaasti vesivoiman hintaan. Sähkön tarve on suurimmillaan talven kylminä aikoina. Samaan aikaan jokien vesimäärät ovat pienimmillään. Tämän vuoksi vesivoiman tasainen saatavuus edellyttää riittävän suuria altaita, joihin vettä voidaan sateisena aikana varastoida.

Suomessa ne joet, joita voidaan hyödyntää vesivoiman tuotannossa, on suurelta osin jo padottu. Näin ollen vesivoiman osuutta kokonaisenergiantuotannossa ei voida juurikaan lisätä.