Hello -Good morning! Tervehdysharjoituksia englanniksi

Tervehdysten ja lyhyiden fraasien opettelutuokion pidin ensimmäiselle luokalle. Heillä oli takanaan jo vähän eskarissa opiskeltua varhennettua enkkua. 

*Ensin mentiin piiriin. Opettaja antoi ohjeen ja näytti esimerkin. Aluksi otettiin askel keskustaan päin ja sanottiin "My name is (oma nimi)" ja näytettiin jokin oma keksimä pieni liike, esim. vilkutus, hyppy jne. Sitten astuttiin takaisin piirin kehälle ja koko muu ryhmä tervehti sanomalla "Hello (ja oppilaan nimi)". Tämä toimii myös kivana tutustumisleikkinä, jos lapset eivät ole toisilleen vielä tuttuja. 

*Oppilaat olivat ryhmissä piirissä ja heittelivät hernepussia. Se, jonka kädessä pussi oli sanoi: "My name is ..." " What´s your name?" Sitten pussi heitettiin seuraavalle lapselle, joka toisti samat fraasit. 



Olen kamalan huono piirtämään ja kerron sen oppilaille etukäteen. Piirrän silti opettaessani ja siitä tulee jo oma hauska juttunsa. Yleensä lapset osoittavat hyvää tahtoa ja ymmärtävät visuaaliset yritelmäni. 

*Tein taululle kuvan, joka symboloi aamua. Sitten soitin musiikkia. Oppilaat liikkuivat tilassa musiikin soidessa. Kun musiikki hetken päästä loppui, tervehdittiin lähimpänä olevaa lasta sanomalla "Good morning!"
Piirsin lisää kuvan kerrallaan ja aina leikittiin samaa leikkiä, kunnes kaikki neljä tervehdysten symbolia oli taululla. Lopuksi oppilas sai aina näyttää, mikä kuva/tervehdys musiikin katketessa sanottiin. 

Sopiviin väleihin voi lisätä seuraavia aihepiirin lauluja, joita on kiva katsoa, kuunnella ja laulaa. Laulut kannattaa kuunnella aina itse etukäteen, jotta voi päättää, opettaako laulusta muutakin kuin tervehdyksen. 

Good morning song https://www.youtube.com/watch?v=vBHpahdYT5w&t=15s
Good morning https://www.youtube.com/watch?v=CuI_p7a9VGs
Hello song for kids https://www.youtube.com/watch?v=gghDRJVxFxU

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä